DeFi
01
loka
uniswap-etusivu

Sivusto sisältää affiliate-linkkejä. Bitcoinkeskus voi olla oikeutettu kompensaatioon, jos vierailet yhteistyökumppaneiden sivuilla linkkiemme kautta. Saat lisätietoja mainoksista info-sivulta.

Uniswap käyttöopas

Uniswap on hajautettu pörssi eli DEX. Se on yksi DeFi-markkinan suosituimmista sovelluksista. Tämä artikkeli on Uniswap käyttöopas. Käymme läpi askel askeleelta, miten treidaat eri tokeneita Uniswap-pörssissä. Artikkeli soveltuu hyvin aloittelijalle, joka ei ole käyttänyt Uniswapia aikaisemmin.

Yleistä Uniswapista

Uniswap on saanut alkunsa jo vuonna 2018. Palvelun on kehittänyt amerikkalainen Hayden Adams. Uniswap julkaistiin Ethereumin MainNetissa marraskuussa 2018, eli kauan ennen DeFi-huuman alkamista. Uniswap oli pitkään täysin tuntematon palvelu suurelle yleisölle, kuten olivat toki muutkin DeFi-protokollat. Kiinnostus Uniswapia kohtaan nousi toden teolla vasta alkukesän 2020 aikana.

Kyseessä on siis hajautettu pörssi eli DEX (Decentralized Exchange). Tällainen kauppapaikka eroaa perinteisistä pörsseistä siten, että Uniswap on automatisoitu online-applikaatio (Dapp). Palvelussa ei ole käyttäjätilejä, ei KYC-prosessia, asiakaspalvelua tai mitään muutakaan keskitetyn pörssin palveluita.

Hajautettu pörssi on täysin automatisoitu ohjelmisto, joka hyödyntää älysopimuksia. Kaikki transaktiot suoritetaan Web 3 -yhteensopivan lompakon avulla, joista tunnetuin on MetaMask. Käytämme tässä oppaassa Uniswapia juuri MetaMaskin avulla.

Löydät lisätietoa Uniswapin toimintalogiikasta sekä sen eroista kilpaileviin pörsseihin DeFi-palveluiden oppaasta. Tämä artikkeli keskittyy Uniswapin käyttöön askel askeleelta.

Tokenin vaihto (swap) Uniswapissa 

Uniswapin Dapp löytyy osoitteesta app.uniswap.org. Palvelussa voit vaihtaa Ethereum-pohjaisia ERC20-tokeneita keskenään. Et voi siis vaihtaa esimerkiksi Bitcoinia, XRP:tä tai Litecoinia.  Voit myös yksinkertaisesti tsekata Uniswapin etusivulta Select token -nappia klikkaamalla mitä tokeneita listalta löytyy.

Käytämme tässä oppaassa Uniswap-palvelua Chrome desktop-selaimella, johon on asennettu MetaMask-laajennus.

Aloita käyttö klikkaamalla Connect Wallet -painiketta.

uniswap-kuva1.jpg

Sinulle ilmestyy erilaisia lompakkovaihtoehtoja, kuten MetaMask, WalletConnect, Coinbase Wallet, Fortmatic ja Portis. Valitse MetaMask. Jos sinulla ei ole vielä MetaMask-lompakkoa asennettu, käy läpi tämä opas ja asenna kyseinen lompakko ennen Uniswapin käyttöä.

uniswap-kuva2

MetaMask toivottaa sinut tervetulleeksi takaisin. Kirjoita MetaMaskin salasanasi ja poista lukitus.

uniswap-kuva3

Nyt kun olet ottanut yhteyden MetaMaskiin, Uniswapiin ilmestyy lompakkosi Ethereumin saldosi. Tässä esimerkissä saldona näkyy 1,405 Etheriä.  Jos lompakossasi on myös Uniswapin UNI-tokenia, sen saldo näkyy sivun ylälaidassa purppurassa laatikossa. Ether-saldon oikealla puolella näkyy MetaMask-lompakkosi osoitteen alku ja loppu.

Siirrytään sitten Uniswapin käyttöön. Lomake on hyvin selkeä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Vaihto suoritetaan kahden alasvetovalikon avulla:

  • From-riviltä valitset tokenin, jonka haluat vaihtaa pois
  • To-riviltä valitset tokenin, jonka haluat vaihdosta saada itsellesi

Vaihdetaan tässä esimerkissä Etheriä toiseen tokeniin. From-kohdassa on valittuna jo ETH, joten klikataan seuraavaksi Select token -nappia ja valitaan vaihdon kohde.

uniswap-kuva4

Kun olet klikannut Select token, saat ruudulle listan Uniswapin tukemista tokeneista. Kyseessä on Default List eli oletuslista, jossa on suosituimmat tokenit. Valitse token listasta, kirjoita nimi hakukenttään tai liitä sen sopimusosoite.

Voit myös vaihtaa listaa painamalla oikeasta alanurkasta Change, jolloin saat valittavaksi erilaisia tokeneita.

uniswap-kuva5

Suoritetaan tässä esimerkissä vaihto Etheristä wNXM-tokeniin. Vaihdetaan 0,3 Etheriä noin 2,8 wNXM -tokeniin. Näet määrät Uniswapissa tokeneissa, eli joudut itse laskemaan euro- tai dollariarvon.

Huom. Ongelmatilanteiden välttämiseksi, suosittelemme jättämään hieman pelivaraa ETH-saldoosi ennen vaihdon tekemistä. Jos lompakossasi on esim. 1,4 ETH niin suorita max 1,3 ETH vaihto.

Swap-painikkeen alapuolelta näet vaihdon tiedot (katso alla oleva kuva), eli saat minimissään 2,794 wNXM-tokenia. Koska vaihto on dollarimääräisesti pieni, sen kurssivaikutus on lähes nolla (< 0,01%). Liquidity Provider Fee on vaihtokulu. Se on usein merkittävästi pienempi kuin perinteisissä pörsseissä.

uniswap-kuva10

Jos klikkaat päävalikosta oikean ylänurkan ratas-kuvaketta, näet transaktion asetukset. Voit vaihtaa slippage tolerancen eli kuinka paljon olet valmis maksamaan sietämään kurssin vaihtelua. Kurssit muuttuvat joka sekunti suuntaan tai toiseen, minkä lisäksi tarjolla oleva likviditeetti voi muuttua. Slippage tolerancea nostamalla vaihto menee läpi todennäköisemmin, mutta toisaalta voit hävitä enemmän kurssissa.

Oletuksena slippage on 0,5 %, eli jos tokenin arvo muuttuu vaihdon aikana maksimissaan 0,5 %, vaihto onnistuu. Jos tokenin arvo muuttuu 1 %, vaihto ei mene läpi.

Slippage kannattaa olla suurin piirtein sama kuin edellä mainittu price impact. Price impact tarkoittaa sitä, miten paljon tokenin arvo muuttuu vaihdon takia. Mitä harvinaisempia tai uudempia tokenit ovat, ja mitä vähemmän likviditeettiä on tarjolla, sen suurempi vaikutus treidilläsi on.

Aloittelijan ei tarvitse näihin asetuksiin puuttua, jos treidaat pieniä summia (alle 1000 euroa) ja tunnettuja tokeneita.

Klikkaa seuraavaksi Swap. Ruudullesi tulee vielä ponnahdusikkuna, jossa transaktio pyydetään varmistamaan toiseen kertaan. Klikkaa Confirm Swap.

Seuraavaksi siirto täytyy vahvistaa MetaMaskista. Kuvassa näkyvä gas fee on transaktion kustannus. Se maksetaan aina Etherinä, vaikka vaihtaisit muitakin Ethereum-tokeneita kuin ETH, joten muistathan pitää pieniä määriä ETH-tokeneita aina MetaMask-lompakossasi siirtoja varten!

uniswap-kuva12

Siirto on nyt suoritettu. Gas-hinnasta ja verkon kuormasta riippuen voit joutua odottamaan siirtoa noin 10 sekunnista pariin minuuttiin. Voit klikata nyt Close ja sulkea ikkunan.

uniswap-kuva13

Tämän jälkeen MetaMask-lompakkosi saldot pitäisi päivittyä. Eli nyt ETH-saldo on pudonnut tässä esimerkissä 0,3 ETH pienemmäksi ja token-listassa pitäisi näkyä vaihdon tuloksena saadut wNXM-tokenit.

