Uutiskatsaus 31.3. Veromuutos, Binance IEO:t, Coinbase, Bithumb, kurssit

bitcoin

Sunnuntain uutiskatsauksen pääaiheena on Suomen Verohallinnon julkistus perjantailta, mikä korjasi vihdoin epäreilun käytännön virtuaalivaluuttojen verotuksessa. Binancen IEO:t ovat niin suosittuja, että yhtiö joutui muuttamaan pelisääntöjä. Coinbase tuo ns. steikkauksen mukaan palveluunsa Tezos-kryptovaluutan kautta. Etelä-Korean suurin pörssi Bithumb hakkeroitiin taas. Kryptojen kurssit ovat tasaisessa ylämäessä.

Muutos virtuaalivaluuttojen verotukseen

Viikon tärkein uutinen suomalaisittain oli ehdottomasti perjantaina julkaistu tiedote, joka tuli Verohallinnon suunnalta. Kryptosijoittajat voivat huokaista helpotuksesta, sillä valtion virasto teki kerrankin järkevän päätöksen!

Jos joku lukija ei vielä tiennyt, virtuaalivaluuttojen verotus muuttui kesällä 2018 merkittävästi. Aiemmin vero oli maksettu vain silloin, kun virtuaalivaluutat muutettiin euroiksi. Vuoden 2018 päätös muutti verotuksen vastaamaan maailmalla yleisesti vallitsevaa linjaa, eli veroa maksetaan myös krypto <> krypto vaihdoista.

Tämä tarkoittaa käytännössä: jos ostat esimerkiksi TRON-kryptovaluuttaa Bitcoineilla, kyseessä on verotettava tapahtuma. Tuossa toimenpiteessä myyt hallussasi olevia Bitcoineja, jonka osto- ja myyntihinnan välisestä erotuksesta maksetaan verot.

Vuonna 2018 tehty päätös oli kuitenkin hyvin epäreilu, koska samaan aikaan tappiot eivät olleet vähennyskelpoisia. Tämä oli vastoin kaikkia yleisiä periaatteita ja erosi myös muiden maiden lainsäädännöstä. Käytännössä verotuspäätös olisi ajanut kaikki aktiivitreidaajat ulos Suomesta.

Perjantain 29. maaliskuuta tehty muutos korjaa nimenomaan tämän epäkohdan.

”Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että toisin kuin aiemmassa tulkintakäytännössä on katsottu, virtuaalivaluutan myynnistä aiheutuvat tappiot ovat pääsääntöisesti vähennyskelpoisia”, kertoo Sami Varonen Verohallinnosta.

Kyseessä on korkeimman hallinto-oikeuden 29.3.2019 antama päätös (KHO 2019:42).

Tapaus oli suuri voitto suomalaiselle kryptoskenelle. Tämän päätöksen eteen on tehty paljon työtä viime kesästä lähtien!

verohallinto-fb
Verohallinnon päätöksestä riemuittiin Facebook-keskusteluissa mm. Alexander Hanhikosken toimesta, joka nettosi vuonna 2017 yli 20 miljonaan euron kryptotienestit.

Löydät Verohallinnon ohjeen virtuaalivaluuttojen verotuksesta tästä linkistä. Se on artikkelin kirjoitushetkellä päivitettävänä, joten ohje kannattaa tarkistaa uudelleen hieman myöhemmin. Lue verotusohje huolella läpi ennen veroilmoituksen jättämistä.

Bitcoinkeskus suosittelee myös CoinTracking -työkalua, joka tukee kaikkia markkinoiden suurimpia pörssejä. Ohjelmisto laskee automaattisesti plussan (tai miinuksen) verovuoden tapahtumista, kun talletat vain pörssien transaktiot sinne sisään.cointracking-isobanneri

Binance muuttaa LaunchPadin pelisääntöjä

Maailman johtava kryptovaluuttapörssi Binance on noussut entistä suurempaan suosioon vuoden 2019 alkupuolella. Veturina on toiminut yhtiön LaunchPad, joka on käytännössä ICO-projektien laukaisualusta. Kun ICO järjestetään kryptovaluuttapörssin toimesta, sitä kutsutaan nimellä IEO – Initial Exchange Offering. Bitcoinkeskus on kirjoittanut aiheesta laajemman oppaan, jonka löydät tästä linkistä.

