Uutiset
19
kesä
eosio

Sivusto sisältää affiliate-linkkejä. Bitcoinkeskus voi olla oikeutettu kompensaatioon, jos vierailet yhteistyökumppaneiden sivuilla linkkiemme kautta. Saat lisätietoja mainoksista info-sivulta.

Uutiskatsaus 19.6: EOS MainNet, Kauppalehden uutisointi, William Shatner, Hollywood

Tiistain uutiskatsauksen pääaiheena ovat EOS MainNetin ongelmat. Valtavan rahoituksen saanut projekti on käynnistänyt MainNetin vaivalloisesti. Sen lisäksi käsitellään Kauppalehden yhtä monista huuhaa-artikkeleista. Aiheena on myös Hollywood: William Shatner on lähtenyt mukaan louhintaan ja kryptovaluutoista puuhataan myös Hollywood-elokuvaa.

EOS MainNet ongelmissa

EOS on ollut yksi alkuvuoden suurimpia puheenaiheita. Projekti on noussut kesäkuussa yhä vahvemmin esiin johtuen EOS MainNet -käynnistyksestä. MainNet tarkoittaa käytännössä virallista lohkoketjua sekä verkkoa. Sen edeltäjä on TestNet, jota käytetään testaukseen ohjelmistokehityksen aikana.

EOS-projekti on ollut kohun keskellä johtuen sen massiivisesta ICO:sta, joka kesti peräti vuoden päivät. Se keräsi kehitystyötä tekevälle Block One -yhtiölle käsittämättömän neljän miljardin dollarin potin. EOS on ollut todella suosittu sijoituskohde etenkin Kaakkois-Aasiassa.

MainNet on kuitenkin käynnistynyt takkuisasti. Lohkoketjun lähti rullaamaan usean päivän viiveellä, koska tokenin holdaajat eivät ”panostaneet” (engl. staked) sitä riittävällä prosentilla verkon käyttöön. EOS:n konsensusalgoritmina on Delegated Proof of Stake. Sen vaatimuksena on, että vähintään 15% kaikista EOS-tokeneista on ”panostettuna” delegaattien valitsemiseksi. Delegaatit ovat puolestaan lohkoketjun ylläpitäjiä, joita on vain rajattu määrä.

Lopulta MainNet saatiin virallisesti pyörimään 15. kesäkuuta. Lisää ongelmia tuli eteen neljä päivää myöhemmin:

Bugin seurauksena 21 suurinta delegaattia ottivat konferenssipuhelun ja sulkivat palvelimensa, jolloin lohkoketjun toiminta pysähtyi. Ongelma saatiin korjattua noin 24 tuntia myöhemmin.

Tapahtunut kirvoitti luonnollisesti irvailua sosiaalisessa mediassa etenkin Bitcoin-maksimalistien suunnalta. Bitcoinin lohkoketju on pyörinyt yhdeksän vuotta ilman ongelmia, vaikka sen rakentamiseksi ei kerätty yhtään dollaria.

MainNetin käynnistymisen yhteydessä suoritettiin myös ns. token swap, jossa käytössä olleet EOS-tokenit konvertoitiin MainNet-ympäristöön sopivaksi. Tämä prosessi on edelleen kesken esimerkiksi Binancessa. Vaikka swappi on suoritettu, Binance ei ole avannut kotiutuksia johtuen verkon epävarmasta tilasta. Tämä kannattaa huomioida token swappien yhteydessä. Saa toki halutessasi myytyä EOS-tokenit vaikka Bitcoineiksi, jos haluat päästä niistä eroon.

EOS-projekti jakaa tällä hetkellä kryptoyhteisön kahtia, ja sanasodasta tulee hyvin mieleen joulu/tammikuun aikana nähty vääntö Rippleen liittyen.

Kauppalehti ”yllättää” taas luokattomalla Bitcoin-uutisoinnillaan

Suomen talousalan media on julkaissut parin vuoden ajan toinen toistaan heikompaa materiaalia kryptovaluuttoihin liittyen. Tämä FUD (lyhynne sanoista: Fear, Uncertainty, Doubt)-masiina oli viritetty täyteen tehoonsa joulukuussa, jolloin Taloussanomat, Kauppalehti ja monet muutkin julkaisut yrittivät pelotella ihmisiä pois kryptovaluutoista hinnalla millä hyvänsä. Samat lehdet pelottelivat myös Bitcoinin romahtavan nollaan tammi-helmikuussa. Viime kuukausina uutisointi on loppunut lähes kokonaan.

Toimitukset jaksavat kuitenkin kaivaa negatiivista uutisointia ulos mahdollisuuksien mukaan. Viimeisin esimerkki tästä nähtiin eilen, jolloin Kauppalehti julkaisi jutun: Pankkivalvoja varoittaa bitcoinista: ”Voi pysäyttää koko internetin”.

Käytännössä Kauppalehti uutisoi BIS:n tekemästä raportista. BIS on kansainvälinen järjestelypankki BIS, jota kutsutaan myös keskuspankkien keskuspankiksi. On suorastaan hämmästyttävää, että keskuspankkien keskuspankki on päätynyt tällaiseen lopputulokseen… Bitcoin & kryptovaluutat Facebook-ryhmässä eräs käyttäjä kommentoi otsikkoa osuvasti: kyseessä olisi jokseenkin yhtä uskottava uutinen kuin Shellin asiantuntijoiden raportti siitä, että sähköautot tuhoavat maailman.

