Islanti on noussut Pohjoismaissa kryptovaluuttojen louhintafirmojen ykköskohteeksi. Maan pohjoinen sijainti sekä uusiutuvat energianlähteet houkuttelevat alan yrityksiä sankoin joukoin. Valtavasti energiaa kuluttava louhinta alkaa riistäytyä käsistä, sillä maan sähköntuotantokapasiteetti loppuu pian kesken.
Islantilainen energiayhtiö HS Orka raportoi BBC:lle, että Bitcoinin louhintaan menevä sähkönkulutus on kasvanut eksponentiaalisesti. Tulevana vuonna bittirahaa louhivat tietokoneet kuluttavat enemmän sähköä kuin kaikki maan kotitaloudet. Kaiken lisäksi jonossa on myös uusia projekteja, jotka haluavat osansa louhintabisneksestä. Islantiin on niin paljon tunkua, että maan energiantuotanto ei pysty tukemaan kaikkien sähköntarvetta.
” If all these projects are realised, we won’t have enough energy for it”, kertoo energiayhtiö HS Orkan edustaja, Johann Snorri Sigurbergsson.
Islannissa yrityksiä houkuttelee maan erinomainen sijainti sekä uusiutuvat energianlähteet. Bitcoinin louhintatyö on erikoisvalmisteisten tietokoneiden huudattamista 100 prosentin teholla. Louhijat ylläpitävät kryptovaluutan lohkoketjua ja saavat palkinnoksi Bitcoineja luovuttamastaan laskentatehosta.
Louhintaa tarvitaan lähinnä vanhemman sukupolven kryptovaluuttoihin, joista tunnetuimmat ovat Bitcoin ja Ethereum. Uuden sukupolven kryptovaluutoissa louhijoita ei tarvita.
Tietokoneiden suorittama louhinta syö valtavasti sähköä ja tuottaa paljon hukkalämpöä, joten Islannin sijainti kylmässä pohjolassa on erinomainen. Maa tuottaa energiansa lähes sataprosenttisesti uusiutuvilla energianlähteillä. Tämä houkuttelee Islantiin yrityksiä, jotka haluavat mainostaa käyttävänsä vihreää energiaa.
” What we’re seeing now is… you can almost call it exponential growth, I think, in the [energy] consumption of data centres”, kertoo Johann Snorri Sigurbergsson. Hänen arvionsa mukaan louhintafirmat kuluttavat tänä vuonna 840 gigawattituntia sähköä. Maan kaikki kotitaloudet kuluttavat vertailun vuoksi noin 700 gigawattituntia.
Sähkönkulutus tulee todennäköisesti vain kasvamaan näistä luvuista, arvioi Sigurbergsson. “I’m getting a lot of calls, visits from potential investors or companies wanting to build data centres in Iceland”
Tällä hetkellä Islantiin halutaan yrityksiä, jotka ovat sitoutuneita maahan usean vuoden ajaksi. Kaikille halukkaille ei riitä millään sähköä. Maan louhintabisnes on saanut buustia erityisesti Moonlite-nimisestä palvelusta, joka avautuu vuoden 2018 aikana.
Kryptovaluutat tuovat Islantiin uutta bisnestä, mutta tämä ei ole kaikkien mieleen. Islannin piraattipuolueen jäsen, Smari McCarthy, on twiitannut:
Cryptocurrency mining requires almost no staff, very little in capital investments, and mostly leaves no taxes either. The value to Iceland / value generated ratio is virtually zero. Closer to zero the higher the value of cryptocurrencies.
— Smári McCarthy (@smarimc) February 12, 2018
McCarthyn suhtautuminen on nihkeää, sillä louhintabisnes ei tuo lisäarvoa Islannille. Datakeskuksen tietokoneet pyörivät hyvin pienellä miehityksellä, eivätkä yritykset tuo maahan ihmeempiä investointeja. Veroista puhumattakaan.
McCarthy haluaa kuitenkin todeta, että hän ei ole kryptovaluuttojen vastustaja. “Always, always, always, my primary goal is to move society forward in fruitful ways. I definitely don’t want to end up as the bad guy in the eyes of the cryptocurrency community. On the contrary, I want to work with you guys to strengthen this innovation.”
Jossain vaiheessa islantilaiset haluavat varmasti saada enemmän irti tästä bisneksestä.
Islannin lisäksi myös Ruotsi on houkutellut maahan kryptovaluuttabisnestä. Länsinaapurissa on jopa suunniteltu valtiollista e-Kruunua, ja viime vuoteen asti Ruotsi on ollut Pohjoismaiden louhintakeskus.
—
Bitcoinien louhintatyö tulee jatkumaan vielä pitkän aikaa. Bittirahaa on louhittu 16,8 miljoonaa kappaletta sen 21 miljoonan kolikon kokonaismäärästä. Louhijoiden saama palkkio puolittuu aina 210.000 blokin välein. Seuraavan kerran tämä tapahtuu kesäkuussa 2020. Tällä hetkellä palkkio on 12,5 Bitcoinia per blokki. Katso tarkempia lukuja osoitteesta bitcoinblockhalf.com.
Louhinta on todennäköisesti kannattavaa myös vuoden 2020 jälkeen, jos kryptovaluuttojen kurssikehitys jatkuu odotetun kaltaisena.
Lähde: BBC , artikkelin pääkuva: Nesjavellir Geothermal Power Station
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!
Ei kommentteja