DeFi
08
loka
Aave opas kuva1

Sivusto sisältää affiliate-linkkejä. Bitcoinkeskus voi olla oikeutettu kompensaatioon, jos vierailet yhteistyökumppaneiden sivuilla linkkiemme kautta. Saat lisätietoja mainoksista info-sivulta.

Aave käyttöopas

DeFi eli hajautettu talous (Decentralized Finance) on vuoden 2020 suurin trendi kryptovaluuttojen maailmassa. Aave.com on puolestaan yksi markkinoiden tunnetuimmista DeFi-palveluista. Tämä artikkeli on Aave-opas aloittelijoille. Käymme läpi palvelun käytön askel askeleelta.

Aave yleisesittely

Aave on avoimeen lähdekoodiin perustuva DeFi-protokolla. Se on tullut tunnetuksi ennen kaikkea lainapalveluna, mutta Aaveen palvelut laajenevat jatkuvasti. Käyttäjät voivat ansaita korkoa talletuksilleen sekä suorittaa itse lainoja tallettamiaan vakuuksia vastaan.

Aaveen perustaja on suomalainen Stani Kulechov, ja sen pääkonttori on Lontoossa. Palvelussa työskentelee henkilöitä yli 20 eri kansallisuudesta myös Helsingissä ja Tallinnassa. Työntekijät kutsuvat itseään Aavengereiksi.

Alla olevassa kuvassa on Aaveen työntekijöitä. Perustaja Stani Kulechov on vasemmassa ylänurkassa.

Aave opas kuva 3

Aave perustettiin vuonna 2017, jolloin sen nimi oli vielä ETHLend (tulee sanoista Ethereum Lending). EthLend keräsi Initial Coin Offering (ICO) -buumin aikana 16,2 miljoonaa dollaria luodakseen hajautetun lainapalvelun.

Syyskuussa 2018 EthLendin emoyhtiöksi tuli Aave, jonka jälkeen suoritettiin myös uudelleenbrändäys. Aave-protokolla käynnistyi Ethereumin MainNetissa tammikussa 2020. Aaveen token on ollut sen historian vuoksi lyhenteeltään LEND eikä AAVE. Lokakuussa 2020 myös tokenin lyhenteeksi päivittyy AAVE.

Aave on saanut vuonna 2020 myös FCA:n (UK Financial Conduct Authority) lisenssin. Palvelu on nyt virallinen elektronisen rahan (e-money) instituutio. Lisenssi on käytössä Englannissa ja antaa mahdollisuuden käsitellä fiat-rahasiirtoja suoraan ilman välikäsiä.

Bitcoinkeskus on julkaissut myös kattavan Aave-kryptovaluuttaoppaan sijoittajan näkökulmasta. Siinä käydään tarkemmin läpi projektin historia, teknologia sekä Aave-token sijoituskohteena.

Aave tukee kymmeniä kryptovaluuttoja

Aave protokollan TVL eli Total Value Locked on pyörinyt syksyllä 2020 noin 1,5 ja 2,0 miljardin dollarin välimaastossa. Se on kooltaan yksi markkinoiden suurimmista DeFi-palveluista yhdessä Uniswapin ja MakerDAO:n kanssa.

Aave tukee artikkelin kirjoitushetkellä jo 20 erilaista kryptovaluuttaa: KNC, BAT, REN, ETH, SNX, LINK, MKR, ENJ, WBTC, MANA, REP, ZRX, YFI, AAVE sekä stablecoineja DAI, USDC, USDT, BUSD, sUSD ja TUSD.

Koska Aave on Ethereum-platformille rakennettu palvelu, kaikki edellä mainitut kolikot ovat myös Ethereum-alustalla toimivia tokeneita. Palveluun lisätään todennäköisesti uusia Ethereum-tokeneita tulevaisuudessa.

Stablecoin tarkoittaa kryptovaluuttaa, joka on arvoltaan stabiili. Tässä tapauksessa arvo pysyy vaakaana nimenomaan Yhdysvaltain dollariin nähden. Tavallisten kryptovaluuttojen kurssit muuttuvat paikoin rajusti ylös tai alas, joten stablecoineilla on paljon käyttöä etenkin lainapalveluissa. Ne korvaavat käytännössä fiat-rahan kryptomaailmassa.

Alla oleva kuva on otettu Aave-palvelun etusivulta syyskuussa 2020. Näet kuvassa eri valuutoille tarjotut korot: Deposit APY on talletuksen vuosikorko, Borrow APR on lainan vuosikorko. Lainoille on myös tarjolla kiinteä vuosikorko, jonka voi ottaa halutessaan myös käyttöön kesken laina-ajan.

aave opas kuva 6a

Korot vaihtelevat joskus hyvinkin nopeaan tahtiin. Kuvassa esimerkiksi BUSD- ja sUSD-valuutoille on tarjolla hetkellisesti todella korkea korko. Tilanne voi muuttua jo tunnin päästä siten, että korot ovat enää parin prosentin luokkaa.

