Kryptovaluutat
07
joulu
mikä on tron kryptovaluutta

Sivusto sisältää affiliate-linkkejä. Bitcoinkeskus voi olla oikeutettu kompensaatioon, jos vierailet yhteistyökumppaneiden sivuilla linkkiemme kautta. Saat lisätietoja mainoksista info-sivulta.

Mikä on Tron (TRON)?

TRON on yksi maailman kohutuimmista kryptovaluuttaprojekteista. Se nousi sijoittajien tietoisuuteen vuoden 2017 ICO-buumissa, jonka huipulla TRX-tokenin arvo nousi muutamassa viikossa tuhansia prosentteja. TRON on perustajansa Justin Sunin tavoin etenkin Bitcoin-maksimalistien kritiikin kohteena. Tässä artikkelissa tutustutaan TRON-projektiin tarkemmin. Onko kyseessä pelkästään kupla, vai onko TRON todellakin Ethereumin kova kilpailija?

Mikä on Tron (TRON)?

Asetetaan TRON ensin oikeaan paikkaan kryptovaluuttojen maailmassa. Kuten otsikko kertoo, TRON kuuluu niin sanottuun platformien kategoriaan. Tällä hetkellä markkinoille ei ole muodostunut vielä vakiintuneita termejä, joten alustan lisäksi puhutaan myös ekosysteemistä tai käyttöjärjestelmästä hajautetuille applikaatioille.

Platformien kuningas on tietysti Ethereum, joka oli ensimmäinen ns. toisen sukupolven kryptovaluutta. Nykyisin sillä on jo seuraavan sukupolven kilpailijoita, eli puhutaan kolmannen sukupolven kryptoista. Tähän joukkoon kuuluvat mm. EOS, Cardano, NEO sekä TRON.

Sukupolvia erottaa teknisesti etenkin skaalautuvuus ja louhinta. Ethereumin lohkoketju vaatii edelleen ylläpitoon fyysisiä louhintalaitteita, mutta kolmannen sukupolven ratkaisut hoitavat louhinnan ohjelmallisesti. Tämä mahdollistaa lohkoketjun skaalautumisen Ethereumin noin 20-30 transaktiosta aina tuhansiin transaktioihin per sekunti.

TRON ei siis kilpaile Bitcoinin, Litecoinin tai vaikkapa Moneron kanssa samasta markkinasta. TRON tavoittelee markkinaosuutta platform-kisassa, jossa sen suurimmat kilpailijat ovat tällä hetkellä Ethereum sekä EOS. TRON on artikkelin kirjoitushetkellä 12. suurin kryptovaluutta. Sen arvo on vaihdellut sijojen 8-15 välillä vuodesta 2018 lähtien.

Kaikilla lohkoketjuilla on oma natiivivaluuttansa, ja näin on myös asia TRON-lohkoketjun kohdalla. Tämä kryptovaluutta on nimeltään Tronix ja lyhenteeltään TRX. Käytännössä Tronix-nimeä ei näe oikeastaan missään, eli puhutaan TRX-tokenista tai TRONista.

Käydään seuraavaksi läpi projektin taustaa sekä kehitystä viime vuosina.

TRON on yhtä kuin Justin Sun

Bitcoin on käytännössä ainoa kryptovaluutta, jolla ei ole selkeää puhemiestä, toimitusjohtajaa tai muuta keulahahmoa. TRON kuuluu täysin toiseen ääripäähän, sillä se henkilöityy todella vahvasti perustajaansa. Kyseessä on vasta 29-vuotias Sun Yuchen, joka tunnetaan paremmin nimellä Justin Sun.

tron justin sun
Kuvassa Justin Sun. Kuvakaappaus tron.network -sivustolta.

Kiinassa syntynyt Sun on taustaltaan lähes täydellinen henkilö tällaisen projektin perustajaksi. Hän sai Kiinassa koulutuksensa Pekingin yliopistossa, jonka jälkeen Sun siirtyi Yhdysvaltoihin Pennsylvanian yliopistoon. Vuoden 2013 lopulla Sun jätti koulumaailman ja siirtyi Ripplen palvelukseen. Tämä yhteys on monille täysin tuntematon tieto.

Sun alkoi kasvattaa varallisuuttaan jo opiskeluaikoinaan. Hän oli aktiivinen sijoittaja ja lähti ajoissa mukaan mm. Teslaan sekä Bitcoiniin. Ripple lähetti Justin Sunin lopulta Kiinaan, jossa hän toimi yhtiön pääedustajana.

