DeFi-markkina kasvaa kasvamistaan ja ylikierroksilla käyvän Ethereum-alustan rinnalle ilmestyy myös vaihtoehtoisia ratkaisuja, kuten Binance Smart Chain. Tässä artikkelissa käymme pääpiirteittäin läpi, miten BSC-alusta toimii Ethereumiin verrattuna, ja esittelemme uudet DeFi-palvelut Venuksen ja Pancakeswapin.
Sisällysluettelo
Mikä on DeFi?
Mikäli kryptovaluuttamaailman tapahtumia on seurannut aktiivisesti, ei DeFi-termiltä ole viimeisen vuoden aikana voinut välttyä. DeFi-markkina kasvoi vuoden 2020 keväällä ja kesällä niin räjähdysmäisesti, että jopa Bitcoin-halving jäi huomion puolesta hieman jalkoihin. Mistä on siis kysymys?
Lyhenne DeFi muodostuu sanoista Decentralized Finance. Käytännössä tällä tarkoitetaan kryptovaluuttoja ja blockchainia hyödyntäviä palveluita, jotka toimivat täysin itsenäisesti älysopimusten avulla.
Toisin kuin CeFi (Centralized Finance), DeFi toimii täysin itsenäisesti ilman välikäsiä – esimerkiksi vaihtaessasi DEX-pörssissä (Decentralized Exchange) tokenin toiseen tokeniin. Tällaisissa pörsseissä ei ole käyttäjätilejä, henkilöllisyyden vahvistamista tai muita vastaavia prosesseja, vaan kaikki tapahtuu täysin automaattisesti suoraan käyttäjän kryptovaluuttalompakkoon.
Alla on suomalaistaustaisen Aaveen etusivu. Myös tässä lainapalvelussa pyörii miljardien dollarien arvosta rahaa älysopimusten avulla.
Käytännössä kaikki DeFi-palvelut ovat hajautettuja sovelluksia, joista käytetään nimeä Dapp (Distributed App). Yksittäinen Dapp rakentuu lukuisista eri palasista, kuten älysopimuksista sekä ohjelmoitavista tekijöistä, kuten käyttöliittymästä.
DeFi-markkina on todella nuori, sillä vanhimmatkin palveluista ovat vasta korkeintaan muutaman vuoden ikäisiä. Vuonna 2020 DeFi nousi kaikkien huulille, ja suosion nopea kasvu on johtanut Ethereum-lohkoketjun tukkeutumiseen sekä transaktiomaksujen kasvuun, sillä ainakin vielä toistaiseksi suuri osa DeFi-palveluista toimii Ethereumin alustalla.
Ethereum & Binance Smart Chain – mitä ne ovat?
Yllä mainituista kahdesta alustasta Ethereum on taatusti useimmille tutumpi. Ethereum on Bitcoinin rinnalla yksi maailman tunnetuimmista kryptovaluutoista, ja toistaiseksi ylivoimaisesti johtava tekijä platform-kategoriassa. Alkunsa Ethereum on saanut jo vuonna 2013.
Maailman tunnetuin kryptovaluutta Bitcoin on niin sanottua ensimmäisen sukupolven teknologiaa, samaan tapaan kuin esimerkiksi sen ”pikkuveli” Litecoin. Nämä kryptovaluutat ovat nimensä mukaisesti nimenomaan valuuttaa, eli vaihdannan väline esimerkiksi kahden ihmisen tai instituution välillä.
Ethereum on Bitcoiniin verrattuna tyystin erilainen kryptovaluutta. Digitaalisena valuuttana toimimisen sijaan, sen tehtävänä on tarjota virtuaalinen käyttöjärjestelmä tai platform, kuten Ethereumia englanniksi kutsutaan. Tämä alusta mahdollistaa kenelle tahansa mahdollisuuden luoda oman tokeninsa tai älysopimusten varassa toimivan DeFi-sovelluksen (Dapp).