Edellä mainittu tilanne tarkoittaa sitä, että sUSD ja BUSD-valuuttaa on lainattu palvelusta ulos todella paljon. Näin ollen korot muuttuvat automaattisesti vastaamaan kysyntää. Nyt käyttäjiä houkutellaan tallettamaan lisää likviditeettiä ko. kolikoilla.

Jos olet aloitteleva käyttäjä, helpoin tapa tienata rahaa Aave-palvelussa on kerätä korkoa talletuksellesi. Tämä ei käytännössä eroa perinteisen pankin toiminnasta. Kun talletat säästötilillesi, pankki maksaa sinulle vuosikorkoa. Nykyisin korot ovat tosin pudonneet myös säästötileillä lähes nollaan.

DeFi-palvelut houkuttelevat sijoittajia jopa kymmenien prosenttien vuosituotoilla verrattuna pankkien tarjoamiin nollakorkoihin. Täytyy kuitenkin muistaa, että talletuskorot vaihtelevat päivittäin tai jopa tunneittain kysynnän ja tarjonnan mukaisesti. Lisäksi DeFi-palveluiden käyttö sisältää erilaisia riskejä verrattuna pankkitalletuksiin.

Huom. Suosittelemme tutustumaan ennen Aave-palvelun käyttöä DeFi-termistöön.

Talletus Aave-palveluun

Siirrytään sitten palvelun varsinaiseen käyttöön ja tehdään talletus.

Aloitetaan Aaveen etusivulta eli osoitteesta aave.com. Ruudullasi on lista eri kryptovaluutoista, niiden koroista sekä Deposit ja Borrow-painikkeet. Valitse Deposit-painike sen valuutan kohdalla, jota haluat tallettaa. Valitaan tässä esimerkissä Ethereum (ETH).

aave opas kuva 6b

Protokolla tukee monia lompakkoja, kuten Ledger, Coinbase wallet, Argent ja MyEtherWallet. Näet koko listan ja muut yhteiskumppanit sivulta aave.com/ecosystem.

Tässä oppaassa käytetään MetaMask-lompakkoa. Jos kyseinen lompakko ei ole sinulle vielä tuttu, niin tsekkaa Bitcoinkeskuksen MetaMask asennus- ja käyttöopas. Asenna siis MetaMask selaimeesi ennen käyttöä.

Jos käytät Aavetta ensimmäistä kertaa ja talletat jotain muuta valuuttaa kuin Etheriä, sivusto pyytää sinua tekemään ensin MetaMaskissa ns. hyväksyntäsiirron (Approval transaction). Tämä tarvitsee tehdä jokaisessa DeFi-palvelussa jokaisen valuutan kanssa vain yhden kerran. Se antaa palvelussa olevalle älysopimukselle luvan tehdä transaktioita lompakkoosi.

Seuraavaksi ruudulla näkyy markkinavalinta. Uniswap on erillinen DeFi-protokolla, joka on myös linkitetty Aave-palveluun. Koska tämä on aloittelijan opas Aave-palvelusta, valitse Aave näistä vaihtoehdoista.

Aave opas kuva 8

Tämän jälkeen siirryt Aave-palvelun dashboardille. Valitse seuraavaksi, kuinka paljon haluat tallettaa. Tässä esimerkissä tehdään 0,3 ETH talletus, jonka arvo on artikkelin kirjoitushetkellä noin 100 euroa. Aave-palvelu näyttää kaikki arvot dollareissa, joten joudut itse laskemaan arvot euroissa.

Aave opas kuva 9

Yllä olevassa kuvassa näkyy myös paljon erilaista statistiikkaa Aaveen Ethereum-reserveistä sekä mm. vuosikoron historiallinen kehitys. Seuraavassa selityksiä yllä olevalle statistiikalle.

  • Utilization rate (käyttöaste) tarkoittaa sitä, kuinka monta prosenttia Ether-reservistä on lainattuna ulos
  • Available liquidity (saatavilla oleva likviditeetti) kertoo, kuinka paljon Etheriä on lainattavissa.
  • Asset price on Etherin (ETH) dollarikurssi
  • Deposit APY on palvelun sinulle maksama vuosikorko

Jos haluat vain tehdä talletuksen ja kerätä korkoa, sinulle riittää edellä mainittu statistiikka. Huomaa, että talletuksen vuosikorko muuttuu kysynnän ja tarjonnan mukaisesti. Jos erimerkiksi käyttöaste on 80 % eli 80 % on kokonaislikviditeetistä on lainattu, vuosikorko nousee. Tämä kannustaa sijoittajia tallettamaan kyseistä valuuttaa, jonka jälkeen käyttöaste ja vuosikorko laskevat.