Lähdemateriaali on klassista FUDia, jota on levitetty Bitcoinista jo kyllästymiseen asti. Raportti kertoo mm. uhasta, jossa kaikki verkkolaitteet älypuhelimista servereihin ylikuormittuisivat.

Kyseessä oleva uutinen sopii valtamedian agendaan mainiosti – sen avulla saadaan muokattua kryptovaluutoista vähemmän tietävien mielipidettä negatiiviseksi. Bitcoinkeskus-sivusto on perustettu juuri tällaisen uutisoinnin vuoksi, jotta kryptovaluutoista kiinnostuneet henkilöt löytävät asiallista informaatiota suomen kielellä.

William Shatner lähtee mukaan louhintabisnekseen

Näyttelijä William Shatner on tunnettu parhaiten kapteeni Kirkin roolistaan Star Trek scifi-sarjassa. Nyt 87-vuotias Shatner on lähtenyt mukaan Solar Alliance -nimisen yhtiön puhemieheksi. Kanadalainen yritys on ostanut hylätyn varastotilan Illinoisin osavaltiosta, johon se aikoo rakentaa kolmen megawatin kokoisen aurinkovoimalan. Tätä kapasiteettia vuokrataan sitten kryptovaluutan louhijoiden käyttöön.

“As an advocate for solar energy I was intrigued by the potential for it to power cryptocurrency mining operations,” Shatner toteaa. “They are energy intensive and utilizing solar arrays to power them makes social and economic sense.”

Shatner on puhunut jo kauan aurinkoenergian käytöstä, ja nyt hän on innostunut myös kryptovaluutoista. Mies ei ole aina ollut Bitcoin-fani, sillä Shatner kutsui kryptovaluuttoja vielä neljä vuotta sitten termillä ”yber snob currency”. Nyt hän on kuitenkin kääntänyt kelkkansa, kun on tutustunut aiheeseen paremmin. Äkkiseltään tulee mieleen monta muutakin julkisuuden henkilöä, joille pieni opiskelu aiheesta ei olisi pahitteeksi!

Tapaus liittyy myös osaltaan edellä kerrottuun uutiseen ja FUDiin Bitcoinin sähkönkulutuksesta. Yhä suurempi osa louhintatyöstä tehdään täysin uusiutuvalla energialla. Tämän lisäksi sähkönkulutusta kauhistelevat uutiset eivät tietenkään mainitse ylikapasiteettia, jota löytyy etenkin monista kehittyvistä maista. Bitcoin-louhintaa on keskitetty alueille, jossa sähköä tuotetaan enemmän, kuin paikallinen väestö pystyy sitä käyttämään.

Hollywood on tekemässä ensimmäistä kryptoleffaa

Kiinnostus kryptovaluuttoihin on kasvanut jo siihen pisteeseen, että Hollyoodissa on päätetty tehdä ensimmäinen elokuva aiheeseen liittyen. Työnimellä ”Crypto” kulkeva leffa sisältää monia elokuvista ja TV-sarjoista tuttuja tähtiä.

Beau Knapp, the star of Netflix’s recently canceled series Seven Seconds, will star alongside Alexis Bledel (The Handmaid’s Tale, Gilmore Girls), Kurt Russell (The Hateful Eight), Luke Hemsworth (Westworld), Jeremie Harris (Legion) and Vincent Kartheiser (Mad Men) in the money laundering thriller Crypto.

Crypton on kerrottu sijoittuvan samaan kategoriaan kuin elokuvat The Firm ja The Girl With The Dragon Tattoo. Elokuvan juoni kertoo agentista, joka lähetetään tutkimaan kotikaupungissaan rehottavaa korruptiota. Rikollisten hankkimia tuottoja pestään kryptovaluuttojen avulla.

Juoni ei äkkiseltään kuulosta Bitcoinin ylistyspuheelta, ja kryptovaluutat ovat esiintyneet elokuvissa ja tv-sarjoissa aiemminkin samassa roolissa.

Yllä olevassa kuvassa nähdään suositun Billions tv-sarjan tähti Bobby Axelrod, joka maksaa ison summan työntekijälleen Bitcoineina Ledger Nano S -tikulla. Ennen vanhaan pimeää raha maksettiin säkillisellä dollareita, mutta nyt Bitcoin on ottamassa tätä roolia.

Ehkä tässä kohtaa voidaan todeta vanha lausahdus: all publicity is good publicity. Bitcoinia käytetään varmasti rikollisten toimesta, mutta niin käytetään kaikkia muitakin valuuttoja. Käteiseen rahaan verrattuna Bitcoin on huomattavasti helpompi jäljittää, koska sen historian jokainen transaktio on julkisesti näkyvissä. Lisäksi viranomaiset ovat jo nyt hankkineet käyttäjien tietoja suurista pörsseistä. Henkilön on konvertoitava Bitcoinit jossain vaiheessa fiat-valuutaksi, ja tässä kohtaa kiinnijäämisen riski kasvaa merkittävästi.

Image credit: Flickr / Gage Skidmore


Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *