etusivu
25
tammi
helsinki

Sivusto sisältää affiliate-linkkejä. Bitcoinkeskus voi olla oikeutettu kompensaatioon, jos vierailet yhteistyökumppaneiden sivuilla linkkiemme kautta. Saat lisätietoja mainoksista info-sivulta.

Hallitus on tiukentamassa virtuaalivaluuttojen sääntelyä Suomessa

Virtuaalivaluuttoihin ja lohkoketjuihin perustuva liiketoiminta on pääosin poistunut Suomesta viimeisen vuoden aikana. Tähän johti verotuksen raju kiristys, joka käytännössä poisti mahdollisuuden virtuaalivaluuttojen käytölle maksuvälineenä, ja myös niillä käytävä aktiivinen pörssikauppa on tehty verotuksella käytännössä kannattamattomaksi.

Nyt hallitus on tiukentamassa alan säännöstelyä lisää. HE 167/2018 on ottanut muuta Eurooppaa tiukemman kannan virtuaalivaluuttoihin, jossa se vaatii pörssien ja lompakkopalvelun tarjoajien lisäksi Fivan rekisteröintiä myös valuuttoja liikkeelle laskevilta organisaatioilta.

Fivan palkkioiksi on suunniteltu 5600€ rekisteröimisestä, ja 2000€ per vuosi sen päälle. Tämä tarkoittaa sitä, että maailman kireimpiin kuuluvan verotuksen lisäksi Suomessa on myös yksi maailman kireimmistä toimintaympäristöistä perustaa alan yrityksiä.

Tämä on outo ehdotus, koska samalla Suomi haluaa olla kiinnostava sijoittumiskohde teknologiayrityksille. Julkisiin lohkoketjuihin perustuva liiketoiminta on jo nyt käytännössä tapettu ja ajettu pois maasta, ja uusilla regulaatioilla varmistetaan, että uutta toimintaa ei jatkossakaan kannata Suomeen rakentaa.

Tämä tulee vaikuttamaan myös Suomen kilpailukykyyn tekoälyn markkinassa. Lohkoketjut mahdollistavat pelialalta tutut algoritmiset insentiivit kasvun ja käyttäjien aktivoinnin tueksi kaikille aloille, ei pelkästään peleihin. Suomessa on tässä huippuluokan osaamista, jota ei voida hyödyntää nyt muilla aloilla.

Samoin tekoälyn tarvitseman datan hankinnassa joudutaan turvautumaan pääomasijoittajien syviin taskuihin, koska yritykset eivät voi luoda omia valuuttojaan, joilla ostaa käyttäjiltä dataa. Tämä vähentää alan monimuotoisuutta, koska vain ison VC-kierroksen nostaneilla yrityksillä on saumaa lähteä tekoäly-kisaan.

Mielestäni nyt ei kannattaisi lähteä reguloimaan alaa, jonka toimintaa ei maahan ole vielä edes päässyt syntymään. Vaalit ovat lähestymässä, ja tätä asiaa täytyy pitää esillä.

Jakakaa tästä tietoa tuntemillenne kansanedustajaehdokkaille, ja verkostoillenne. Vielä on mahdollisuus saada Suomi mukaan lohkoketjuliiketoiminnan globaaliin kilpailuun.

Nykyisellä menolla siitä jäädään kokonaan ulos.

Yllä olevan tekstin on kirjoittanut Mikko Alasaarela Facebook-sivullaan. Löydät sieltä myös paljon keskustelua tekstiin liittyen. Mikko @alasaarela on lohkoketjuteknologian ja tekoälyn asiantuntija.

Aiheeseen liittyvät julkaisut: Hallituksen esitys HE 167/2018 vpAsiantuntijalausunto eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle 3.10.2018


Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *