Uutiset
22
marras
runola

Sivusto sisältää affiliate-linkkejä. Bitcoinkeskus voi olla oikeutettu kompensaatioon, jos vierailet yhteistyökumppaneiden sivuilla linkkiemme kautta. Saat lisätietoja mainoksista info-sivulta.

Northcrypton Ville Runolan ajatuksia kryptomarkkinasta

Ville Runola on suomalaisen Northcrypton toimitusjohtaja. Hänellä on varmasti yksi Suomen parhaista näköalapaikoista kryptovaluuttojen maailmaan. Bitcoinkeskus kysyi Villen mietteitä käynnissä olevasta karhumarkkinasta ja pian alkavasta vuodesta 2023.

Northcrypto ja FTX-kohu

Aloitetaan ajankohtaisella aiheella. Artikkelin kirjoitushetkellä eletään marraskuun loppua vuonna 2022. Koko sijoitusmaailma on yhä shokissa kryptovaluuttapörssi FTX:n romahduksen jäljiltä. Kyseessä oli yksi markkinoiden tunnetuimmista kauppapaikoista ja arvoltaan jopa 30 miljardin dollarin yhtiö.

Emme tiedä tässä vaiheessa FTX:n lopullisia vaikutuksia kryptomarkkinaan. Yksi asia on tullut kuitenkin selväksi; sijoittajat pohtivat kryptojen turvallista säilytystä aivan uudella prioriteetilla.

Miten FTX:n romahdus on näkynyt Northcrypton toiminnassa?

Ville Runola kommentoi äskettäin Ylen haastattelussa, että tapaus FTX on poikinut yhteydenottoja Northcrypton asiakkailta. Ihmiset haluavat varmistua, että Northcrypto ei käytä asiakasvaroja väärin, kuten FTX:n tapauksessa tehtin.

Myös kryptovaluuttojen liikenne sisään ja ulos on vilkastunut.

”Jonkin verran asiakkaita on siirtänyt varoja ulkomaisista välityspalveluista Northcrypton säilytykseen.”, Runola kertoo.

Northcrypto on Suomen Finanssivalvonnan säätelemä toimija. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakasvarat on säilytettävä aina erillään yhtiön omista varoista. Tämä regulaatio takaa asiakkaalle suojan myös konkurssitilanteessa. Northcrypton asiakkaat voivat siis nukkua yönsä hyvin. Jos haluat tutustua yhtiöön tarkemmin, lue Bitcoinkeskusken kattava aloittelijan opas tästä linkistä: Northcrypto kokemuksia & käyttöopas.

FTX:n konkurssilla on myös laajempia seurauksia koko kryptomarkkinaan. Runola arveli äskettäin Kauppalehdessä, että uusia dominoita tulee vielä kaatumaan.

”Tuntuu, että kaikkia vaikutuksia ei ole vielä nähty. Nyt odotetaan, että pöly laskeutuu ja nähdään, miten paljon vahinkoa markkinoille on aiheutunut.”

Vuoden 2022 aikana on nähty monia romahduksia. Keväällä otsikoihin päätyivät mm. Terra Luna, hedgerahasto 3AC sekä lainapalvelu Celsius. Ville Runolan mukaan ihmiset ovat jatkossa varmasti valveutuneempia käytettävien palveluiden valinnassa. Hän arvelee myös omien lompakoiden käytön lisääntyvän.

Ethereum kiinnostaa sijoittajia

Artikkelin kirjoitushetkellä (11/2022) eletään karhumarkkinan pohjalla. Sijoittajien käyttäytyminen on silloin hyvin erilaista verrattuna nousumarkkinaan. Riskinotto vähenee ja treidausvolyymit putoavat merkittävästi.

Uutisoimme marraskuun alussa Nasdaqiin listatun Coinbasen Q3-tuloksesta. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että Ethereumin suosio oli ohittanut ensimmäistä kertaa Bitcoinin. Onko samaa näkyvissä Northcryptossa? Ville Runola vahvistaa väitteen.

”Täysin sama ilmiö näkyy myös meidän asiakkaiden keskuudessa. Ethereum on ollut suositumpi sijoituskohde kuin Bitcoin.”

Runolan mukaan näkyvissä on myös treidaamisen vähentymistä. Nousumarkkinasta tuttu swing-treidaus on saanut väistyä DCA:n tieltä. Termi DCA tulee sanoista dollar-cost averaging. Se tarkoittaa suomeksi samaa kuin kuukausisäästäminen, eli suoritetaan ostoja tasaisin väliajoin kurssista riippumatta.

Northcryptossa on helppo asettaa automaattinen osto euroilla tietyille kryptovaluutoille. Voit tämän jälkeen ajastaa siirron omassa verkkopankissasi Northcrypton tilille esim. kerran kuukaudessa.

”HODL-asennetta on myös nähtävissä”, Runola kuittaa. ”Osa poistuu aina pelistä karhumarkkinassa, mutta pitkäjänteiset sijoittajat hodlaavat ja lisäävät positioitaan kurssin ollessa alhaalla.”

Eräs vuoden 2022 ilmiöistä on ollut Yhdysvaltain dollarin vahvuus. Normaalisti valuutat muuttuvat vuositasolla muutamia prosentteja, mutta euro on esim. heikentynyt dollariin nähden noin 15 prosenttia. Aika iso ero siihen, oletko säilyttänyt tilillä euroja vai dollareita. Alla olevassa grafiikassa näkyy euron syöksyminen dollariin verrattuna.

eur usd

Northcrypto tarjoaa helpon pääsyn dollariin USDC stablecoinin kautta. Ovatko yhtiön asiakkaat parkkeeranneet selvästi enemmän ”kuivaa ruutia” eurojen sijasta USD Coiniin? Runolan mukaan tällainen toiminta ei ole juuri yleistynyt.

”USD Coinia ei käytetä merkittävissä määrin hedgenä valuuttakurssin vaihteluita vastaan. USDC:n pääasiallinen käyttö on aina ollut DeFi-protokollissa. Euroja konvertoidaan USD Coiniksi ja siirretään sitten esimerkiksi Aave-palveluun tai muihin DeFi-appeihin.”

Bitcoinkeskus suosittelee lukijoita seuraamaan jatkossa dollarin ja euron suhdetta. Jos portfoliossa on esim. kymmeniä tuhansia euroja, silloin 10–20 prosentin muutos ostovoimassa on vuositasolla merkittävä asia. USD Coin on tällä hetkellä markkinoiden eniten reguloitu vakaavaluutta.

Private Banking ja uusi kryptovaluuttoja

Kuten edellä mainittiin, vuosi 2022 on ollut erittäin vaativa koko kryptosektorille. Useita miljardiluokan yhtiöitä on mennyt konkurssiin. Kyseessä on tästä näkökulmasta hyvin poikkeuksellinen vuosi kryptovaluuttojen historiassa.

Northcryptolla pyyhkii toistaiseksi hyvin. Suomalainen toimija on kasvanut fiksusti, toisin kuin monet ulkomaiset yhtiöt. Treidausvolyymit ovat toki viime vuotta matalammalla. Tämä oli hyvin nähtävissä myös Coinbasen Q3-raportissa.

”Asiakkaita on tullut mukavasti lisää karhumarkkinasta huolimatta. Olemme onnistuneet kasvattamaan markkinaosuutta vuoden 2022 aikana”, Ville Runola linjaa.

Northcrypton tärkein kilpailija Suomessa on Coinmotion. Se on toiminut alalla useita vuosia pidempään ja ehtinyt rakentaa sitä kautta suuremman asiakaspohjan. Northcrypto avasi ovensa suomalaisille asiakkaille keväällä 2019.

Pari kuukautta sitten otettiin myös askeleita kohti ammattimaisempaa sijoitusneuvontaa, kun Northcrypto avasi Private Banking -palvelun. Asiakkaiden on mahdollista sijoittaa PB:n kautta mihin tahansa kryptovaluuttaan, kerätä korkotuottoa ja saada asiantuntijan apua portfolion rakentamiseen.

northcrypto private banking

Ovatko Private Banking -asiakkaat säikähtäneet rajua laskua ja myyneet kolikkonsa? Runolan mukaan näin ei ole asia.

”PB-asiakkaiden portfolio eroaa hieman tyypillisestä Northcrypton käyttäjästä. PB-portfolioissa on enemmän sijoituksia pienempiin kryptovaluuttoihin. Tämä on mahdollista selvästi laajemman valikoiman kautta. PB-asiakkaat tekevät myös jatkuvasti ostoja, eli he eivät ole poistuneet markkinoilta.”

Jos Private Banking -asiakkuus kiinnostaa, ota yhteyttä Northcryptoon tältä sivulta.

Vuosi 2023 näyttää valoisammalta

Katsotaan sitten tulevaisuuteen. Jossain vaiheessa tämäkin karhumarkkina on ohi, ja sijoittajat ryntäävät takaisin myös kryptovaluuttojen pariin. Miltä vuosi 2023 näyttää Ville Runolan silmin?

”On helppo allekirjoittaa näkemys talouden heikosta tilanteesta. Keskuspankkien koronnostot eivät ole vielä ohi, ja globaalisti ilmassa on edelleen paljon epävarmuutta. Uskon kuitenkin tilanteen kohenevan vuoden 2023 aikana”.

Ville arveli aiemmin kryptosektorin kääntyvän nousuun jo tämän vuoden lopulla, mutta FTX:n romahdus muutti hänen, kuten kaikkien muidenkin, ennusteita. ”Vuosi 2022 näyttäisi päättyvän ennakoitua synkemmissä merkeissä.”, Runola toteaa.

Viime vuonna nähtiin paljon teknologisia innovaatioita ja mm. NFT-buumi. Tänä syksynä suoritettiin onnistuneesti Ethereumin The Merge -päivitys. Mitkä kryptosektorin osa-alueet kiinnostavat Ville Runolaa eniten?

”Skaalaus, etenkin Ethereumista puhuttaessa. Se on ollut iso juttu jo vuodesta 2021 lähtien ja on taatusti otsikoissa myös ensi vuonna.” Runola seuraa etenkin ZK Proofs -teknologian kehitystä suurella mielenkiinnolla.

Northcrypton tiimissä on paljon DeFi-osaamista, johon pääsee käsiksi Private Banking -asiakkaana. Ville Runolan lisäksi moni muukin yhtiön työntekijöistä seuraa DeFi-sektorin innovaatioita erittäin tarkasti.

Uusia kryptovaluuttoja Northcrypton valikoimiin

Otetaan lopuksi katsaus Northcrypton tulevaisuuteen. Kuten aiemmin mainittiin, yhtiö on jatkanut kasvua ja kehittymistä karhumarkkinasta huolimatta. Millaisia askeleita nähdään vuoden 2023 aikana?

”Panostamme jatkossakin omiin vahvuuksiimme, joita ovat mm. helppokäyttöisyys, luotettavuus, ja asiakaspalvelun laatu.”

Runola ei näe, että Northcrypto kilpaisi suoraan ulkomaisia jättiläisiä vastaan. Yhtiön vahvuutena on etenkin epävarmoina aikoina turvallisuus ja Suomen tiukka regulaatio.

”Northcrypto tarjoaa ennen kaikkea helpon ja vaivattoman tavan ostaa ja myydä kryptovaluuttoja. Aloittelevien käyttäjien lisäksi myös moni pitkän linjan sijoittaja käyttää Northcryptoa siirtääkseen euronsa kryptomarkkinaan.”

Ville Runola kertoo lisäksi yhtiön panostavan Ruotsin markkinoille aiempaa enemmän.

Entä kryptovaluuttojen tarjonta? Northcrypto lisäsi huhtikuussa 2021 palveluun kaksi kryptovaluuttaa (Aave & Chainlink) ja helmikuussa 2022 niin ikään kaksi uutta kolikkoa (USD Coin & Polygon). Kasvaako tarjonta myös keväällä 2023?

”Kyllä. Vuoden 2023 alkupuolella saadaan päivitystä tarjontaan. Jätetään kuitenkin kryptovaluuttojen nimet vielä arvoitukseksi”.

Näin Runola kommentoi kysymystä uusista kryptovaluutoista. Jäädään siis odottamaan uutisia!

Bitcoinkeskus suosittelee Northcryptoa sekä aloittelijoille että alan ammattilaisille! Tutustu palveluun täysin veloituksetta jo tänään – mitään kuukausi- tai vuosimaksuja Northcrypton käytössä ei ole.

Avaa Northcrypto-tili tästä


Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!

Bitcoinkeskus

Bitcoinkeskus-käyttäjän artikkelit ovat sivuston taustalla olevan tiimin tuottamia. Bitcoinkeskuksen parissa työskentelee useita kryptovaluutoista kiinnostuneita henkilöitä. Mukana on myös vierailevia kirjoittajia, jotka eivät halua esiintyä omalla nimellään. Bitcoinkeskuksen pääanalyytikko on Antti Hyppänen.