MetaMask-lompakossa ei näy oletuksena muita tokeneita kuin Ether (ETH). Jokainen token on lisättävä siihen erikseen, jotta se näkyy MetaMaskin hallintaikkunassa. Tokenin lisäys MetaMask-lompakkoon on selitetty MetaMask-asennusoppaassa.

Likviditeetin tarjoaminen Uniswapin pooleihin

Uniswapin yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on likviditeettipooli. Termi on selitetty tarkemmin DeFi-termien oppaassa, joten emme mene siihen syvällisemmin tässä artikkelissa.

Lyhyesti sanottuna, Uniswap (ja muut DEXit) ei voisi toimia ilman likviditeettipoolia. Jonkun on ensin talletettava DEXiin likviditeettiä, jotta sen käyttäjät voivat treidata tokeneita keskenään. DEXissä treidiä ei siis suoriteta P2P, henkilöltä toiselle, vaan tokenit otetaan likviditeettipoolista. Tämän jälkeen erillinen AMM-algoritmi (selitetty myös DeFi-termeissä) laskee kurssin, jolla treidi tapahtuu.

DEXiin likviditettiä tarjoava sijoittaja on nimeltään LP eli Liquidity Provider. LP:t saavat palkkioksi likviditeetin tarjoamisesta osan treidauspalkkioista sekä tietyissä tilanteissa myös DEXin omaa tokenia, eli tässä tapauksessa Uniswapin UNI-tokenia.

Uniswapin LP tallettaa pooleihin aina kahta eri tokenia, joita treidaajat sitten käyttävät token swapin suorittamiseen. Esimerkiksi ETH-UNI poolissa on 50 % Etheriä ja 50 % UNI-tokenia.

Uniswapin LP:t ansaitsevat 0,3 prosentin provision jokaisesta tokenin vaihdosta. Jos sinun osuutesi olisi ETH-UNI -pooli likviditeetistä 10 %, saisit 0,1 * 0,003 = 0,0003 eli 0,03 % jokaisesta treidistä, joka suoritetaan ETH-UNI -poolissa. LP voi poistaa tarjoamansa likviditeetin milloin tahansa.

Vaihtoehtona on myös luoda oma token pari, mutta valitaan tässä esimerkissä olemassa oleva pooli.

Klikkaa ensin päävalikosta Pool. Jos et ole yhdistänyt Uniswapia MetaMaskiin, niin tee se nyt valitsemalla Connect to a wallet. Paina sitten Add Liquidity -nappia (katso alla oleva kuva).

uniswap-kuva15

Saat seuraavaksi ruudulle simppelin lomakkeen, jossa on kaksi eri input-laatikkoa. Kysymysmerkistä painamalla saat vielä lisätietoa siitä, mitä likviditeetin tarjoamisessa tapahtuu. Tässä näet kaksi input kohtaa, koska tarjoat siis kahta tokenia samassa suhteessa, eli 50:50.

Oletuksena ensimmäisenä input-tokenina on ETH, mutta voit vaihtaa sen myös joksikin muuksi. Annetaan tässä esimerkissä poolin ensimmäisen tokenin olla ETH.

uniswap-kuva16

Kun valitset toisen tokenin pooliin (eli klikkaa Select token), Uniswap ehdottaa ensin common bases eli yleisimpiä pooleja: ETH, WETH, DAI, USDC ja USDT (katso alla oleva kuva).

Alempana näet myös tokenit, joita omasta MetaMask-lompakostasi löytyy. Nyt olemme siis tarjoamassa pörssiin likviditeettiä, eli talletat tokeneita Uniswapiin. Voit luonnollisesti tallettaa vain sellaisia tokeneita, joita lompakostasi löytyy!

uniswap-kuva17

Valitaan tässä esimerkissä ETH-tokenin pariksi Uniswapin oma UNI-token, jota lompakosta löytyy. Tarjoamishetkellä 0,2 Etheriä (artikkelin kirjoitushetkellä noin 61 euroa) on 16,7 UNI:a. Olen siis yhteensä tarjoamassa noin 122 euron edestä tokeneita pooliin (katso alla oleva kuva).

Näet tokenien arvot suhteessa toisiinsa ja osuutesi poolista. Paina Supply.

uniswap-kuva18

Tämän jälkeen ruudulle ilmestyy vahvistus. Saat tästä likviditeetin tarjoamisesta 1,0084 kappaletta ETH/UNI pool tokeneita. Osuuteni poolista on 0,0003354 %. Paina Confirm Supply.

uniswap-kuva19

Nyt MetaMask-lompakkosi hyppää taas esiin. Näet Gas-maksun eli transaktion kustannuksen, joka on tässä esimerkissä 5,85$.

Kuten näkyy, artikkelin kirjoitushetkellä Ethereumin siirtohinnat ovat hyvin kalliita. Tämä on juuri seurausta DeFi-buumista. Tavallisesti transaktiot olisivat vain 1-10 % näistä hinnoista. Tämän vuoksi DeFi-palvelut eivät sovellu juuri nyt aivan pienille sijoittajille, koska siirtomaksut syövät helposti liian ison siivun portfoliosta.

Etherin (0,2 ETH) lisäksi lompakostasi lähtee myös 16,7 UNI-tokenia. Klikkaa seuraavaksi Vahvista, niin tapahtuma hyväksytään.

uniswap-kuva20

Siirtosi tapahtuu lähes heti tai muutamassa minuutissa. Voit tarkistaa Etherscanista siirtosi ja muut tietosi. Etherin ja UNI:n määrät ovat nyt lompakossani pienentyneet, koska osa on poolissa. Olet nyt likviditeetin tarjoaja eli LP.

Voit säätää myös likviditeetin lisäyksessä sen asetuksia, aivan kuten aiemmassa token-swapissakin. Klikkaamalla rattaan kuvaa voit esim. vaihtaa alla olevassa kuvassa näkyvän dark-moodin sekä säätää slippage tolerancea.

uniswap-kuva24

Likviditeetin tarjoamisessa tulee muistaa myös Impermanent Loss (IL). Tämä on selitetty tarkemmin DeFi-termistössä.

Aloittelijan on siis syytä muistaa, että LP voi kärsiä myös pienen tappion tarjoamalla likviditeettiä. Paras tapa välttää IL on valita tokenit, joiden arvot muuttuvat samassa suhteessa samaan suuntaan, esimerkiksi sETH/ETH tai kaikki stablecoinit suhteessa keskenään (DAI/USDC/USDT/sUSD jne.). Impermanent loss on tällä hetkellä etenkin Uniswapin (ikävä) ominaisuus.

Uniswap liquidity mining

Uniswapilla on myös käytössään oma UNI-token, kuten on edellä mainittu. Tätä tokenia on mahdollista tienata (”farmata”) liquidity miningin avulla. Käytännössä talletat saamasi LP-tokenit tiettyihin, ennalta määrättyihin, pooleihin.

Jos muistat, niin äskeisessä esimerkissä tarjosimme likviditeettiä ETH/UNI -pooliin. Tästä operaatiosta saatiin 1,0084 ETH/UNI -tokenia. Nämä ovat siis LP-tokeneita.

Tällä hetkellä Uniswap jakaa UNI-tokenia ETH-DAI, ETH-USDC, ETH-USDT ja ETH-WBTC pooleista. Näet jokaisen poolin kohdalla talletusmäärän dollareina ja kuinka paljon UNI:a pool saa yhteensä viikossa. LP louhimisohjelma alkoi 18.9.2020 ja loppuu 17.11.2020. Tänä aikana yhteensä 5 miljoonaa UNI:a jaetaan pooleihin.

Klikkaa päävalikosta UNI, niin pääset kuvassa näkyvälle sivulle. Jos luet tätä artikkelia myöhemmin kuin 17.11.2020, edellä mainittu informaatio ei pidä enää paikkaansa.