Bitcoin ja Ethereum ovat siis varsin erilaiset järjestelmät, vaikkakin niistä esimerkiksi kotimaisessa mediassa toisinaan puhutaan toistensa kilpailijoina.
Kuten kaikille kryptovaluutoille, on myös Ethereumille vuosien varrella syntynyt lukuisia kilpailijoita. Yksi suurimmista on vuonna 2020 lanseerattu Binance Smart Chain (BSC). Sen tarkoitus on tarjota Ethereumin kaltainen toimintaympäristö, mutta Ethereumiin verrattuna Binance Smart Chain on tietyissä asioissa selvästi tehokkaampi.
Binance Smart Chain on kolmannen sukupolven teknologiaa, siinä missä Ethereum jää vielä 2.0-versiota odotellessa toisen sukupolven teknologian tasolle. BSC:n kapasiteetti on aivan eri tasolla nykyiseen Ethereum 1.0:aan verrattuna, minkä johdosta transaktiomaksut ovat vain murto-osa Ethereumin vastaavista. Tällä hetkellä kymmenien (jopa satojen) dollarien transaktiomaksut pitävät piensijoittajat pois Ethereumin DeFi-sovelluksista.
Kuten Binance Smart Chainin nimestä on pääteltävissä, on alustan kehittäjä Binance, eli yksi maailman tunnetuimmista kryptovaluuttapörsseistä. BSC-alusta on rakennettu kilpailemaan Ethereumin kanssa. Tästä johtuen myös BSC:n älysopimuksia pyörittävä koneisto on yhteensopiva Ethereumin vastaavan (Ethereum Virtual Machine) kanssa. Tämä puolestaan tekee Ethereum-pohjalla toimivien Dappien siirtämisestä Binancen alustaan helppoa.
Binancen DeFi-palveluiden käyttö MetaMaskilla
Lähes jokainen Ethereumin DeFi-maailmassa seikkaileva käyttää MetaMask-lompakkoa. Kyseessä on valtavan suosittu selainlaajennus, mikä toimii samalla Ethereum-lompakkona. Voit siis tallettaa siihen kaikkia Ethereum-tokeneita, kuten LINK, AAVE, UNI, USDC ym.
Jos haluat tutustua tässä artikkelissa mainittuihin DeFi-palveluihin, sinun ei tarvitse ladata uutta softaa. Voit käyttää edelleen MetaMaskia, kunhan lisäät ensin Binance Smart Chainin MetaMaskiin. Seuraavassa pikaohje henkilöille, joilla on jo MetaMask asennettuna ja käytössä. Jos kaipaat ohjetta käyttöön alusta asti, tsekkaa tämä MetaMask asennusopas.
Avaa MetaMask ja klikaa oikeasta ylänurkasta värikästä My Account -ikonia. Valitse avautuvasta valikosta Settings.
Scrollaa seuraavaksi Settings-sivulta kohta Networks ja klikkaa sitä. Tämän jälkeen saat listan kaikista MetaMaskiin lisätyistä verkoista. Klikkaa Add Network-painiketta ja täytä lomakkeelle seuraavat tiedot.
Network Name: Smart Chain
New RPC URL: https://bsc-dataseed.binance.org/
ChainID: 56
Symbol: BNB
Block Explorer URL: https://bscscan.com
Tämän jälkeen Binance Smart Chain löytyy Networks-painikkeen takaa, kuten alla olevassa kuvassa näkyy.
Kun siirryt Binance Smart Chainin palveluihin, vaihdat vain Smart Chainin käyttöön. Jos käytät Ethereumin DeFi-palveluita, vaihdat vain verkon takaisin Ethereum MainNetiin.
Huom. Ole tarkkana sen kanssa, että Binancella on kaksi verkkoa: Binance Chain ja Binance Smart Chain. Jos otat Smart Chainin käyttöön MetaMaskissa, mieti kaksi kertaa, ennen kuin siirrät sinne Binance Coineja (BNB) pörssistä tai lompakosta. Todennäköisesti Binance Coinisi ovat Binance Chainissa (osoiteet muotoa bnb….). Binance Smart Chainin osoitteet ovat muotoa 0x… eli samanlaisia kuin Ethereum-verkossa.
