Ethereum kurssi löytyy tältä sivulta! Ethereumin kurssi seurataan kotimaassa euroissa, mutta me listaamme myös globaalisti käytetyn dollarikurssin. Artikkelissa on myös paljon infoa historiallisesta ETH kurssista sekä sen kehitykseen vaikuttavista tekijöistä.
Parhaat kauppapaikat Ethereumin ostamiseen:
Ethereum kurssi euro & dollari
Ethereum kurssi euro & dollari -valuutoissa löytyy alla olevista laatikoista. Ethereumin kurssi on niissä aina ajan tasalla kun tulet sivulle.
Tarkastellaan seuraavaksi Ethereum kurssi euro -kehitystä edeltävien vuosien ajalta. Kun jatkat lukemista, saat myös muuta hyödyllistä informaatiota Ethereumin kurssiin liittyen.
Ethereum hinta kehitys viime vuosina
Ethereum hinta kehitys on ollut hämmästyttävää viime vuosina. Jos koko kryptomarkkina on raketoinut jopa tuhansia prosentteja, niin Ethereum on ehdottomasti ollut yksi parhaista sijoituksista.
Ethereum tuli treidattavaksi pörsseihin vuonna 2015. Tuolloin käynnistyi Ethereumin lohkoketju. Sen kurssi oli ensimmäisinä päivinä hieman alle kolme euroa. Pahimmillaan Ethereum kävi vuonna 2016 jopa alle eurossa. Harva tiesi Ethereumista mitään ennen vuotta 2017, mutta tuolloin nähty ICO-buumi muutti kaiken, ja Ethereum hinta sai tuhansia uusia seuraajia.
Ethereum kurssi alkoi raketoida hurjasti maaliskussa 2017. Se nousi nopeasti sadan euron tienoille ja aina 350 euroon kesäkuussa 2017.
Ethereum hinta raketoi valtavan ICO-buumin vuoksi, johon sijoituksia tehtiin pääasiassa ETH-valuutalla. Kesällä 2017 puhuttiin jopa termistä flippening, kun hurjimpien teorioiden mukaan Ethereumin markkinaosuus ohittaisi kaikkien tunteman bittirahan ja siitä tulisi jopa arvokkain kryptovaluutta.
Alla olevassa kuvassa on Ethereumin kurssi euro alkaen tammikuusta 2017.
Ethereum hinta oli vuoden 2017-2018 kryptobuumin huipulla peräti 1400 dollarin eli noin 1145 euroa. Tämä tapahtui tammikuun alussa vuonna 2018. Kyseessä oli joulukuussa alkaneen altcoin-huuman päätepiste.
Tämän jälkeen alkoi synkkä kryptotalvi. Kaikkien kryptovaluuttojen kurssit laskivat noin vuoden päivät. Ethereum hinta putosi tämän laskun aikana reilusti alle sataan euroon. Kesällä 2019 Ethereum kurssi euro valuutassa nousi lähes kolmeen sataan, mutta todellinen nousukausi alkoi vasta vuoden 2020 syksyllä. Ethereum ylitti tammikuun 2018 kurssihuipun vasta tammikuussa 2021 eli lähes kolme vuotta myöhemmin.
Ethereumin hinta nousi vuoden 2021 lopulla noin 4150 euroon. Tämä tapahtui marraskuun puolivälissä. Tämän jälkeen käynnistyi raju laskumarkkina, jonka aikana Ethereum hinta putosi reilusti alle tammikuun 2018 huippujen ja alle 900 euroon. Kaikki muutkin kryptovaluutat romahtivat kevään 2022 aikana 80-95 prosenttia.
Miten Ethereum arvo määräytyy?
Ethereum arvo tuntuu välillä heiluvan aivan päättömästi, jopa toista kymmentä prosenttia päivässä. Jos kuitenkin unohdetaan tunti- ja päiväkohtainen volatiliteetti, niin voidaan analysoida Ethereumin arvonmuodostusta tarkemmin.
Ethereum arvo määräytyy pohjimmiltaan kysynnän ja tarjonnan perusteella. Tämä koskee kaikkia muitakin kryptovaluuttoja. Jokaisella kolikolla on kuitenkin omat arvon ajurinsa, jotka riippuvat kyseisen kryptovaluutan luonteesta.
Nyt käsittelyssä oleva Ethereum on luonteeltaan älysopimusalusta. Se menestyy houkuttelemalla sovelluskehittäjiä, jotka puolestaan rakentavat hajautettuja sovelluksia. Mitä enemmän tällaisia appeja, sitä enemmän kysyntää ETH-tokenille, ja sitä korkeampi Ethereum kurssi. Alla oleva kuva on Ethereum.org -sivustolta, jossa on paljon resursseja ns. devaajille.