Binance LaunchPadin IEO:t ovat olleet ongelmallisia niiden valtavan suosion vuoksi. Käytännössä vain pieni osa halukkaista on saanut ostettua tokeneita IEO:n aikana, joten pörssi on päättänyt muuttaa nyt pelisääntöjä.

Tulevat IEO:t järjestetään lottoarvontana, johon käyttäjät saavat lippuja Binance Token -balanssin mukaan. Minimimäärä on 100 BNB-tokenia yhden arpalipun saamiseksi. Jos tililläsi ei ole vähintään sataa tokenia, et pääse osallistumaan IEO-sirkukseen lainkaan.

Tämän jälkeen osallistujat arvotaan avoimen mekanismin kautta. Aiemmin tokeneita saivat ostaa ne, jotka ehtivät ensin. Uusi metodi tekee prosessista tasaväkisemmän.

Binancen ilmoitus nosti entisestään BNB-tokenin kurssia. Koska IEO:t ovat suosittuja, niin tokenin kysyntä jatkaa todennäköisesti kasvuaan. Tämän lisäksi Binance tuhoaa BNB-tokeneita tasaisin väliajoin varmistaakseen sen arvon säilymisen.

Myös muut kryptovaluuttapörssit julkaisevat omia tokeneitaan ja IEO-alustojaan Binancen suosion vanavedessä. Alla olevassa videossa on hyvä yhteenveto tämän hetken markkinatilanteesta. Exchange tokens eli kryptovaluuttapörssien lanseeraamat tokenit voivat hyvin olla tulevan vuoden parhaimmin tuottavia virtuaalivaluuttoja.

Coinbase ja Tezos staking

Amerikkalainen Coinbase on kryptovaluuttojen osto-, myynti- ja säilytyspalveluita tarjoava yhtiö. Kyseinen sivusto on Binancen ohella yksi maailman suosituimmista ja tunnetuimmista palveluista. Coinbase.com on tarkoitettu etenkin aloitteleville kuluttajille, mutta taustalla on myös Coinbase Custody, joka on sijoitusrahastoille yms. instituutiolle suunnattu palvelu.

Coinbase Custody on tehnyt mielenkiintoisen pelinavauksen tällä viikolla liittyen Tezos-kryptovaluuttaan.

Palvelu mahdollistaa ns. steikkauksen (staking) sen asiakkaille. Staking viittaa Tezoksen käyttämään konsensusprotokollaan, joka on muotoa Proof of Stake. Se eroaa merkittävästi Bitcoinin käyttämästä Proof of Work -protokollasta, sillä PoS ei vaadi lainkaan fyysistä louhintaa.

Proof of Stake -protokollassa lohkoketjun lohkoja pääsevät hyväksymään tahot, jotka holdaavat mahdollisimman paljon kyseisen projektin omaa tokenia. Mitä enemmän henkilöllä on hallussaan ko. kryptovaluuttaa, sen suurempi motivaatio hänellä on myös varmistaa lohkoketjun toimivuus.

Yleensä steikkaus on suoritettava erillisen lompakkosoftan kautta, ja kryptovaluutta lukitaan silloin pois omasta käytöstä. Coinbase Custody mahdollistaa tämän toiminnan jatkossa suoraan järjestelmän kautta.

Steikkauksen ideana on luonnollisesti saada palkkioita uusien lohkojen luomisesta. Käytännössä tämä voi tarkoittaa noin 5-8% tasoista korkoa pääomalle vuositasolla. Se on jo ihan mukava potti nollakorkojen maailmassa.

Coinbasen pelinavaus on todella mielenkiintoinen. Tällä hetkellä se on vain institutionaalisten asiakkaiden käytössä, mutta tulevaisuudessa ominaisuus saadaan varmasti myös retail-puolelle.

Steikkaus ja masternode-palvelimen pyörittäminen ovat yksi vaihtoehto tienata rahaa kryptovaluutalla, vaikka sen kurssi ei nousisikaan. Kyse on silloin varsin maltillisesta korosta vuositasolla, joten pääomaa on varattava varsin paljon. Toki, kaupan päälle voi sitten tulla kryptovaluutan arvonnousua suhteessa dollariin ja/tai Bitcoiniin.