Seuraavat tiedot koskevat niitä käyttäjiä, jotka haluavat ottaa Aave-palvelusta lainan käyttäen omaa sijoitusta vakuutena. Lainoihin palataan tässä artikkelissa vielä tarkemmin.

  • Can be used as collateral (Yes) tarkoittaa sitä, että Etheriä voi käyttää lainan vakuutena
  • Maximum LTV (Loan-To-Value) tarkoittaa lainan maksimimäärää, jonka voit ottaa vakuuttasi vastaan
  • Liquidation threshold tarkoittaa rajaa, jolloin laina likvidoidaan (puretaan)
  • Liquidation penalty on maksu, joka tapahtuu lainan purkutilanteessa.

Suoritetaan sitten talletus Ethereum-pooliin. Klikataan talletuslomakkeelta Deposit, jonka jälkeen transaktio on hyväksyttävä MetaMaskista (katso alla oleva kuva).

Aave opas kuva 10

Artikkelin tekohetkellä Ethereumin gas fee eli transaktiomaksu on ollut todella korkea. Tässä tapauksessa gas fee on peräti 0,1 ETH eli lähes 40 dollaria.

Transaktiomaksut ovat nousseet DeFi-buumin myötä monikymmenkertaiseksi normaalista. Tästä johtuen esim. Aave-palvelun käyttö ei ole järkevää pienillä summilla, koska saatu vuosikorko ei kata edes transaktiomaksuja.

Seuraavaksi saat ruudulle ilmoituksen onnistuneesta talletuksesta. Klikkaa Go to dashboard -painiketta.

Aave opas kuva 10b

Kotiutus Aave-palvelusta

Dashboard näyttää kaikkien tallettamiesi valuuttojen saldot. Se näyttää myös valuutat suhteessa toisiinsa. Alla olevassa kuvassa näkyy äsken tekemämme 0,30 ETH suuruinen talletus. Sen lisäksi tässä esimerkkiportfoliossa on myös Chainlinkia tallennettuna aiemmin. APY-sarake näyttää tällä hetkellä maksettavan vuosikoron.

Tehdään sitten ulosmaksu eli kotiutus Aave-palvelusta ja klikataan Withdraw-painiketta Ethereum-riviltä.

Aave opas kuva 11

Tämän jälkeen saat ruudullesi simppelin lomakkeen, johon voit syöttää kotiutettavan ETH määrän. Syötä haluamasi lukema ja klikkaa Continue.

Aave opas kuva 11b

 

Tämän jälkeen ruudulle tulee vielä varmistus siirrosta. Painamalla Submit pääset hyväksymään siirron takaisin MetaMask-lompakkoosi.

Näin helppoa on talletuksen ja kotiutuksen tekeminen Aave-palvelusta! Voit milloin tahansa kotiuttaa tallettamasi varat.

Yleistä DeFi-lainoista

Kryptomaailman ulkopuolella lainoja voi ottaa monilla eri tavoilla ja ehdoilla. Toisiinsa luottavat ihmiset voivat lainata rahaa myös keskenään ilman vakuuksia tai korkoja. Pankeista saat pienen lainan ilman vakuuksia, mutta esimerkiksi asuntolainaa vastaan tarvitset vakuuksia.

Pankeissa asiointi on usein aikaa vievää puuhaa vakuusjärjestelyiden vuoksi. Lainoissa on myös usein välityspalkkioita sekä muita kuluja, minkä lisäksi taustasi, tulosi ym. tiedot selvitetään tarkasti ennen lainan myöntämistä.

DeFi tarjoaa samoja pankkipalveluja, mutta täysin automatisoituna lohkoketjua ja älysopimuksia hyödyntäen! DeFi-palvelu kuten Aave on hajautettu ja anonyymi, eli voit ottaa lainan tai tarjota likviditeettiä ilman KYC-prosessia. Saat myös korkoa talletuksellesi lainaamalla kryptovaluuttoja muille.

Koska DeFi-maailma on automatisoitu, henkilön vakuuksia ei käsitellä kenenkään toimesta. Mahdollinen vakuusarvon putoaminen hoidetaan ylivakuuttamalla laina satoja prosentteja. Voit esimerkiksi ottaa 5000 dollarin talletusta vastaan 1000 dollaria lainaa.

Esim. aiemmassa Ether-esimerkissä olisi ollut mahdollista ottaa lainaa jopa 75 % vakuusarvosta. Tätä ei kuitenkaan suositella, vaan lainaajia suositellaan käyttämään suurempaa ylivakuuttamista. Se tarjoaa jo hyvän puskurin kryptovaluuttojen kurssimuutoksia vastaan.