Valitaan esimerkin vuoksi ETH-WBTC pooli, eli klikkaa Deposit-nappia haluamasi poolin perässä.

uniswap-kuva26 Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, pooliin on talletettu yli 490 miljoonaa dollaria ja se saa 583 333 UNI-tokenia joka viikko. Jos olet lisännyt likviditeettiä ETH-WBTC pooliin, voit steikata saamasi LP tokenit tällä sivulla.

Koska aiemmassa esimerkissä tarjosimme likviditeettiä ETH-UNI pooliin, emme voi tallettaa LP-tokeneita nyt ETH-WBTC pooliin ja kerätä UNI-tokeneita niiden avulla. Tältä sivulta se kuitenkin tapahtuisi.

uniswap-kuva27

Uniswapin UNI-tokenin käyttäminen

Uniswapin UNI-tokenit edustavat äänestysosuuksia Uniswapin hallinnossa. Kyseessä on ns. hallintotoken (governance token). Myös muiden DeFi-palveluiden tokenit ovat luonteeltaan tällaisia. Tokenin holdaajat voivat vaikuttaa äänestämällä palvelun kehitykseen.

Voit äänestää jokaista ehdotusta itse tai delegoida äänesi kolmannelle osapuolelle. Vähimmäismäärä ehdotuksien antamiseksi on 1 % UNI:n kokonaismäärästä (1 miljardi tokenia). Ehdottajalla on siis oltava vähintään 10 miljoonaa UNI:a, jotka hän omistaa tai jolle on yhteensä tämä määrä delegoitu. Aloittelevan käyttäjän ei tarvitse tästä osiosta niin välittää.

Hallintopuoli löytyy päävalikon Vote-kohdasta.

uniswap-kuva28

Uniswapin analytiikkasivu

Päävalikon viimeinen linkki on Charts, josta pääset tutkimaan Uniswap-protokollan analytiikkaa. Esim. artikkelin kirjoitushetkellä listan ykkösenä (katso alla oleva kuva) on WBTC-ETH -pooli, jossa on likviditeettiä yli 500 miljoonaa dollaria. Edellisen 24h aikana poolissa on vaihdettu yli 10 miljoonan dollarin edestä WBTC/ETH -tokeneita.

uniswap-kuva29

Voit vaihtaa listausta myös volyymin mukaan. Aiemmin tarjosimme likviditeettiä UNI-ETH -pooliin. Se on sijalla 6. likviditeetin mukaan ja sijalla 7. volyymin mukaan. Kun klikkaat poolia, näet siitä tarkempia tietoja.

Esim. tällä hetkellä UNI-ETH likviditeetti on 42 miljoonaa ja volyymi 15,5 miljoonaa dollaria. Provisiota poolista on saanut 24 tunnin aikana mukavat 46.533 dollaria.

uniswap-kuva31

Jos likviditeetin tarjoaminen kiinnostaa ja haluat maksimoida tuottosi, kannattaa valita sellainen pooli, jossa on hyvin likviditeettiä ja suuri volyymi.

Jos valitset suurimman likviditeettipoolin, kuten WBTC-ETH, niin osuutesi tuotoista on tietysti hyvin pieni. Ei kannata valita myöskään matalan volyymin poolia (esim. HKMT-USD -poolissa volyymi on 158,90 dollaria), koska silloin tulosi ovat varmuudella lähes nolla.

Esimerkissämme käytetty UNI-ETH pooli on varsin hyvä, koska likviditeettiä sekä volyymia on paljon, joten provisiosi on kohtuullinen. Järkevät tuotot vaativat vähintään tuhansien dollarien panostuksen. Tämä jo pelkästään siitä syystä, koska transaktiokustannukset ovat artikkelin kirjoitushetkellä niin korkeat.

Ongelmatilanteet Uniswapin käytössä

Yleisin ongelmatilanne Uniswapin käytössä on siirron epäonnistuminen. Näin tapahtuu kaikille, jotka suorittavat useampia treidejä Uniswapissa. Riski feilaukselle on suuri etenkin silloin, kun verkossa on ruuhkaa.

