Bitcoinin kurssi on noussut viime viikosta, mutta isossa kuvassa kurssit liikkuvat lähinnä sivuttain. Toncoin on ollut viikon raketti, ja TON on noussut jopa kryptovaluuttojen top 10 -listalle. Base ja Tron ovat kovassa nousussa DeFi-sektorissa.
Sisällysluettelo
Bitcoinin kurssissa Death Cross noususta huolimatta
Bitcoinin kurssi on artikkelin kirjoitushetkellä 26.700 dollaria. Lukema on noin tuhat dollaria korkeammalla kuin viikko sitten, mikä tarkoittaa kolmen prosentin nousua. Kurssi tästä huolimatta yhä 50- ja 200-päivän liukuvien keskiarvojen alapuolella, jotka muodostivat viime viikolla myös Death Crossin. Tämä näkyy hyvin alla olevassa grafiikassa.
Death Cross muodostuu, kun 50 päivän keskiarvo leikkaa 200 päivän keskiarvon ylhäältä alas. Se nähdään usein pitkien karhumarkkinoiden alussa. Death Cross ei ole kuitenkaan harvinainen tilanteissa, joissa kurssi sahaa pitkään sivuttaisliikkeessä – kuten on edeltävät kuusi kuukautta nähty. Tämän vuoksi siihen ei kannata liikaa regoida.
Kurssin kannalta täkein tapahtuma nähtiin viime viikon maanantaina ja tiistaina. Bitcoinin kurssi uhkasi clousata päiväkynttilän noin 25.100–25.300 dollarissa olevan tukitason ja samalla myös kesäkuun pohjan alapuolelle. Viime hetkellä markkinoilta löytyi kuitenkin ostajia.
Maanantai-iltana käynnistynyt kurssiliike sai jatkoa tulevina päivinä. Bitcoinin kurssi kiri hieman alle 25.000 dollarin pohjista lähes 27.000 dollariin. Tämä oli erittäin positiivinen asia. Syytä suurempaan juhlaan ei silti ole, koska kurssi on edelleen tärkeiden 50- ja 200 päivän keskiarvojen alapuolella, joista 50 päivän keskiarvo myös trendaa jyrkästi alaspäin.
Isossa kuvassa markkina on hyvin odottavassa tilassa. Makroanalyytikot ovat harvinaisen jakautuneita kahteen leiriin:
- Toinen leiri uskoo merkittävän taantuman iskevän Yhdysvaltoihin, mikä romahduttaa markkinat tulevina kuukausina.
- Toinen leiri uskoo lievään taantumaan, mutta uskoo tämän olevan jo hinnoiteltuna sisään viime vuoden romahduksessa.
Tällä hetkellä on vaikea nähdä mitään selkeää trendiä markkinoilla. Kryptojen maailmassa jatkuu yleinen alakulo, eli treidausvolyymit ovat erittäin alhaiset, eikä sektoriin tule uuttaa rahaa. Instituutiot odottavat Yhdysvaltain Bitcon spot ETF -hakemusten hyväksyntää ja päätöksiä kryptovaluuttojen regulaatiosta.
Toncoin nousi jo top 10 -listalle
Tarkastellaan seuraavaksi kryptovaluuttojen top 100 -listaa. Sieltä löytyy voittajia sekä häviäjiä, mutta määrällisesti suurin osa altcoineista on hävinnyt Bitcoinille viikon ajanjaksolla. Alla on lista top 15 -kryptoista markkina-arvon mukaan sekä kyseisten kolikoiden suoritus Bitcoiniin verrattuna päivän, viikon ja kuukauden ajanjaksoilla.
Tällä viikolla top 100 -listan kovin nousija löytyy top 15 -listalta, mikä on erittäin harvinaista. Kyseessä on Toncoin eli Telegramin Open Networkin natiivitoken. TON mainittiin top 15 -listan kovimpana nousijana myös kahden viikon takaisessa katsauksessa, jotein kyseinen kolikko on ollut todellinen raketti jo pidemmän aikaa.
TON kurssi on noussut kuukaudessa noin 75 prosenttia. Se on silti vuositasolla vasta samassa pisteessä, missä kurssi oli tammikuun ensimmäisenä päivänä.
Toncoinin kurssia buustaa edelleen TON Space -lompakon lanseeraus. Tämä tapahtui viime viikolla.
⚡ TON Space is live! After a month of developer beta testing, #TON Space is now available for everyone in @wallet_tg! It offers full support for @ton_blockchain features, including TON Connect, Jettons and Collectibles right in the @telegram pic.twitter.com/jIBwiWIbAw
— Wallet in Telegram (@wallet_tg) September 13, 2023
Toncoinin lisäksi top 100 -listalta löytyy toinen selkeä voittaja: ThorCHAIN. Sen natiivitoken RUNE on noussut Bitcoiniin verrattuna lähes 20 prosenttia viikon takaiseen verrattuna.
ThorCHAIN saa edelleen nostetta uutisesta, josta mainitsimme kuukauden takaisessa markkinakatsauksessa. ThorCHAIN on lanseerannut mielenkiintoisen Lending-ominaisuuden, mikä mahdollistaa Cross Chain -lainat ilman korkoa.
Kun laina avataan, vakuutena olevat assetit vaihdetaan RUNE-tokeneiksi ja erotus lainan arvon ja vakuuksien välillä poltetaan. Tällä on positiivinen vaikutus RUNE-tokenin kurssiin, mikä näkyy merkittävänä arvonnousuna edeltävien viikkojen aikana. ThorCHAIN kurssi on noussut elokuun alusta yli 100 prosenttia.
Base nousee kovaa vauhtia DeFi-markkinaan
Otetaan lopuksi myös katsaus DeFi-markkinaan, jossa on nähty merkittäviä liikkeitä sekä lohkoketjujen että protokollien tasolla.
Kokonaisuutena DeFi-markkina on jatkanut sivuttaisliikkeessä tai pienessä laskussa, joka käynnistyi kesällä 2022. Markkinan likviditeettiä kuvaava TVL on nyt 38,8 miljardia dollaria. TVL oli samalla tasolla vuoden vaihtuessa.
Yksi syy likviditeetin laskuun on instituutioiden varojen siirto stablecoineista Yhdysvaltojen valtion velkakirjoihin, jotka maksavat tällä hetkellä reilusti yli viiden prosentin korkoa. Tätä ongelmaa yrittää osaltaan ratkaista uusi USDM-stablecoin, josta kirjoitimme tämän viikon uutiskatsauksessa.
Lohkoketjujen rankingissa on tällä hetkellä kaksi kovaa nousijaa: Tron ja Base.
Tron on ottanut tänä syksynä hieman yllättäen rankingin kakkospaikan haltuunsa. Sen likviditeettiä buustaa JustLend-pörssi ja algoritminen USDD-stablecoin, joka on onnistunut pitämään kurssinsa muutamista ”läheltä piti” -tilanteista huolimatta.
Tron-alustan TVL on yhtä suuri kuin viiden seuraavaksi suurimman älysopimusalustan yhteensä, minkä lisäksi sillä on selvästi eniten aktiivisia käyttäjiä.
Listalta täytyy nostaa myös esiin Base. Kysessä on Coinbasen lanseeraama Ethereumin Layer 2 -ratkaisu, josta uutisoimme elokuussa. Basen TVL kasvaa kovaa vauhtia, ja alusta on noussut täysin tyhjästä jo top 10 -sijoille alle kahdessa kuukaudessa.
Base-alustalla on jo yli 100 erilaista DeFi-appia. Yksi suosituimmista on some-persooniin liittyvä friend.tech. Voit lukea lisää Basesta tästä oppaasta: mikä on Base?
Base-platformin nousuun ei voi valitettavasti sijoittaa, sillä Basella ei ole omaa tokenia. Ainoa tapa hyötyä siitä epäsuorasti on ostaa Coinbase-yhtiön osaketta pörssistä (ticker: COIN).
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!