Jos puskurisi on liian pieni, palvelu myy vakuutesi automaattisesti niiden romahtaessa. Tämä tarkoittaa käytännössä, että menetät kolikkosi erittäin huonolla kurssilla + maksat vielä kaupan päälle penaltia useamman prosentin. Lainan ottajan kannattaa siis välttää tätä tilannetta kuin ruttoa.

Lainan ottaminen Aave-palvelusta

Tehdään sitten laina Aave-palvelusta. Seuraava osio on tarkoitettu hieman kokeneemmille käyttäjille. Voit toki kokeilla lainaamista, vaikka olisitkin aloittelija, mutta testaa aina tällaisia toimintoja ensin pienillä summilla.

Kun olet palvelussa sisällä, klikkaa päävalikosta Borrow, niin pääset alla olevassa kuvassa näkyvään listaan. Siinä ovat kaikki kryptovaluutat, joita voit lainata. Esimerkkikuvaa on leikattu, eli lista on todellisuudessa paljon pidempi.

Available for you -sarake näyttää, kuinka paljon voit lainata kyseistä valuuttaa omat vakuutesi huomioiden. Tehdään tässä esimerkissä laina DAI-stablecoinista, eli klikataan DAI-rivillä olevaa Borrow-painiketta.f

Saat seuraavaksi ruudullesi simppelin lomakkeen, josta voit lainata haluamasi määrän DAI-valuuttaa. Kuten vihreästä punaiseen menevä palkki kertoo, niin laina on sitä riskipitoisempi, mitä enemmän lainaa otat.

Otetaan tässä esimerkissä lainaa 75 prosenttia maksimista, mutta suosittelemme käyttämään etenkin suuremmissa lainoissa myös paljon korkeampaa prosenttia. Kuvassa näkyy kiinteä korko (stable borrow APR) 7,86 % ja vaihteleva korko 6,09 %. Klikkaa Continue.

Seuraavaksi raat ruudullesi simppelin valinnan vuosikorosta: joko kiinteä (stable) tai vaihteleva (variable).

Kiinteä korko toimii samalla tavalla kuin asuntolainoissakin. Se on riskittömämpi vaihtoehto, mutta usein vaihtelevaa lainaa hieman kalliimpi. Vakaalainan ottaja tietää aina maksamansa koron määrän. Vakaalaina on järkevä silloin, kun korot ovat todella matalalla.

Variable eli vaihteleva laina perustuu reservissä olevaan kysynnän ja tarjonnan suhteeseen. Se lasketaan joka sekunti uudelleen. Voit vaihtaa lainasi koron vaihtelevasta vakaaseen myös kesken laina-ajan.

Valitse haluamasi vaihtoehto ja klikkaa Continue. Tämän jälkeen laina vahvistetaan (katso alla oleva kuva). Lomakkeella näkyy äsken tekemäsi valinnat.

Aave opas kuva 16

Health factor tarkoittaa lainan terveyttä eli turvallisuutta. Käytännössä se kertoo suhdeluvun, joka on vakuutesi määrä suhteessa lainamäärään. Jotta lainan purkua ei tapahtuisi, health factor on pysyttävä aina yli yhden. Tämän esimerkin HF on 1,42, eli hyvällä tasolla.

Voit tässä vaiheessa palata vielä Go back -painikkeen kautta takaisin ja muuttaa lainaa. Jos kaikki on mielestäsi ok, klikkaa Submit ja vahvista siirto MetaMaskissa.

Seuraavaksi saat ruudulle ilmoituksen onnistuneesta lainasta.

Aave opas kuva 18

Jos klikkaat View transaction -linkkiä, pääset tarkastelemaan sen tietoja Etherscan-sivustolta.

Tässä esimerkissä transaktiokustannus oli 16,79 dollaria. Kuten aiemmin jo todettu, niin Ethereum-verkon kohonneet siirtokustannukset estävät Aave-palvelun järkevän käytön pienillä summilla. Transaktiokulut nousevat helposti suuremmaksi kuin saatu vuosikorko.

Tilanne paranee toivottavasti lähitulevaisuudessa eri skaalausvaihtoehtojen avulla.

Lainan takaisinmaksu

Maksetaan seuraavaksi äsken otettu DAI-laina takaisin. Siirry palvelun Dashboardiin ja valitse sieltä Borrowings, niin näet ottamasi lainan ja vakuuden määrän (katso alla olevaa kuvaa).

Tässä esimerkissä Aave-palveluun on tallennettu siis Etheriä (ETH) ja Chainlinkia (LINK) yhteensä 126,3561 dollarin arvosta. Vakuus koostu 80,4 % ETH ja 19,6 % LINK -kolikoista.

