binance pörssi
Uutiset

Raportti: Binancea ei hakkeroitu – käyttäjien tietoturva petti

Maailman suurimmaksi kryptovaluuttapörssiksi noussut Binance oli kuluneella viikolla kohun ympäröimänä. Monet käyttäjät huomasivat keskiviikkona (7.3.2018), että kryptovaluuttoja oli myyty heidän tietämättään. Samaan aikaan Viacoin-nimisen kryptovaluutan arvo räjähti pörssissä. Mitä oikein tapahtui? Tapahtunut sai aikaan valtavan […]

bitcoin mt. gox
Uutiset

Onko Bitcoinin kurssiromahdusten takana yksi mies?

Jokainen kryptovaluuttoja seurannut tietää hyvin Bitcoinin kurssikehityksen viimeisen puolen vuoden ajalta. Räjähdysmäinen nousu taittui alamäkeen joulukuussa, jonka jälkeiset kuukaudet ovat olleet täynnä toinen toistaan nopeampia romahduksia. Onko mahdollista, että pahimmat kurssimuutokset on saanut aikaan vain […]

Uutiset

Coinbase julkisti indeksirahaston

Coinbase on Yhdysvaltain suurin ja tunnetuin kryptovaluuttojen osto- ja säilytyspalveluita tarjoava yhtiö, jolla on paljon asiakaspohjaa piensijoittajissa. Yhtiö on tehnyt eilen mielenkiintoisen julkistuksen. Tuoreiden tietojen mukaan Coinbase tuo markkinoille indeksirahaston, joka pohjautuu sen valikoimissa olevien […]

ripple xrp coinbase
Uutiset

Coinbase ampui alas Ripple-huhut – XRP:n kurssi putosi nopeasti

Kryptovaluutta Ripple on ollut toistamiseen lyhyen ajan sisällä Coinbase-huhujen kohteena. Edellisen kerran Rippleä huhuttiin lisättäväksi Coinbasen listoille vuoden vaihteessa, ja silloinkin kyseessä oli uutisankka. Tuoreimmat huhut lähtivät liikkeelle mm. siitä, että Ripplen toimitusjohtaja Brad Garlinghouse […]

weiss cryptocurrency ratings
Uutiset

Bitcoin dominance kasvaa tasaisesti – altcoinien kylmä talvi jatkuu?

Yksi alkuvuoden puhutuimmista luvuista on Bitcoin dominance -prosentti. Kyseessä on käytännössä Bitcoinin osuus koko kryptovaluuttojen markkinasta. Bittirahojen kuningas on jälleen nousussa pitkän heikon jakson jälkeen – tietääkö tämä altcoinien kylmän talven jatkumista? Kryptovaluutat ovat milleniaalien suosiossa […]

estcoin token
Uutiset

Viro suunnittelee omaa kryptovaluuttaa nimeltään Estcoin

Suomen naapurit tutkivat tällä hetkellä mahdollisuutta valtiollisen kryptovaluutan perustamiseksi. Venäjä on ollut asiasta kiinnostunut jo pidemmän aikaa, ja Ruotsin eKruunu-projekti on myös parhaillaan käynnissä. Nyt myös 100 vuotta täyttänyt Viro puuhaa vastaavaa hanketta. Venäjän, Ruotsin […]

Da Hongfei NEO
Uutiset

NEO:n perustaja Da Hongfei kertoo ajatuksiaan kryptovaluutoista

NEO-platformia kutsutaan usein nimellä ”Kiinan Ethereum”. Kyseessä onkin yksi Ethereumin suurimmista kilpailijoista, jolla on vahva jalansija sekä kehitystiimi Kiinassa. Tarkempi esittely löytyy artikkelista: mikä on NEO? Projektin perustaja Da Hongfei on antanut äskettäin haastattelun CoinCentral-sivustolle, […]

kryptovaluuttaan bitcoin sijoittaminen
Uutiset

Kryptovaluuttojen markkina-arvo rikkoi 500 miljardia dollaria

Kryptovaluutat ovat olleet jo kymmenen päivää mukavassa myötätuulessa. Bitcoin veti tammi/helmikuun taitteessa markkinat rajuun alamäkeen, mutta nyt markkina on seuranneet kiltisti sen kurssia ylöspäin. Bitcoinin kurssi on noussut jo yli 90 prosenttia viime viikon pohjakosketuksesta. […]