Venus (XVS)
Venus on BSC-alustalla toimiva DeFi-palvelu, jonka protokolla julkaistiin syksyllä 2020. Se tarjoaa mahdollisuuden lainata omistamiaan kryptovaluuttoja palveluun, sekä vastaavasti lainata palvelusta varoja itselleen vakuuksia vastaan.
Venuksen suurin markkinoilla oleva kilpailija on vuodesta 2017 lähtien toiminnassa ollut suomalaislähtöinen Aave, joka toimii Ethereum-alustalla.
Alla on kuva Venus.io-sivusta.
Samaan tapaan kuin Aave tarjoaa likviditeettiä korkoa keräämään jättäneille aTokeneita (aETH, aDAI, yms), Venus maksaa valuuttaa lainanneiden käyttäjien lompakkoon korkona vTokeneita, kuten esimerkiksi vBTC. Korkovaluutta riippuu siitä, mitä valuuttaa lompakkoon on alun perin talletettu.
Protokollaa hyödyntäen luodaan myös erillistä VAI-tokenia, joka on synteettinen yhteen dollariin sidottu stablecoin. Vakuuksia palveluun toimittaneet käyttäjät voivat käyttää aina 50 % asti jäljellä olevasta vakuudestaan VAI-tokenin luomiseen.
Mikäli käyttäjä lainaa palveluun kryptovaluuttaa, määräytyy tälle maksettu korko sen hetkisen kysynnän mukaan. Kertynyttä korkoa voi halutessaan käyttää vakuutena valuuttojen lainaamiseen tai vaihtoehtoisesti VAI-tokenin luomiseen. Venus tukee kirjoitushetkellä lukuisia eri kryptovaluuttoja, kuten SXP, XVS, USDC, USDT, BNB, BTCB, ETH, DOT, LINK, XRP, DAI sekä monia muita.
Etherin, Litecoin ja XRP:n käytön Binance Smart Chainissa mahdollistaa pegged tokens. Idea on hieman sama kuin Wrapped Bitcoinissa Ethereum-alustalla. Kyseessä on Binance Smart Chain-formaatiin muutettu ETH, LTC ja XRP eli BEP-20 ETH, BEP-20 LTC ja BEP-20 XRP. Nämä tokenit liikkuvat Binance Smart Chainissa, ja niiden kurssi on 1:1 ”aitojen” tokenien kurssiin.
Aivan samoin toimii Wrapped Bitcoin Ethereum-alustalla, eli WBTC kurssi on aina sama kuin BTC.
Binance-pörssistä on mahdollista kotiuttaa esim. Bitcoin ja Litecoin niiden omien verkkojen sijasta Binance Smart Chainiin, jolloin saat ne BEP20-formaatissa esim. omaan MetaMask-lompakkoosi.
Lainaaminen Venus-protokollasta on hyvin helppoa, ja palvelu toimii välittömästi ilman kaupankäyntimaksuja. Alla on kuvakaappaus Venus-platformista.
Venus-palvelun oma XVS-token on BEP-20-standardiin rakennettu token, jonka avulla käyttäjät voivat myös vaikuttaa Venus-palvelun toimintaan antamalla äänensä kehitysideoihin, uusien vakuusmahdollisuuksien integrointiin ja platformin parametrimuutoksiin.
Käyttöjärjestelmänsä puolesta Venus on toteutettu selkeästi, ja yleisilme on yksinkertaisempi kuin esimerkiksi Aave-palvelussa. Koko paketti muodostuu viidestä selkeästä valikosta, joiden välillä navigoimalla kaikki tarvittavat toiminnot ovat koko ajan helposti saatavilla.
Pancakeswap (CAKE)
Pancakeswap on niin ikään BSC-platformille toteutettu DeFi-palvelu, joka ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa kryptovaluuttapörssi sekä likviditeettipooleja, joiden avulla voi ansaita tuloa lainaamalla, steikkaamalla tai viljelemällä tokeneita (yield farming).
Vastaavia DeFi-palveluita markkinoilla edustaa muun muassa Uniswap. Kyseistä palvelua käyttäneille Pancakeswap tuntuu takuuvarmasti tutulta ja turvalliselta. Ainoa suurempi eroavaisuus on, että Pancakeswap sisältää yield farming -toiminnon omalla alustallaan. Viljelemällä palvelun CAKE-tokeneita Pancakeswapin likviditeettipooleissa käyttäjä voi ansaita lisää CAKE-tokeneita.
Kaupankäynti Pancakeswapissa on tehty todella helpoksi. Ethereumin DeFi-palveluita käyttäneet tulevat yllättymään positiivisesti BSC:n pienistä kaupankäyntikuluista. Eri valuuttoja Pancakeswapista löytyy lähemmäs sata kappaletta. Mukana on suurempien valuuttojen lisäksi myös pieniä ja potentiaalisia kolikoita.
Yleisilmeeltään hauskan hattaraisesti toteutettu Pancakeswap on käytettävyydeltään selkeä, ja se vetää kaikin puolin vertoja Uniswapille. Palvelu on saatavilla myös suomen kielellä. Teksti on kuitenkin sen verran sekavaa, että englanti on todennäköisesti parempi vaihtoehto.
Hauska toiminto on Pancakeswapin oma ”lotto”, josta käyttäjät voivat ansaita CAKE-tokeneita veikkaamalla numeroita oikein. Pancakeswapissa on myös erillinen NFT-tokenien kauppapaikka, jossa kauppaa voi käydä esimerkiksi tokenisoiduilla Teslan tai Googlen osakkeilla.
Binance Smart Chain kasvattaa suosiotaan
Ethereum pärjäsi tehtävässään DeFi-palveluiden mahdollistajana hienosti niin pitkään, kunnes DeFi-palveluiden suosio vuonna 2020 kasvoi räjähdysmäisesti. Äkillinen transaktiomäärien kasvu on käytännössä ”ylikuormittanut” Ethereumin, mikä puolestaan on johtanut auttamattoman korkeisiin välityskustannuksiin ja tyytymättömiin DeFi-palveluiden käyttäjiin.
Ethereumista on kehitteillä 2.0-versio, mutta tämän julkaisussa kestää vielä tovi jos toinenkin. Näin ollen, Binance Smart Chainin kaltaisille ratkaisuille on aidosti kysyntää. Esimerkiksi Pancakeswap on toimiva ratkaisu Uniswapin tai Sushiswapin rinnalle. Pienet kulut ovat etenkin tekijä, joka saa vankkumattomammankin Ethereum-fanin pään kääntymään kohti uudenlaisia ratkaisuja.
Pegged tokens -ratkaisu mahdollistaa myös laajan kryptovaluuttatarjonnan Binancen DeFi-protokollissa.
Binance Smart Chainin kaltaiset vaihtoehdot saattavat toimia erinomaisena piristysruiskeena koko DeFi-skenelle. Tähän mennessä osa potentiaalisista käyttäjistä on nyrpistellyt nenäänsä koko buumille, johtuen Ethereumin liian korkeista välityskustannuksista.
Sekä Venus, että Pancakeswap ovat onnistuneita toteutuksia ja hyviä esimerkkejä siitä, kuinka DeFi-markkina kehittyy jatkuvasti parempaan ja monipuolisempaan suuntaan. Mitä enemmän käyttäjille on tarjota erilaisia palveluita, sitä suuremmaksi kasvaa myös palveluita käyttävien joukko.
Jäämme odottamaan mielenkiinnolla Binance Smart Chainin kehitystä! Voit tsekata eri projektien TVL-lukemia ja muuta dataa osoitteesta defistation.io.
Image by WorldSpectrum from Pixabay, Photo by Alesia Kozik from Pexels
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!