Yleistietojen alapuolella näet ottamasi lainat – jokainen valuutta omalla rivillään. Tässä esimerkissä meillä on vain äsken otettu DAI-laina. Jos haluat maksaa lainasi takaisin, klikkaa Repay-painiketta.

Aave opas kuva 20

Voit maksaa lainasta takaisin myös osan eli haluamasi summan. Jos esimerkiksi huomaat, että Etherin arvo laskee ja Health Factor lähestyy arvoa 1, voit maksaa vaikka puolet lainan määrästä takaisin. HF arvo nousee tämän myötä taas hyvälle tasolle.

Liquidation eli lainan purkaminen

Käydään läpi yksinkertaisen esimerkin kautta tilannetta, jossa lainan vakuuksien arvo laskee ja Aave-palvelun liquidation process käynnistyy. Mitä oikein tapahtuu käytännössä?

Palataan yllä olevaan kuvaan, jossa näet ”Your collateral” $126 eli vakuuksien kokonaisarvo. LTV eli Loan to value on 73 %, eli käytännössä voit saada lainaa $126 * 0,73 = $92 edestä. Tämä on ensimmäinen puskuri ja se lukema, johon aiemmin mainittu Health Factor (HF) perustuu.

Oletetaan nyt tilanne, jossa Etherin (ETH) ja Chainlinkin (LINK) arvo romahtaisi yhtäkkiä pari kymmentä prosenttia. Sanotaan esimerkin vuoksi, että $126 arvoiset vakuudet olisivat enää $94 arvoiset tämän crashin jälkeen. Nyt saisit niitä vastaan enää 0,73 * $94 = $68,62 lainaa.

Koska esimerkissämme on otettu $69 DAI stablecoin lainaa, niin HF on pudonnut nyt alle yhden (= 68,62/69). Tässä kohtaa Aave-protokollan liquidation tulee peliin, eli järjestelmä möisi osan vakuuksistasi lainan maksamiseksi.

Oletetaan nyt yksinkertaistamisen vuoksi tilanne, jossa Aave-protokolla möisi puolet eli 50 % vakuuksistasi, joita oli siis romahduksen jälkeen enää $94 arvosta jäljellä.

Näin ollen liquidation process kauppaisi 0,5 * $94 = $47 arvosta vakuuksia maksaakseen lainaa pois. Tämän jälkeen sinulla olisi lainaa $69 – $47 = $22. Vakuuksia olisi vielä $47 jäljellä, ja TVL:n ollessa 0,73 saisit niitä vastaan $34 lainaa.

Eli nyt tilanne olisi taas terve: lainasi Health Factor olisi nyt $34 / $22 = 1,54 eli reilusti yli yhden.

Tässä karkea esimerkki siitä, miten liquidation process toimii. Tämän lisäksi mukaan tulisi myös aiemmin mainittu liquidation penalty, joka on muutaman prosentin luokkaa. Sijoittajana voit välttää tämän tilanteen pitämällä riittävän korkean HF:n sekä tallettamalla lisää vakuuksia.

Lainaamisen riskejä

Aiemmassa esimerkissä Aave-palveluun oli tallennettuna Etheriä (ETH) ja Chainlinkia (LINK), joiden vakuusarvoa vastaan otettiin lainaa DAI-stablecoin lainaa. Riskit lainaamisessa liittyvät kurssien nopeaan muutokseen, joka pudottaa vakuuksien arvoa ja triggeröi Aave-protokollan myymään automaattisesti osan vakuuksistasi pois lainan pienentämiseksi.

Ongelma kryptomaailmassa on raju volatililteetti. Tästä nähtiin esimerkki koronaviruksen aiheuttamassa romahduksessa maaliskuussa 2020. Muitakin esimerkkejä löytyy kymmenien prosenttien päiväkohtaisista pudotuksista. Tilanne voi siis muuttua markkinoilla hyvin nopeasti.

Turvallisin tapa on tallettaa ja lainata stablecoineja. Kun pidät tällaisilla kolikoilla HF-arvon reilusti yli yhden, voit nukkua yösi hyvin. Ainakin teoriassa stablecoinien arvo ei voi muuttua edes ääritilanteissa muutamaa prosenttia enempää päivässä.

Miksi sijoittajat haluavat ylipäätään ottaa tällaisia lainoja? Koko homman pointti on siinä, että voit ottaa lainaa myymättä omaisuuttasi. Jokainen myynti ja osto triggeröi aina verotettavan tapahtuman.

Ajattele tilannetta, että möisit ensin Etherisi saadaksesi dollareita, ja ostaisit ne sitten puolen vuoden päästä takaisin. Kurssi on voinut muuttua välillä satoja prosentteja, joten kärsisit valtavat tappiot ostaessa kalliita kolikoita taas porftolioon.

Lainapalvelun avulla Etherit pysyvät sinun hallussasi koko ajan ja toimivat vakuutena. Jos vakuutesi kurssi kaiken lisäksi nousee, sinulla ei ole suurempaa painetta edes lainan nopeasta takaisinmaksusta.

Aave Security Module ja staking

Aave-palvelusta löytyy myös erillinen staking-ominaisuus, jota ei pidä sekoittaa lainapalveluihin. Kun talletat tokeneita keräämään vuosikorkoa tässä artikkelissa kuvatulla tavalla, kyse ei ole steikkauksesta.

Aave staking liittyy erilliseen turvamoduuliin, joka toimii puskurina likviditeettiongelmissa. Tällainen tilanne voi syntyä, jos kryptomarkkina romahtaa niin nopeasti, että lainoja ei saada maksettua takaisin esim. verkon tukkeutumisen vuoksi. Maaliskuun 2020 markkinaromahdus on hyvä esimerkki tällaisesta.

”Staking essentially means depositing AAVE tokens within the protocol Safety Module. The purpose of staking is to act as a mitigation tool in case of a shortfall event. As an incentive to protect the protocol Safety Module stakers will receive AAVE as a Safety Incentive (SI). The initial SI rewards are 400 AAVE/day to be distributed among the stakers. Stakers will also receive a percentage of protocol fees, but that will come later if the governance votes on it. In the case of a shortfall event the Safety Module uses up to 30% of the assets locked to cover the deficit. (Lähde)”

Steikkaajalle maksetaan korkoa Aave-tokeneissa. Äärimmäisessä tilanteessa 30 % varoista voidaan käyttää järjestelmän pelastamiseksi. Jos mitään ongelmia ei ole, steikkaaja kerää mukavaa korkoa talletukselleen.

Voit lukea lisää Aaveen Safety Modulesta ja muista ominaisuuksista tältä sivulta.

Aave staking-ohje

Suoritetaan sitten staking-operaatio Aaveessa.

Aloita ensin kirjautumalla palveluun MetaMask-lompakkosi kautta, kuten tässä dokumentissa on aiemmin kuvattu. Steikkaus onnistuu vain siinä tapauksessa, että lompakostasi löytyy Aave-tokeneita. Hanki siis ensin haluamasi määrä Aavetta lompakkoosi, ennen kuin jatkat eteenpäin.

Aave-tokenin parhaat ostopaikat:

KauppapaikkaLikvidit vaihtoparitArvosanaLinkki
Voit treidata Aave-tokenia kaikkiin palvelun tukemiin kryptoihin. Osta Aave
AAVE / USDT, AAVE / BUSDC, AAVE / BTC, AAVE / ETH, AAVE / BNB, AAVE / EUR + monia muita. Osta Aave
Voit treidata Aave-tokenia kaikkiin palvelun tukemiin kryptoihin. Osta Aave

Staking löytyy Aave-palvelun päävalikosta. Klikkaa Staking-osioon, niin alla oleva lomake avautuu. Tässä esimerkissä meillä on palvelussa 20,84205 Aave-tokenia ja päätämme steikata ne kaikki. Valitse haluamasi märää ja klikkaa Stake.

aave-staking-5

Seuraavaksi palvelu antaa lisätietoja steikkauksesta. Tässä vahvistetaan vielä aiemmin mainittu fakta: alijäämäisen tilanteen tapahtuessa, maksimissaan 30 % talletuksestasi voidaan käyttää suojaamaan tappioita. Steikkaajat saavat vastineeksi Aaveen tokeneita.

Huomio myös, että steikkaukseen liittyy 10 päivän ”cooling period” eli aikalukko. Joudut siis odottamaan tokeneitasi 10 päivää, jos haluat lopettaa steikkauksen.

Klikkaa seuraavaksi I understand -nappia. Jos laitat rastin ruutuun ”Remember my choice”, niin sinun ei tarvitse tehdä tätä kuittausta joka kerta kun steikkaat.

aave-staking-kuva6

Seuraavaksi sinun täytyy vielä hyväksyä AAVE-tokenin käyttö MetaMask-lompakkosi kautta, jonka pitäisi ilmestyä nyt esiin. Joudut hyväksymään tämän vain silloin, kun käytät Aave-tokeneita palvelussa ensimmäisen kerran. Joudut maksamaan myös pienen transaktiomaksun, joka oli meidän tapauksessamme vain 0,41 euroa.

Klikkaa Vahvista. Hyväksyntä pitäisi tapahtua välittömästi.

aave-staking-kuva7

 

Tämän jälkeen saat ruudulle vahvistuksen vielä itse steikkauksesta MetaMaskin kautta. Tämä vahvistus tehdään joka kerta, kun aloitat uuden steikkausoperaation. Kuittaa se samalla tavalla MetaMask-lompakkosi kautta.

Muista, että voit aina editoida transaktio- eli gas-maksua MetaMaskissa. Silloin kun Ethereum-verkossa on vilkasta, kannattaa aina maksaa kalleimman siirron mukaan, jos haluat varmistua transaktiosi menevän perille nopeasti.

aave-staking-metamask

Kun siirto on mennyt läpi, niin näet ruudun oikeassa reunassa yhteenvedon Aave-tokenin steikkauksesta. Esimerkkitapauksessa steikkasimme 20,84205 Aave-tokenia, joka kerryttäisi korkoa noin 0,58 % kuukaudessa eli vuositasolla ihan mukavasti, huomioiden korkoa korolle ilmiö.

Claim-nappulasta voit napata itsellesi kertyneen koron. Activate Cooldown -nappulasta alkaa puolestaan edellä mainittu prosessi steikkauksen poistamiseksi.

aave-staking-kuva9

Kun painat Activate Cooldown painiketta, saat lisätietoa tästä prosessista. Voit ottaa tokenit turvamoduulista tietyssä ”unstake-ikkunassa”, joka avautuu, kun cooldown on käynnistetty. Kannattaa siis olla tarkkana. Jos missaat tämän aikaikkunan, joudut odottamaan uudet 10 päivää.

Kun klikkaat Acitvate Cooldown -painiketta, saat ruudulle seuraavan ilmoituksen.

aave-staking-cooldown

Nyt cooldown-periodi on käynnistynyt ja voimme poistaa steikkauksen noin 10 päivän päästä.

Muita ominaisuuksia Aave-palvelussa

Aave-protokolla kehittyy jatkuvasti, ja siihen tulee myös uusia toimintoja. Käydään seuraavaksi läpi muutamia näistä.

Flash Loan

”Salamalaina” otetaan ja maksetaan takaisin yhden lohkoketjun lohkon aikana. Tämän lainan ottaminen on tarkoitettu ohjelmistokehittäjille ja muille lohkoketjuteknologian ammattilaisille. Sitä hyödynnetään etenkin hajautettujen pörssien arbitraasitilanteissa.

Credit delegation

”Luoton/lainan delegointi” on puolestaan yksinkertainen maksusiirto, jossa Aave-protokollaan kryptovaluuttaa tallettanut henkilö voi delegoida omat vakuutensa toiselle käyttäjälle. Alla on Aaveen perustajan, Stani Kulechovin, twiitti aiheesta.

Esimerkki: Sandra tallettaa USDC Stablecoineja palveluun ansaitakseen korkoa. Koska Sandra käyttää palvelua vain koron ansaintaan eikä ota itse lainaa, hän ei tarvitse itse luottoa (credit line). Sandra voi delegoida omat vakuutensa Alexille ansaitakseen ylimääräistä korkoa.

Alex voi nostaa valuuttaa Credit Delegation Vaultista eli ”luottodelegaatioholvista”. Molemmat käyttävät OpenLaw -palvelua ja allekirjoittavat sähköisen sopimuksen lainan ehdoista.

Credit delegation mahdollistaa siis laina ottamisen henkilölle ilman vakuuksia. Tämä ominaisuus voi olla tulevaisuudessa todella merkittävä. Voit lukea aiheesta tarkemmin esim. tästä Coindeskin artikkelista.

Home mortgages

Aave on aloittanut yhteistyön RealT:n kanssa. RealT on yritys, joka tokenisoi (antaa tokenin arvon) asuntokiinteistöille ja antaa ihmisten tallettaa ”kiinteistötokeninsa” vakuudeksi lainaa vastaan.

Tähän sisältyy paljon riskejä, mutta tulevaisuudessa mikä tahansa kryptomaailmassa voi olla mahdollista. Tokenisaatio siis tarkoittaa sitä, että fyysistä esinettä edustaa token, joka on digitaalisessa muodossa lohkoketjussa. Voit lukea lisää klikkaamalla medium-artikkeliin yllä olevasta twiitistä.

aToken

Aave interest bearing tokens (aTokens) eli Aaveen korkoa sisältävät tokenit luodaan talletuksen yhteydessä ja tuhotaan, kun talletus lunastetaan. Nämä aTokenit ovat 1:1 suhteessa valuutan arvoon, joka on talletettu Aave protokollaan. Esim 100 Dain talletus antaa tallettajalle 100 aDaita. Tämä aDai kasvaa korkoa lompakossasi reaaliajassa.

Miksi korko maksetaan näin? Jos korko maksettaisiin DAI-tokeneissa tilillesi, talletuksesi olisi koko ajan lukittuna Aave-palveluun. Nyt kun talletusta vastaa erillinen aDAI-token, voit siirtää nämä aDAI:t pois Aave-palvelusta esim. johonkin Yield Farming-protokollaan tuottamaan lisää.

Lue lisää Aaveen sivuilta osoitteesta aave.com/aTokens.

Aave kurssi ja ostaminen

Kuten Aaveen esittelyosiossa tuli jo mainittua, palvelulla on myös oma token. Käytännössä jokainen DeFi-protokolla on lanseerannut nykyisin oman tokeninsa. Ne ovat lähes poikkeuksetta tyyppiä governance token eli hallintotoken. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että token holdaajat voivat äänestää palvelun kehityksestä ja vaikuttaa sen tulevaisuuteen.

DeFi-tokenit ovat olleet vuoden 2020 ylivoimaisesti parhaita sijoituskohteita. Myös Aave on enemmän kuin 10-kertaistanut kurssinsa yhdessä vuodessa. Jos haluat hankkia Aaveen tokenia, sinun ei tarvitse käyttää Aave-palvelua. Voit ostaa sitä myös perinteisistä pörsseistä.

Aave-tokenin parhaat ostopaikat:

KauppapaikkaLikvidit vaihtoparitArvosanaLinkki
Voit treidata Aave-tokenia kaikkiin palvelun tukemiin kryptoihin. Osta Aave
AAVE / USDT, AAVE / BUSDC, AAVE / BTC, AAVE / ETH, AAVE / BNB, AAVE / EUR + monia muita. Osta Aave
Voit treidata Aave-tokenia kaikkiin palvelun tukemiin kryptoihin. Osta Aave

Selkeästi paras ostopaikka Aaveelle on Binance, joka on markkinoiden johtava kryptovaluuttapörssi. Saat Binancesta taatusti hyvän hinnan ja likviditeettiä löytyy. Binanceen on mahdollista myös tehdä talletus luottokortilla tai euroilla.

Aave-opas yhteenveto

Aave on artikkelin kirjoitushetkellä yksi markkinoiden tunnetuimmista DeFi-lainapalveluista. Markkinoilla on tällä hetkellä pari kymmentä merkittävää DeFi-palvelua. Niiden toimintaidea on karkeasti sanottuna sama, eli jokainen DeFi-protokolla on älysopimuksia hyödyntävä ja automatisoitu palvelu. Tarvitset vain Web 3 -yhteensopivan lompakon (kuten MetaMask), jonka jälkeen DeFi-maailma avautuu käyttöösi ilman mitään esteitä.

DeFi eli hajautettu talous on noussut vuoden 2020 aikana suuren yleisön tietoisuuteen. Eri DeFi-palveluihin on sijoitettu jo yli 10 miljardia dollaria. Määrä on yli 10-kertaistunut vuoden 2020 aikana. Suurin este massa-adoptiolle on Ethereum-verkon rajoitteet, mikä on johtanut transaktiokustannusten nousuun.

Kuten artikkelissa on jo mainittu, korkeat siirtokustannukset pitävät toistaiseksi piensijoittajat pois Aave-palvelusta. Tulevaisuudessa tilanne muuttuu, kun Ethereumin skaalausratkaisuja otetaan käyttöön. Tämä tapahtuu todennäköisesti vuoden 2021 aikana. Myös Ethereumin 2.0 -versio parantaa tilannetta merkittävästi, mutta tämä lienee vielä 2-3 vuoden päässä.

Moni DeFi-palvelu paranee myös uusien versioden myötä ohjelmakoodin osalta. Tällä hetkellä kaikkien tavoitteena on optimoida transaktioita kustannusten minimoimiseksi. Aaveesta on tulossa myös pian versio 2.

Jos portfoliosi on riittävän suuri Aave-palvelun käyttöön jo nyt, niin testaa sitä ensin pienemmillä summilla. Muista myös, että DeFi-talletus ei ole sama asia kuin pankkitalletus. Tarjolla on huomattavasti korkeampaa korkoa, mutta riskit ovat myös paljon korkeammat. Koko DeFi-sektori on vielä 2020 tietyllä tapaa beta-asteella.

Bitcoinkeskus on tuottanut artikkelin yhdessä @CryptoSandra:n kanssa.


Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!

Bitcoinkeskus

Bitcoinkeskus-käyttäjän artikkelit ovat sivuston taustalla olevan tiimin tuottamia. Bitcoinkeskuksen parissa työskentelee useita kryptovaluutoista kiinnostuneita henkilöitä. Mukana on myös vierailevia kirjoittajia, jotka eivät halua esiintyä omalla nimellään. Bitcoinkeskuksen pääanalyytikko on Antti Hyppänen.