Tämän lisäksi taustalla vaikuttaa myös teknisiä ominaisuuksia, kuten inflaatio. Mitä enemmän kryptovaluutassa on inflaatiota, sitä enemmän arvonkehityksellä on vastatuulta. Ethereumin hinta on saanut tässä mielessä valtavan buustin Proof of Stake -konsensusalgoritmista, johon pureudumme hieman seuraavassa kappaleessa.
Ethereum arvo määräytyy myös paljon institutionaalisen kiinnostuksen perusteella. Alkavatko hedge- ja eläkerahastot sijoittaa pian laajemmin Ethereumiin? Tähän vaikuttaa osaltaan regulaation ja sijoitusinstrumenttien kehitys.
Esimerkiksi Kanadassa on avattu jo useampi Ethereum ETF -tuote sijoittajille. Samoin Euroopassa. Suurimpana riskinä Ethereumin kurssikehitykselle on Yhdysvalloissa auki oleva regulaatio. Tosin, on epätodennäköistä, että Ethereum luokiteltaisiin koskaan arvopaperiksi.
Eli yhteenvetona: Ethereum arvo määräytyy pohjimmiltaan sinne rakennettujen sovellusten määrästä ja suosiosta. Arvoon vaikuttaa positiivisesti myös pienentynyt inflaatio. Sen lisäksi isoja ajureita ovat yleinen markkinakehitys ja instituutioiden kiinnostuksen lisääntyminen.
Ethereum hinta ja Proof of Stake
Ethereum hinta on saanut syksyllä 2022 mahtavan buustin teknisestä päivityksestä. Kyseessä on jo vuosia odotettu The Merge, joka saatiin maaliin syyskuussa ilman mitään ongelmia. Miksi tällä päivityksellä on niin iso vaikutus Ethereumin hintaan?
Syynä on edellisessä kappaleessa mainittu inflaatio. Ethereum kurssi on saanut vastatuulta parin prosentin vuosittaisesta inflaatiosta. Eli ETH-tokenilla ei ole ollut, eikä ole nytkään, mitään fiksattua kattoa. Tällainen on monilla muilla kryptovaluutoilla.
Ethereum siirtyi The Merge -päivityksen myötä Proof of Stake -konsensukseen ja pois louhinnasta. Samalla uusien ETH-tokenien tarjonta pieneni merkittävästi ja pienenee pian niin paljon, että Etherin määrä alkaa markkinoilla pienentyä. Syntyy siis deflaatio.
Alla olevassa kuvassa näkyy simulointi The Merge -päivityksen jälkeen.
Kuten näkyy, inflaatio on pudonnut tasolla +0,004. Uutta Etheriä olisi normaalisti tullut tässä ajassa yli miljoona kolikkoa markkinoille. Nyt on saatu vain reilut 1200 kappaletta (87pv Mergen jälkeen). On helppo ymmärtää, miten Ethereum hinta on saanut tästä positiivisen vaikutuksen.
Parin vuoden sisällä markkinoille on jäänyt tulematta miljoonia Ether-tokeneita. Ethereum kurssi voi hyvin olla satoja prosentteja korkeammalla mitä se olisi ollut vanhan järjestelmän avulla.
Proof of Stake tuo myös toisen positiivisen edun louhintaan nähden. PoS-järjestelmässä validaattorit lukitsevat ETH-kolikkonsa pois markkinoilta mikä pienentää tarjontaa entisestä. Ethereum hinta saa siis nostetta tätäkin kautta.
Jokainen Ethereum-sijoittaja lienee tyytyväinen juuri nyt. Vaikka koko markkinan kehitys on ollut ankeaa, perusteet ovat kuitenkin kunnossa! Jos haluat oppia kaikki perustiedot Ethereumista, tutustu Bitcoinkeskuksen kattavaan Ethereum aloittelijan oppaaseen.
ETH kurssi vs. kilpailijat
ETH kurssi on monilla seurannassa euroon tai dollareihin verrattuna, mutta kenties parempikin verrokki on olemassa? Meidän mielestämme kenties tärkein mittari on ETH kurssi vs. BTC. Tämä tarkoittaa siis Ethereumin suhdetta kaikkien tuntemaan markkinajohtajaan.
Miksi tämä valuuttapari on niin tärkeä? Kaikki juontaa juurensa altcoin-sijoittamisen perusteisiin, joihin voit tutustua tarkemmin tältä Bitcoinkeskuksen videolta.
Kaiken altcoin-sijoittamisen pointtina on löytää kolikoita, joiden kurssi kehittyy Bitcoinia paremmin. Tosiin sanoen, jos sijoitat Ethereumiin, niin ETH kurssi vs. BTC -kurssikäyrän täytyisi pitkässä juoksussa nousta kohti oikeaa ylänurkkaa. Kukaan ei toki etukäteen tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tämän vuoksi jokainen altcoin-sijoitus on aina harkittava tarkkaan ja mietittävä myös markkinan tilaa.
Historiallisesti altcoineja on pidetty aina heikkona sijoituksena laskumarkkinassa, mutta vuosi 2022 on todistanut toisin. ETH kurssi on ollut yksi markkinoiden parhaiten pärjäävistä. Lisäksi moni muukin älysopimusalusta on ollut yllättävän vahva.
Alla on Ethereum kurssi suhteessa Bitcoiniin eli ETH/BTC.
Ethereumin kurssi on noussut sen historiansa aikana yli 24x suhteessa BTC. Sen ensimmäinen hurja ralli oli 2017-2018 bull-markkinan aikana. Tästä seurasi laskukausi, mutta Ethereum on noussut tasaisesti vuoden 2019 puolivälistä ja moninkertaistanut arvonsa.
On hyvä myös verrata ETH kurssi vs. muut älysopimusalustat kuten BNB Chain, Solana ja Avalanche. Jos Layer 1 -sektorista löytyy joku Ethereumia parempi sijoituskohde, se on kenties syytä nostaa myös portfolioon?
Ethereum kurssi 4v päästä
Ethereum kurssi 4v päästä – miten korkealla se voi olla? Tämä jos mikä on mielenkiintoinen kysymys. Sitä pohtivat yhtä lailla aloittelijat sekä ammattisijoittajat. Yleisellä tasolla on sanottava, että kryptojen kurssiennustusten tekeminen on todella vaikeaa.
Tällä hetkellä ei ole olemassa hyvää ja toimivaa mallinnusta Ethereumin kurssikehityksestä. Tiedämme kuitenkin sen, että Ethereum kurssi 4v päästä on riippuvainen kolmesta tärkeästä tekijästä:
- Osakemarkkinan kehitys
- Kryptomarkkinan kehitys
- Ethereum 2.0 päivitys
Käydään nämä kaikki läpi seuraavaksi.
Artikkelin kirjoitushetkellä eletään talvea 2022. Tässä vaiheessa on selvää, että krypto- ja osakemarkkinat kulkevat paljon enemmän käsi kädessä kuin aiemmin on luultu. Fedin ja muiden keskuspankkien likviditeetti on elintärkeää, jos unelmissa on esim. Ethereum arvo kehitys 10.000 euroon saakka. Tällä hetkellä markkinoiden kehitys on hyvin nihkeää.
Ethereum kurssi tarvitsee noustakseen myötätuulta osakemarkkinasta ja etenkin teknologiaosakkeista.
Tästä päästään kryptomarkkinaan. Jos osakkeissa saadaan bull-markkina tai vuoden 2022 kaltainen bear-markkina, niin kryptovaluutat seuraavat perässä. Ethereum ei voi yksin sinnitellä muuta markkinaa vastaan.
Tämän lisäksi on tärkeää saada Ethereumin tekniset päivitykset kohdalleen. Syksyllä 2022 saatiin kauan kaivattu The Merge -päivitys läpi ongelmitta, mikä pudotti nopeasti Ethereumin inflaation nollaan tai jopa miinukselle. Luvassa on tämän lisäksi vielä monia muita tärkeitä päivityksiä liittyen mm. Ethereumin steikkaukseen.
Todennäköisesti Ethereum kurssi 4v päästä on paljon korkeammalla kuin nyt. Mutta miten korkealla? Se riippuu hyvin paljon edellä mainituista tekijöistä. Vaikka Ethereum-yhteisö onnistuisi toteuttamaan kaikki suunnitelmansa täydellisesti, ETH kurssi tarvitsee silti tukea myös laajemmin markkinoilta.
Meidän Ethereum ennuste on se, että että Ethereum arvo nousee yli 10.000 dollariin neljän vuoden päästä.
Jos haluat ostaa Ethereumi, Bitcoinkeskuksesta löytyy yksityiskohtainen aloittelijan opas Ethereumin ostamisesta.
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!