Platformit eli älysopimus-alustat eli käyttöjärjestelmät hajautetuille sovelluksille. Tämän kategorian kryptovaluutat ottavat koko markkinaa haltuun alati kasvavalla tahdilla. Markkinoilta erottuu tällä hetkellä kolme vahvaa peluria. Mikä näistä projekteista selviytyy voittajana?
Käydään läpi otsikossa mainitut platformit Ethereum, Cardano ja Binance Smart Chain. Selvitetään niiden vahvuudet ja heikkoudet ja pyritään löytämään tulevaisuuden voittaja.
Sisällysluettelo
Ethereum on platformien kuningas
Ethereumia kutsuttiin pitkään 2. sukupolven kryptovaluutaksi. Se oli markkinoiden ensimmäinen älysopimus-alusta. Ethereum sai alkunsa jo vuoden 2013 lopulla Vitalik Buterinin white paperista. Ethereumin MainNet käynnistyi heinäkuussa 2015.
Vuoden 2017 kesällä Ethereum hätyytteli jopa Bitcoinin ykköspaikkaa markkinoilla. Vaikka markkina-arvoissa on nykyisin selkeä ero, Ethereumilla on täysin kiistaton asema omassa kategoriassaan. Ethereum on arvokkaampi kuin kaikki sen kilpailijat yhteensä.
Ethereumin etu on sen pitkä historia, josta on seurannut valtava verkostovaikutus. Ethereumin parissa työskentelee jopa enemmän kehittäjiä Bitcoiniin verrattuna. Se on myös ainoa kryptovaluutta Bitcoinin lisäksi, joka kiinnostaa instituutioita sijoituskohteena.
Tästä ovat hyvänä osoituksena mm. Grayscalen rahastot sekä CME Groupin lanseeraamat Ethereum-futuurit.
Vaikka Ethereumin asema on kiistaton, sillä riittää myös ongelmia. Kaikki kiteytyy sen käyttämään Proof of Work -konsensusalgoritmiin. Kyseessä on sama ratkaisu, joka rajoittaa myös Bitcoinin kapasiteettia. Molemmat lohkoketjut tarvitsevat fyysisiä louhintalaitteita toimiakseen (katso alla oleva kuva).
Ethereum on tehnyt töitä jo vuosien ajan kapasiteettiongelman ratkaisemiseksi. Tämä projekti tunnetaan nimellä Ethereum 2.0. Uusi versio otti ison askeleen joulukuussa, kun sen lohkoketju (Beacon Chain) käynnistyi. Ethereum 2.0 tuskin valmistuu ennen vuotta 2023. Odottavan aika on pitkä.
Ethereum-platform on kärsinyt jo vuoden päivät rajusti kohonneista transaktiomaksuista. Yksittäiset treidit hajautetuissa pörsseissä voivat helposti maksaa 50-100 dollaria. Jopa token-transaktiot lompakosta toiseen ovat jatkuvasti useita kymppejä.
Ennen 2.0 version valmistumista, ongelmaa pyritään ratkomaan Layer 2 ja Side Chain -ratkaisuilla. Niiden avulla voidaan siirtää kuormaa pois Ethereumin lohkoketjusta. Polygon ja Optimistic Rollups ovat tällä hetkellä johtavia ratkaisuja. Tilanne saattaa parantua ratkaisevasti jo kevään 2021 aikana!
Binance on aggressiiviinen haastaja
Ethereumin suurin haastaja on monien mielestä Binance. Kyseessä on maailman tunnetuin kryptovaluuttapörssi, joka on siirtynyt viime vuosina myös platform-kisaan mukaan.
Binance tuli markkinoille vuoden 2017 lopulla. Sen ICO oli aikanaan varsin pieni, eikä Binance Coin kiinnostanut vielä sijoittajia. Pörssi nousi kuitenkin nopeasti markkinajohtajaksi. Binancen tekninen toiminta ja tarjonta oli omaa luokkaansa muihin verrattuna. Alla on Binancen etusivu.
Aluksi Binance Coin oli vain pörssin sisäinen käyttötoken. Saat yhä edelleen alennuksen treidauskuluista BNB:tä holdaamalla. Keväällä 2019 tilanne muuttui. Binance lanseerasi tuolloin Binance Chain -platformin, jonka natiivivaluutaksi BNB myös muodostui.
Kilpailu Ethereumin kanssa kiristyi toden teolla vuoden 2021 alussa. Tämä johtui syksyllä 2020 lanseeratusta Binance Smart Chainista. BSC on edeltäjäänsä verrattuna ”täyden palvelun” platform, joka mahdollistaa myös älysopimukset ja hajautetut sovellukset.
Binance rakensi BSC:n tarkoituksella yhteensopivaksi Ethereum Virtual Machinen (EVM) kanssa. Tämä mahdollistaa sovellusten siirron Ethereum-alustalta ilman ongelmia Binancen puolelle.
Binance Smart Chainin etuna ovat lähes ilmaiset ja parin sekunnin mittaiset siirrot. Vuoden 2021 alussa BSC sai omat suositut DeFi-palvelunsa: Venus ja PancakeSwap. Ne ovat suoria kilpailijoita Aave ja Uniswap-palveluille.
Tällainen infra mahdollistaa myös todella raskaita sovelluksia; pelejä, tridausalustoja tai kasinot ilman rekisteröitymistä. Lue kasinoista lisää täältä. Transaktiokapasiteetti riittää todella kovaan käyttöön.
Kymmenien (jopa satojen) dollarien transaktiot pitävät piensijoittajat pois Ethereumin DeFi-palveluista. Binancen puolella on tarjolla noin 0,5 dollarin siirrot parissa sekunnissa. Voit myös siirtää tokeneita Ethereum-verkosta Binanceen ja takaisin erillisen sillan avulla.
Haittapuolena on Binance Smart Chainin keskitetty hallinto. Verkkoa pyörittävät vain 21 validaattoria, eikä joukkoon ole helppo päästä. Tämän lisäksi Binance on myös rahoittajana ja tukijana DeFi-protokollien taustalla. BSC onkin tietyllä tapaa vain Binance-pörssin jatke. Tämä ei miellytä kaikkia.
Cardano on kesän 2021 raketti?
Entä sitten kolmas kilpailija, Cardano?
Kyseessä monella tapaa Ethereumin ja Binance Smart Chainin välimuoto. Cardanon puuhamies Charles Hoskinson oli myös yksi Ethereumin perustajajäsenistä. Hoskinson erosi projektista vuonna 2015 ja lähti omille teilleen kehittämään Cardanoa.
Cardanon ADA-token oli yksi vuoden 2017 altcoin-rallin kohutuimmista kolikoista. Tuolloin koko projekti oli täysin vaiheessa, ja piensijoittajat ostivat lähinnä mainoslauseita. Viime vuosina Cardano on kehittynyt askel askeleelta kohti lopullista versiota. Kehitystyöstä vastaa Hoskinsonin firma, Input Output Hong Kong (IOHK).
Cardano yhdistää Ethereumin ja BSC:n hyvät puolet. Se tarjoaa teknisesti todella nopean ja skaalautuvan lohkoketjun, jonka hallinto on lisäksi hajautettu. Kesällä 2020 lanseerattu staking on ollut valtava menestys. Cardano-lohkoketjua validoivat sadat eri louhintapoolit. Kuka tahansa voi perustaa oman.
Jos tilanne on tämä, miksi Cardano on yhä niin kaukana Ethereumin markkina-arvosta?
Projektin ongelmana on sen kehitystyö. Cardano on valinnut akateemisen lähestymistavan, jossa asiat tehdään huolella. Tämä ottaa oman aikansa. Nyt eletään kevättä 2021, eikä Cardano tue vieläkään älysopimuksia. Myös oma token-standardi tuli MainNetiin vasta helmikuussa 2021.
Cardanon suurin ongelma on siis se, ettei platformille voida luoda sovelluksia kilpailemaan Ethereumin tai Binance Smart Chainin kanssa. Tämä kehitysaskel otetaan todennäköisesti kesän 2021 aikana. Silloin Cardano on valmis kilpailemaan täysillä muiden platformien kanssa.
Yhteenveto
Platformien kisa käy tällä hetkellä todella kuumana. Ethereum, Binance Smart Chain ja Cardano ovat täysin omaa luokkaansa. Kyseinen kolmikko on myös kryptovaluuttojen ranking-listalla sijoilla 2,3 ja 4. Kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.
Binance Smart Chain on tällä hetkellä parhaimmassa asemassa, mutta kello tikittää sitä vastaan. Kun Ethereum skaalautuu ja Cardano saa älysopimukset käyttöönsä, Binance Smart Chain menettää etulyöntiasemansa. Kesällä tilanne voi olla täysin toinen.
Ethereum ja Cardano ovat nyt tilanteessa, jossa kehitystä on tapahduttava. Molemmat projektit ovat viivästyneet selvästi alkuperäisistä aikatauluista. Nyt ei ole varaa hukata enää yhtään vuotta.
Image by Лечение Наркомании from Pixabay, Pxfuel
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!