Siirron epäonnistumisessa ei ole riskiä varojesi menettämisestä, sillä saat aina tokenisi takaisin. Joudut kuitenkin maksamaan osan transaktiomaksusta (gas), koska siirto on ehtinyt käyttämään Ethereum verkon laskentatehoa.

Siirrot epäonnistuvat, jos vaihdettavan tokenin arvo muuttuu nopeasti. Jos olet vaihtamassa tokeniin, jonka arvo on kovassa nousussa, voit kokeilla maksaa korkeampaa gas-maksua. Pääset silloin jonossa muiden ohi, koska Ethereum verkon louhijat hyväksyvät ensin siirron, jossa on korkein Gas-maksu. Tämä on juuri se syy, miksi transaktiomaksut kohoavat kovalla käytöllä: kaikki haluavat aina jonon kärkeen!

Miten voit vaikuttaa transaktiomaksuun? Palataan tilanteeseen, jossa olimme suorittamassa ETH <> wNXM swappia (katso alla oleva kuva).

Tässä kohdassa, jossa siirto vahvistetaan MetaMaskista, on mahdollista muuttaa maksamaasi transaktion hintaa. Klikkaa Edit-linkkiä Gas feen yläpuolelta, niin pääset muokkaamaan lukuja. Voit myös mennä MetaMaskissa kohtaan Asetukset -> Lisäasetukset ja kytkeä Bensan lisävalvonnan päälle.

uniswap-kuva12

Miten määritellä sitten sopiva gas-hinta? Mene esimerkiksi sivulle ethgasstation.info ja katso, mikä on nopean siirron kustannus kyseisellä hetkellä. Artikkelin kirjoitushetkellä se on 77 Gwei (katso alla oleva kuva). Jos määrität esim. 10 % yli tämän transaktiosi gwei-tason, sen pitäisi mennä läpi ongelmitta.

uniswap-kuva34

Uniswapin toinen ongelma ovat feikkitokenit. Koska kaikki DeFi-palvelut ovat luonteeltaan ”permissionless”, kuka tahansa voi lisätä sinne oman token-parinsa. Lisäksi huijaussivustot voivat tarjoa vääriä sopimusosoitteita tokenille. Kannattaa siis aina tarkistaa sopimusosoite coingecko.comista. Etherscanissa on myös paljon feikki-tokeneita, joten se ei ole luotettava sivusto tässä asiassa.

Ole siis tarkkana siitä, mitä tokeneita oikein vaihdat!

Jos tokenin kaupankäynti käy kuumana, sen arvo voi muuttua nopeasti hyvinkin paljon. Tässä kohtaa mukaan tulee edellä mainittu slippage tolerance -asetus. Jos nostat Uniswapin asetuksista slippagea, siirtosi onnistuu todennäköisemmin, mutta otat mahdollisesti myös takkiin hieman enemmän vaihtokaupassa.

Maksusiirron peruuttaminen MetaMaskissa on myös mahdollista. Joskus tulee tapauksia, että siirto Uniswapissa ei vaan mene läpi, vaikka olet odottanut puoli tuntia ja sinulla on kiire. Siirto jää ns. pending tilaan, jossa siirtosi ei ole epäonnistunut, vaan yksinkertaisesti odottaa.

Tämä on ongelma, koska yksi pending-tilassa oleva transaktio estää myös muut transaktiot MetaMaskissa. Eli kaikki siirrot ovat jonossa, ja ne käsitellään yksi kerrallaan.

Vaikka Uniswapin käyttö on parhaimmillaan todella helppoa, niin sen käyttöön sisältyy vielä paljon haasteita. Muista aloittaa Uniswapin käyttö pienillä summilla. Muista, että koko DeFi-sektori on vielä hyvin nuori, ja kaikki nämä palvelut ovat kehitysvaiheessa.

Toivottavasti tästä Uniswap -oppaasta on sinulle hyötyä! Artikkelin on tuottanut Bitcoinkeskus yhteistyössä @CryptoSandra:n kanssa


Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!