Justin Sun lopetti Ripplen palveluksessa vuonna 2015, jonka jälkeen hän ehti perustaa myös mediapalvelu Peiwon, jossa on yli 10 miljoonaa käyttäjää. Sun on päässyt myös kaksi kertaa arvostetulle Forbes 30 under 30 -listalle, jossa nimetään maailman alle kolmekymppisiä tähtiä eri kategorioissa.

Kyseessä on siis kiinalainen superlahjakkuus. Myös Alibaban perustaja Jack Ma valitsi vuonna 2018 Sunin henkilökohtaisesti arvostettuun Jack Ma Hupan University for entrepeneurs -koulutusohjelmaan, johon on vaikeampi päästä sisään kuin Princetonin yliopistoon. Jos joku ei vielä tiennyt, niin Jack Ma on tällä hetkellä yksi maailman rikkaimmista henkilöistä.

Justin Sunin lisäksi myös TRON-tiimin tärkeä palanen, Lucien Chen, on kytköksissä Alibaban suuntaan. Chen on Kuadi-nimisen palvelun perustaja, joka on Kiinan vastine Uberille. Vuonna 2013 Alibaba sijoitti palveluun satoja miljardeja dollareita, ja tällä hetkellä Kuadi on jättimäinen yritys. Chen tosin jätti TRON-projektin riitaannuttuaan Justin Sunin kanssa vuonna 2019.

TRON-projektin ovat siis perustaneet kaksi Jack Ma:n oppipoikaa, joten Justin Sunin yhteydet Kiinan elittiin ovat varmasti kunnossa. Tämä on taatusti yksi tekijä projektin menestyksen takana. Käydään seuraavaksi läpi TRONin tapahtumia parin viime vuoden ajalta.

TRX token syntyi elokuussa 2017

TRON sai projektina alkunsa vuonna 2017 ICO:n kautta, kuten kaikki merkittävät kryptovaluutat tuohon aikaan. ICO on siis tapa kerätä joukkorahoitusta kryptovaluuttojen maailmassa. TRON ICO järjestettiin Binance-pörssissä, eli teknisesti ottaen kyseessä oli IEO, ja yksi ensimmäisistä IEO:sta markkinoilla. Justin Sunilla on siis ollut alusta asti erittäin hyvät suhteet Binancen perustajaan Changpeng Zhaoon.

binance coin changpeng zhao
Changpeng Zhao Bloombergin haastattelussa.

Edellä mainitussa ICO:ssa syntyi TRX-token, joka oli aluksi Ethereum-alustalla toimiva ERC20-token. Sama taktiikka on ollut käytössä monilla merkittävillä projekteilla vuosina 2017-2018. ICO järjestettiin Ethereum-alustalla, jonka jälkeen projekti julkaisi oman lohkoketjunsa (MainNet).

Tämän jälkeen tokenit siirretään pois Ethereumin lohkoketjusta, eli suoritetaan ns. token swap. TRON MainNet julkaistiin kesäkuussa 2018. Tästä lähtien TRX-tokenit ovat olleet TRON-lohkoketjussa. TRON käyttää Ethereumin kaltaisia TRX10 ja TRX20-standardeja. Sen lohkoketjuun voidaan luoda muiden platformien tavoin käytännössä rajaton määrä uusia tokeneita.

Löydät Tronin reaaliaikaisen kurssin sekä tietoa Tronin kurssihistoriasta tältä sivulta: Tron kurssi.

TRON on saanut kovaa kritiikkiä alusta alkaen etenkin Bitcoin-maksimalistien suunnalta. Moni on arvostellut projektia täysin sisällöttömäksi ja jopa huijaukseksi. Ensimmäiset kohut saatiin jo white paperin julkaisun aikaan, sillä TRON näytti plagioineen tekstejä suoraan muilta projekteilta. Justin Sun kertoi tämän johtuneen englanninkielisestä käännöstyöstä, mutta selitys ei kuulostanut uskottavalta.

Moni asiantuntija kritisoi myös TRX-tokenin ICO:ta. Lähes sadan miljardin tokenin kokonaismäärästä vain 40% myytiin ICO:n kautta sijoittajille. Projektia vetävä Troun Foundation hallitsee siis edelleen valtavaa määrää kolioita. Sama kritiikki koskee mm. Rippleä ja monia muitakin ICO-pohjaisia kryptovaluuttoja, joissa perustajat ovat jättäneet itselleen valtaosan tokeneista.