Bithumb hakkeroitu jälleen

Bithumb on Etelä-Korean suurin kryptovaluuttapörssi. Etelä-Korea on puolestaan yksi maailman johtavista valtioista liittyen kryptovaluuttojen vallankumoukseen, joten kyseessä on todellakin merkittävä kauppapaikka koko maailman tasolla.

Kryptomaailmassa ei ole nähty hetkeen merkittäviä hakkerointeja, mutta nyt Bithumb pääsi valitettavalla tavalla otsikoihin. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, sillä Bithumb hakkeroitiin myös viime kesänä. Tuolloin vahinkojen suuruus oli 30 miljoonan dollarin luokkaa.

Uusin tapaus koskettaa ilmeisesti vain yhtiön omia varoja:

Bithumb raportoi myös Twitter-tilillään, että kaikki käyttäjien kryptovaluutat ovat tallessa. Raporttien mukaan kyseessä on mahdollisesti ns. inside job, eli hakkerit olisivat Bithumb-organisaation työntekijöitä.

Korealaispörssin menetykset ovat reilut kolme miljoonaa EOS-tokenia, joiden arvo on hieman yli 13 miljoonaa dollaria. Tämän lisäksi myös 20 miljoonaa XRP-tokenia on varastettu. Vaikka kyseessä ei ollutkaan käyttäjiä koskettava hakkerointi, niin tämä on jälleen yksi muistutus pörssien riskeistä. Älä säilytä kryptovaluuttapörssissä varoja, jos et harrasta niillä aktiivista treidausta.

Kryptovaluuttojen tasainen ylämäki jatkuu

Viime viikot ovat olleet varovaisen positiivista aikaa kryptosijoittajille. Bitcoin on artikkelin kirjoitushetkellä 4100 dollarin kurssitasolla, joka on hieman vajaa vuoden 2019 ATH-lukemia. Bitcoin käväisi lähes 4200 dollarissa reilu kuukausi sitten, mutta tätä iloa kesti alle päivän ajan.

Nyt merkillepantavaa on ollut todella tasainen meno, jota on jatkunut koko maaliskuun ajan. Bitcoinin kurssi on ollut yhtä pientä poikkeamaa lukuun ottamatta 4000 ja 4100 dollarin välissä parin viikkoa.

bitcoin-kurssi-20190329

Samalla myös koko markkina on hivuttautunut hiljalleen ylöspäin. Kryptovaluuttojen markkina-arvo on nyt 144 miljardia, joka on vain kaksi miljardia alle vuoden kurssihuipun. Altcoin-markkina nousee aavistuksen Bitcoinia nopeammin, mistä kertoo Bitcoinin tasaisesti laskeva markkinaosuus. Artikkelin kirjoitushetkellä Bitcoin dominance on 50,2 prosenttia.

Oliko joulukuussa 2018 nähty 3200 dollarin kurssitaso tämän karhumarkkinan pohja? Se alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä, mutta vielä en löisi vetoa asiasta. Bitcoin kävi myös helmikuussa hyvin matalalla, kuten yllä oleva grafiikkakin kertoo.

Vuosi 2019 on ollut toistaiseksi hyvin rauhallinen. Bitcoin on noussut noin 10% ja koko markkina noin 16% tammikuun ensimmäisen päivän jälkeen. Toivottavasti sama suunta jatkuu myös vuoden 2019 toisella kvartaalilla!

Lopuksi vielä kuunteluvinkki. Suureen suosioon noussut Anthony Pompliano eli ‘Pomp’ on vetänyt session legendaarisen John McAfeen kanssa. Kyseinen podi löytyy alla olevasta linkistä. Kannattaa kuunnella!

 

 

 

 

 

 

 

 


Disclaimer: Bitcoinkeskus ei anna sijoitusvinkkejä eikä suosittele ostamaan mitään tiettyä kryptovaluuttaa. Kryptovaluutat sisältävät suuren riskin sijoituksen menettämisestä. Vuoden 2018 aikana suurin osa tunnetuista kryptovaluutoista on pudonnut yli 90% kurssihuipustaan. Lue lisää info-sivulta.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*