Tämän lisäksi Justin Sun on aiheuttanut lukuisia somekohuja, jotka ovat pitäneet TRX-tokenin puheenaiheena jatkuvasti. All publicity is good publicity?

TRON aikoo korjata internetin

TRON-projektin tavoitteet ovat kaikkea muuta kuin vaatimattomat. Sen tarkoituksena on palauttaa internet Tim Berners-Leen alkuperäisen vision mukaiseksi.

Tim Berners-Leen perustama internet oli aivan jotain muuta, kuin nykyinen käytössämme oleva järjestelmä. Tänä päivänä netissä olevaa dataa kontrolloivat jättiläisyritykset kuten Apple, Facebook ja Google, jotka määrittävät käytännössä netin pelisäännöt.

Hyvä esimerkki tästä on tapaus Alex Jones. Kyseessä on amerikkalainen vaihtoehtomedian hahmo, jonka konservatiivista viestiä tilasi pelkästään Youtuben kautta yli 5,5 miljoonaa henkilöä. Eräänä päivänä internetiä käytännössä kontrolloivat jättiläiset päättivät sensuroida Jonesin pois alustoiltaan.

Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen eikä viimeinen henkilö, joka on joutunut Googlen tai Facebookin sensuurin kohteeksi. Myös Bitcoinkeskuksen ensimmäinen Twitter-tili suljettiin ilman mitään selitystä, eikä sähköposteihimme ole vastattu kertaakaan.

TRON haluaa luoda hajautetun internetin, jossa sisällön hallinta palautetaan sen tuottajalle.

“Giants, other than users themselves, own the ability to control data. The data no longer belongs to its creator. Due to the inappropriateness of an attempt to retake data initiatives and the difficulty in building websites and Apps, we have to adopt the rules of WeChat and Facebook and the distribution mechanisms of Weibo and Twitter, thus losing our own features. Although an App can be self-made, Apple can easily withdraw it from its platform.”

TRON is an attempt to heal the Internet. We believe users should have ownership of and control over the data they create, rather than have to cede that ownership and control to the platform; users must freely own all digital information.” (TRON white paper)

TRON aikoo siis ”parantaa internetin” ja palauttaa vallan kansalle. Käytännössä TRON-protokolla mahdollistaa aikanaan sisällön jakamisen internetissä ilman välikäsiä, jolloin käyttäjät kontrolloivat täysin omia julkaisujaan ja saavat maksun suoraan kuluttajilta TRX-tokenin avulla.

Tähän on vielä pitkä matka, kuten seuraava kappale hyvin kertoo.

TRON-projekti on vasta alkutekijöissään

Virallisen roadmapin mukaan TRON-projektille on nimetty kuusi eri kehitysvaihetta: Exodus, Odyssey, Great Voyage, Apollo, Star Trek ja Eternity.

Ensimmäinen vaihe (Exodus) oli elokuusta 2017 joulukuuhun 2018. Viimeisimmän vaiheen (Eternity) arvioidaan päättyvän vuonna 2025. Tämä aikajana kertoo hyvin siitä, että projekti on vasta alkutekijöissään.

Exodus-vaihe on käytännössä TRON-verkon sekä lohkoketjun käynnistäminen. Sen suurin merkkipaalu oli MainNet-julkaisu kesän 2018 aikana. Odyssey-vaiheessa mukaan tulevat taloudelliset kannustimet sisällöntuotantoon – TRON käyttää termiä content empowerment.

Vuonna 2020 käynnistyvä Great Voyage -vaihe tuo mukaan ICO:t, ja Apollo-vaiheessa sisällöntuottajat voivat luoda myös omia tokeneitaan. Viimeisissä vaiheissa TRON on jo mukana vahvasti pelimaailmassa.

“Star Trek: create a decentralized, online gaming platform that can be built by developers freely. This will facilitate the prediction of market functions, fully autonomous gaming and monetizing traffic.

Eternity: developers will have the ability to set up and crowdfund their game development with ease. This will let users invest in games they are interested in and influence the future of the gaming marketplace.” (Lähde)

Tällä hetkellä (joulukuu 2019) TRON on ottanut aseman yhtenä markkinoiden suurimmista dApp-kehitysalustoista. Voit tutkia suosituimpia appeja dappradar.com-sivuston kautta. Useita sovelluksia on listan kärkisijoilla, joiden kaksi muuta paikkaa vievät Ethereum sekä EOS.

On tärkeää ymmärtää, että TRON, EOS, Ethereum ja muut platformit tarjoavat vain ekosysteemin sovelluskehittäjille. Kun puhutaan kolmannen sukupolven järjestelmistä, niin kaikki pystyvät tällä hetkellä riittävään kapasiteettiin. Platformien välillä on tiettyjä eroja, jotkut pieniä ja jotkut suuria, mutta teknisesti ottaen on mahdoton sanoa jonkun olevan selvästi toista parempi.

TRON menestyy lopulta vain siinä tapauksessa, että se saa kehittäjät luomaan sovelluksia omalle alustalleen. Ja sama koskee myös TRONin kilpailijoita! Toistaiseksi TRON on onnistunut tässä varsin hyvin, mistä dapparadar.com -sivusto kertoo myös. Vaikka projektilla on vihamiehiä, kyseessä on selkeästi toimiva järjestelmä, johon rakennetaan koko ajan myös toimivia sovelluksia.

Tällä hetkellä TRON on hyvä vaihtoehto Ethereumin kanssa tuskaileville kehittäjille. Sen sovelluksia koodataan samalla Solidity-ohjelmointikielellä, ja ohjelmakoodia ajava TVM (TRON Virtual Machine) on hyvin lähellä Ethereumin vastaavaa.

TRON luottaa DPoS-konsensusalgoritmiin

Tutkitaan sitten TRON-platformin eroja sen kilpailijoihin, eli miten kaikki toimii teknisesti.

Teknisesti TRON on huomattavasti nopeampi ja skaalautuvampi verkko kuin Ethereum tai Bitcoin. Se pystyy tällä hetkellä noin 2000 TPS (transactions per second)-lukemaan, ja Justin Sun on luvannut TRON-verkon pystyvän jopa 10.000 TPS-tasoon. Ethereumin lukemat on tällä hetkellä noin 15-20 TPS ja Bitcoin alle puolet tuosta.

TRON MainNet on vielä toistaiseksi varsin vähällä käytöllä. Kun katsotaan tronscan-sivustoa, se näyttää max TPS -lukemaksi 748 ja blokit sisältävät nyt noin 30-40 transaktiota. Eli siirtoja käsitellään noin kymmenen per sekunti. TRON-lohkoketjussa syntyy siis blokkeja kolmen sekunnin välein ja verkossa on nyt hieman alle 1000 node-palvelinta.

tronscan
Kuvassa tronscan.org -sivuston dataa joulukuussa 2019.

TRONin käyttämä konsensusalgoritmi on nimeltään Delegated Proof of Stake, DPoS, joka on tunnettu myös monista muista projekteista. Esimerkiksi EOS toimii täysin samalla idealla. PoS-pohjainen konsensus saavutetaan siis ohjelmallisesti, eikä verkon ylläpitoon tarvita fyysisiä louhintalaitteita. Tämä mahdollistaa huomattavasti paremman skaalautuvuuden.

Delegated Proof of Stake on PoS-variaatio, jossa verkon ylläpidosta vastaavat käyttäjien valitsemat delegaatit. Dan Larimerin kehittämät EOS ja Steem ovat monille tunnetuimmat DPoS-projektit. TRON-projektissa näistä delegaateista käytetään nimeä super representative. Myös super node on joskus käytetty termi.

Jokainen TRX-tokenin hodlaaja voi osallistua verkon ylläpitäjien valintaan, kuten muissakin vastaavissa projekteissa. TRON-verkossa näitä delegaatteja on 27 kpl jotka valitaan 127 kandidaatin joukosta kuuden tunnin välein. ”Super nodet” sekä kandidaatit saavat palkkioksi TRX-tokeneita.  Kuka tahansa voi asettua ehdolle maksamalla vain 9999 TRX-tokenin suuruisen maksun.

TRON-projektia pyörittävä TRON Foundation maksaa delegaattien palkkiot aina vuoteen 2021 saakka. Sen jälkeen TRX-tokenien määrä alkaa pikkuhiljaa kasvaa käynnistyvän inflaation myötä, eli uudet TRX-tokenit syntyvät maailmaan lohkopalkkioiden muodossa. Voit lukea lisätietoa prosessista tästä artikkelista.

TRON sijoittaminen – kohuja riittää

Tässä vaiheessa artikkelia lienee selvää, että TRON ei ole missään nimessä täysin huuhaa-projekti. Sen käynnistyminen on ollut kuitenkin kohuja täynnä, joista moni on ollut Justin Suniin liittyviä. Äskettäin Sun sai pyyhkeitä, kun lähti tukemaan Binancea ”taistelussa fake news -uutisointia vastaan” ns. The Block -tapauksessa. Sun on joutunut pyytämään myös julkisesti anteeksi metodejaan somessa, sillä hänellä on tapana tehdä ilmoituksia tulevista ilmoituksista.

Oma kohunsa oli myös tapaus Warren Buffett. Justin Sun osti hyväntekeväisyyshuutokaupassa lounaan Warren Buffettin kanssa noin 4,5 miljoonalla dollarilla. Kun tapaaminen lähestyi, Sun peruutti sen, mikä sai aikaan spekulointia mm. hänen mahdollisista ongelmistaan Kiinan hallituksen kanssa.

Tuoren kohu liittyy TRON-lohkoketjun konsensukseen: Binance kontrolloi tällä hetkellä yli puolet verkon äänistä, johtuen kaikista TRX-tokeneista, joita pörssillä on hallussaan käyttäjien talletusten myötä. Kannattaa tsekata myös alla oleva Coindeskin artikkeli.

Oli Justin Sunista mitä mieltä tahansa, niin hän on todella vaikutusvaltainen henkilö kryptoskenessä. Siitä pitää huolen edellä mainittu Jack Ma -yhteys sekä 2,1 miljoonaa Twitter-seuraajaa.

TRON on kieltämättä mielenkiintoinen projekti, jolla on suuret tavoitteet. Sijoittajia miellyttää ehkäpä eniten sen perustajien sekä Jack Ma:n linkki. Viime vuonna TRON hankki myös kuuluisan BitTorrent-palvelun, jonka 100 miljoonaa käyttäjää ovat hyvä pohja TRX-tokenin adoptiolle lähitulevaisuudessa.

BitTorrent järjesti myös keväällä 2019 IEO:n missäpä muuaalla kuin Binancenssa. Sen myötä syntynyt BTT-token pyörii TRON-lohkoketjussa.

Ei unohdeta myöskään Poloniex-pörssiä. TRON-projektin perustaja Justin Sun on yksi sijoittajista, jotka ostivat Poloniexin vuoden 2019 lopulla. Tavoitteena on laajentaa sen vaikutusta Aasiaan. Kuten alla oleva tviitti kertoo, TRON ja TRX-token ovat vahvasti esillä uudessa Poloniexissa sekä PoloniDEX:ssä.

Yksi asia on ainakin selvää: TRON jakaa todella paljon sijoittajien mielipiteitä. Justin Sun ei ole kuitenkaan tässä tilanteessa yksin. Myös projekteille kuten EOS, Bitcoin Cash, XRP ja Ethereum löytyy valtavasti kriitikoita – suurin osa heistä kuuluu todennäköisesti Bitcoin-maksimalistien leiriin.

TRX-tokenin kehitys ei ole eronnut viime vuosina merkittävästi muista suurista altcoineista. Se on reilusti yli 90% pakkasella tammikuun 2018 huipuista. TRON on kuitenkin säilyttänyt paikkansa kryptovaluuttojen top 15:ssa.

Mistä ostaa Tron

Suomalaisen kannattaa hankkia TRX-token Binancesta, jossa on merkittävä osa koko markkinan vaihdosta.

Osta Tron Binancesta

TRX löytyy myös Bittrex ja Bitfinex-pörsseistä.  Ledger Nano X -lompakko on turvallisin säilytystapa. TRON wallet löytyy myös iOS ja Android -mobiiliversioina. Näiden lisäksi on tarjolla Atomic Wallet (desktop), Tronscan web-lompakko ja Chrome-selaimessa toimiva lisäosa.

Jos TRON-projektin kehitys kiinnostaa, niin laita Justin Sun sekä TRON foundation seurantaan Twitterissä. Redditin puolella /r/Tronix -sivu tarjoaa kaikki tärkeimmät uutiset sekä keskustelua TRONin tulevaisuudesta.

Lopuksi vielä yksi oleellinen tieto. TRON on tosiaan saanut insipiraation nimelleen elokuvasta. Aiheesta on väitelty aina silloin tällöin, mutta Justin Sun on myöntänyt asian pariinkin otteeseen.


Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!

Bitcoinkeskus

Bitcoinkeskus-käyttäjän artikkelit ovat sivuston taustalla olevan tiimin tuottamia. Bitcoinkeskuksen parissa työskentelee useita kryptovaluutoista kiinnostuneita henkilöitä. Mukana on myös vierailevia kirjoittajia, jotka eivät halua esiintyä omalla nimellään. Bitcoinkeskuksen pääanalyytikko on Antti Hyppänen.

1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *