Uutiset
29
kesä
kryptouutiset

Sivusto sisältää affiliate-linkkejä. Bitcoinkeskus voi olla oikeutettu kompensaatioon, jos vierailet yhteistyökumppaneiden sivuilla linkkiemme kautta. Saat lisätietoja mainoksista info-sivulta.

29.6. Uutiskatsaus: Celsius, 3AC, pörssit, Solana, Harmony

Lainapalvelu Celsius on suurissa vaikeuksissa. Myös maineikas hedge-rahasto 3AC näyttää olevan romahtamassa. Pörssien irtisanomiset jatkuvat – nyt eurooppalainen Bitpanda vähentää lähes 30 prosenttia työvoimastaan. Solana tuo markkinoille oman Web3-puhelimen. Harmony joutui suuren hakkeroinnin kohteeksi.

Lainapalvelu Celsius suurissa vaikeuksissa

Lainapalvelu Celsius on ollut kesäkuun suurimpia uutisaiheita. Celsius nousi otsikoihin jo pari viikkoa sitten, kun yhtiö ilmoitti yllättäen pysäyttävänsä kaikki ulosmaksut sekä palvelun sisäiset siirrot. Mitä oikein tapahtui?

Celsiuksen tilannetta on käsitelty paljon viime viikkoina. Toistaiseksi tarjolla on vähän 100-prosenttisesti varmistettuja faktoja, sillä Celsius ei ole kommentoinut julkisuuteen yhtiön varallisuutta millään tavoin. Myös normaalisti kovaääninen toimitusjohtaja, Alex Mashinsky, on pitänyt radiohiljaisuutta.

Aiheesta on julkaistu pari kattavaa videota mm. Coffeezillan sekä Coin Bureaun toimesta. Kannattaa tsekata ne läpi.

Vaikuttaa siltä, että Celsiuksen ongelmat ovat monisyiset. Karkeasti sanottuna yhtiö on ottanut liikaa riskejä asiakkaiden varoilla. Celsius menetti jo 100+ miljoonaa taalaa viime vuonna kahteen DeFi-hakkerointiin. Lisäksi toukokuun Terra Luna -romahdus sai aikaan vaarallisen lumipalloefektin.

Ilmeisesti Celsius ei kärsinyt Terrassa tappioita, sillä se ehti myydä 500 miljoonan dollarin edestä UST-stablecoinia juuri ennen romahdusta. Tässä on kuitenkin ongelma. Suositun teorian mukaan tämä peliliike suututti skenen suuret valaat, sillä se sai aikaan paniikkireaktion ja aiheutti osaltaan UST:n romahduksen. Tämä puolestaan aiheutti valtavat tappiot.

Sattumaa tai ei, niin Celsiusta vastaan on hyökätty rajusti sosiaalisessa mediassa heti Terran romahduksen jälkeen. Oliko tässä vaiheessa kyse FUDista vai oliko Celsiuksella jo pidemmän aikaa vaikeuksia? Tätä emme voi tietää.

Useat tahot alkoivat twiitata Celsiuksen olevan vararikossa. Swan Bitcoinin perustaja Cory Klippsten on ollut yksi äänekkäimmistä tahoista ja hyökännyt Celsiuksen sekä Alex Mashinskyn kimppuun tauotta jo kuukauden päivät.

Celsiuksen vastainen kampanja sai aikaan käyttäjien panikointia ja valtavan määrän ulosmaksuja. Kesäkuun alussa tapahtunut stETH kurssilasku oli sitten viimeinen niitti. Yritetään selittää tämä mahdollisimman simppelisti.

DeFi-protokolla Lido mahdollistaan Ethereumin steikkauksen sen tulevaan 2.0-versioon (The Merge). Kun steikkaaja lukitsee ETH-tokeninsa, hän saa vastineeksi stETH-tokeneita, jotka kerryttävät korkoa. Tämän tokenin kurssi seuraa ETH-tokenin kurssia – ainakin teoriassa.

Kesäkuun alussa julkaistut uutiset Ethereum 2.0-version viivästymisestä saivat osan sijoittajista huolestumaan karhumarkkinan yleisen paniikin lisäksi. Suoritettiin valtavia stETH -> ETH -myyntejä, mikä tuhosi stETH <> ETH -treidausparin likviditeetin.

Celsius oli ilmeisesti konvertoinut valtaosan käyttäjien ETH-tokeneista stETH-tokeniksi saadakseen niille korkoa. Kun likviditeetti markkinoilta katosi, Celsius ei voinut toteuttaa haluttuja ETH-ulosmaksuja. Celsius ei siis ole välttämättä vararikossa, vaan yhtiöllä voi olla liikaa varoja sijoitettuna epälikvideihin assetteihin. Celsius on sijoittanut myös satoja miljoonia dollareita mm. Bitcoin-louhintaan.

Tilanne olisi vastaava myös perinteisten pankkien kohdalla. Ne pitävät hallussaan vain murto-osa käyttäjien varoista, ja loput on sijoitettu korkotuoton saamiseksi. Jos syntyy ns. bank run eli merkittävä osa asiakkaista haluaa rahansa ulos, ovet menevät nopeasti kiinni.

Raportoimme Celsiuksesta lisää, kunhan tilanteesta saadaan päivityksiä Celsiuksen suunnalta. On vielä mahdollista, että asiakkaat saavat ainakin osansa varoistaan takaisin. Tämän aikataulu voi kuitenkin olla kuukausia tai jopa vuosia.

Three Arrow Capital (3AC) romahti

Celsiuksen lisäksi myös toinen yhtiö on varastanut otsikot viime viikkoina. Kyseessä on hedge-rahasto nimeltään Three Arrow Capital, lyhennettynä 3AC. Nimi lienee tuntematon etenkin piensijoittajille, mutta yhtiön perustajana tunnettu Zhu Su on varmasti tullut vastaan monien Twitter-feedissä.

Zhu Sun maine on kasvanut viime vuosina rajusti, ja 3AC teki valtavat voitot 2020-2021 bull-markkinassa. Tämän johdosta 3AC on saanut hallittavakseen satoja miljoonia dollareita eri tahoilta. Tämän lisäksi yhtiö on saanut jopa usean miljardin dollarin edestä lainoja, joista osa ilman takauksia!

Alla oleva Coin Bureaun video käy tapausta läpi tarkemmin.

3AC:n alamäki lähti käyntiin Terran romahduksesta. Yhtiö sijoitti vain hetkeä ennen romahdusta yli 550 miljoonaa dollaria Luna-tokeniin. Sijoituksen arvo romahti alle 1000 dollariin vain parissa viikossa.

Kun Celsius ilmoitti ongelmistaan kesäkuun alussa (katso edellinen uutinen), huhut alkoivat välittömästi kiertää myös 3AC:n ympärillä. Ilmeisesti aiemmin mainittu stETH-likviditeettiongelma pahensi myös 3AC:n tilannetta. Pian perustaja Zhu Su hiljeni somessa ja deletoi mm. Instagram-tilinsä.

Viime viikkoina on paljastunut hurjia tietoja 3AC:n veloista. Suurimman kohun aiheutti lainapalvelu Voyager, jolle 3AC on velkaa noin 650 miljoonaa dollaria! Moni lainapalvelu ja pörssi onnistui sentään likvidoimaan 3AC:n positiot.

Coindeskin tuore uutinen vertaa 3AC:ta suoraan Bernie Madoffin kuuluisaan Ponzi-huijaukseen. 3AC:lla oli parhaimmillaan hallussaan jopa 18 miljardin dollarin varallisuus. Yhtiön maine rahantekokoneena sai alan suurimmat instituutiot lainaamaan sille valtavasti rahaa – osittain myös ilman vakuuksia.

3AC:n romahdus voi johtaa vielä uusiin ongelmiin tulevaisuudessa. Yhtiö oli aikainen sijoittaja kymmenissä tunnetuissa kryptoprojekteissa. Sillä on hallussaan valtavat määrät tokeneita, joita koskee tietyt ehdot lukitusten osalta (ns. vesting period). Jos 3AC menee nurin, nämä kolikot pakkomyydään heti lukitusten päättyessä.

Tapaus 3AC on yhä kesken. Perustaja Zhu Su on kirjoittanut vain yhden twiitin romahduksen jälkeen.

Päivitys 29.6. 3AC on määrätty selvitystilaan.

Kryptovaluuttapörssit leikkaavat työvoimaa

Vuoden 2022 karhumarkkina on vaatinut jo paljon uhreja, kuten 3AC:n ja Celsiuksen tapaukset osoittavat. Suurin osa alan yrityksistä toimii normaalisti, mutta uutisissa on nähty poikkeuksellisen paljon irtisanomisia. Vuosi 2022 eroaa tältä osin merkittävästi vuoden 2018 karhumarkkinasta.

Tuoren tapaus on Bitpanda. Kyseessä on Euroopan johtava kryptovaluuttapörssi, jolla on tällä hetkellä hieman yli 1000 työntekijää. Bitpanda ilmoitti viikonloppuna irtisanovansa lähes 30 prosenttia henkilöstöstään. Syynä irtisanomisille oli kestämätön kasvutahti.

Vuosi 2021 toi markkinoille enemmän uusia sijoittajia kuin edeltävät kymmenen vuotta. Tämän vuoksi moni yhtiö palkkasi valtavasti työvoimaa etenkin asiakaspalveluun. Kun markkinoiden aktiviteetti romahti, pörssit huomasivat palkanneensa aivan liikaa työvoimaa.

Tilanne näyttää seuraavalta irtisanomisten osalta:

Listalta on syytä nostaa esiin pörssilistattu Coinbase, joka kertoi vielä vuoden alussa palkkaavansa 2000 uutta työntekijää. Kaksi viikkoa sitten se kertoi kuitenkin leikkaavansa 18 prosenttia työvoimastaan.

Coinbasen päätös ei tule yllätyksenä. Kuukausi sitten julkaistu Q1-2022 raportti on karua luettavaa. Coinbasen tulos kääntyi 840 miljoonan dollarin plussasta (Q4-2021) peräti 430 miljoonaa miinukselle. Myös yhtiön osake on laskenut huipustaan jo yli 85 prosenttia.

Ainoa poikkeus näyttäisi olevan Binance. Markkinoiden johtava kryptovaluuttapörssi on ilmoittanut palkkaavansa peräti 2000 työntekijää.

Toistaiseksi tunnetuista pörsseistä ei ole kuulunut poikkeuksellisia ongelmia esimerkiksi ulosmaksujen kanssa.

Solanan DeFi-kohu ja uusi puhelin

Älysopimusalusta Solana on ollut viime viikolla uutisissa sekä hyvässä että pahassa. Aloitetaan hyvistä uutisista.

Solanan perustaja Anatoly Yakovenko paljasti äskettäin suunnitelmat uudesta Web3-älypuhelimesta (Android) nimeltään Saga. Sen toteuttaa käytännössä Solana Labs, joka on kehitysyhtiö Solanan taustalla.

Solana Labs on rakentanut erillisen Solana Mobile Stacking (SMS), joka tarjoaa open-source työkalut Android-appien rakentamiseksi. SMS sisältää mm. erityisen adapterin, jonka avulla on helppo muodostaa yhteys Solana-lompakkoon.

Saga-puhelin sisältää Seed Vaultin, mikä säilyttää henkilön privaattiavaimet ja salasanat turvassa. Saga on tarkoitus tuoda markkinoille vuoden 2023 aikana. Tsekkaa alla olevalta videolta Anatoly Yakovenkon kommentit aiheesta.

Solana on ollut esillä myös negatiivisessa valossa. Tarkkaan ottaen kyse on Solend DeFi-protokollasta. Kyseessä on Solanan suurin lainapalvelu.

Solend päätyi kohun keskelle, kun protokollan hallinto (DAO) päätti ottaa haltuun suuren valaan hallussa olevan position. Yksittäinen käyttäjä oli ottanut yli 100 miljoonan dollarin lainan SOL-tokenia vastaan. Kun Solanan kurssi syöksyi muun markkinan mukana, koko lainaa uhkasi likvidointi.

Tämä pakkomyynti olisi ollut katastrofi. Markkinoilta puuttui täysin likviditeetti tällaisen määrän myymiseksi. Pakkomyynti olisi romahduttanut SOL-tokenin kurssin totaalisesti ja todennäköisesti kaatanut Solendin (pakkomyynti ei kattaisi lainan määrää).

Kohu syntyi siitä, kun Solendin hallinto teki ehdotuksen ottaa valaan positio haltuun ja myydä se pikkuhiljaa markkinoille romahduksen välttämiseksi. Tämä jopa hyväksyttiin, mutta se sai valtavaa vastustusta DeFi-yhteisössä. Lopulta Solendin hallinto perui haltuunoton uudella ehdotuksella.

Harmonyn token-silta hakkeroitiin

Hakkeroinnit eivät jätä kryptovaluuttasektoria rauhaan. Viime aikoina ei ole nähty suuren kokoluokan iskuja, mutta tämä putki katkesi muutama päivä sitten. Älysopimusalusta Harmony ilmoitti perjantaina 100 miljoonan dollarin hakkeroinnista sen Horizon token-siltaan.

Token-silta on nimensä mukaisesti silta kahden eri lohkoketjun välillä. Horizon on silti Harmonyn ja Ethereumin välillä. Token-silta mahdollistaa Etherin tai Ethereum-pohjaisten tokenien siirron Harmony-lohkoketjuun, jossa niistä luodaan ns. wrapped tokeneita käytettäväksi Harmonyn palveluissa.

Harmonyn perustaja, Stephen Tse, tviittasi tapahtuneesta seuraavasti.

Hakkeroinnin syynä ei ollut tällä kertaa bugi vaan rikollisten pääsy Harmony-tiimin hallitsemiin privaattiavaimiin. Sen token-silta oli mahdollista ottaa haltuun, jos yksittäinen taho pääsi käsiksi kahteen viidestä eri privaattiavaimesta, joilla Horizonia hallitaan. Näin myös tapahtui.

Harmony-tiimiä oli jopa varoitettu tästä haavoittuvuudesta aiemmin tänä keväänä.

Kyseessä oli kolmas suuren kokoluokan isku token-siltoihin vuoden 2022 aikana. Helmikuussa tapahtunut Wormhole-hakkerointi aiheutti 300 miljoonan dollarin tappiot. Axie Infinty -pelin Ronin-verkkoon tehty isku maaliskuussa oli 600 miljoonan taalan arvoinen.

Harmonyn hakkeroinut taho on konvertoinut varastamansa tokenit Etheriksi. Näin suurta summaa on mahdotonta myydä pörsseissä, eikä ns. mixer-palveluissa ole myöskään riittävästi likviditeettiä sen häivyttämiseksi. Aika näyttää, mikä tämän potin kohtalo oikein on.

Harmonyn natiivitoken One putosi tapahtuneen johdosta noin 10 prosenttia. Hakkeroinnilla voi olla epäsuoria vaikutuksia sen kurssiin, jos tiimi päättää paikata sijoittajien tappioita myymällä One-tokenia. Sen markkina-arvo on tosin tällä hetkellä vain 240 miljoonaa, joten Harmony tarvitsee myös ulkopuolista tukea.


Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!

Bitcoinkeskus

Bitcoinkeskus-käyttäjän artikkelit ovat sivuston taustalla olevan tiimin tuottamia. Bitcoinkeskuksen parissa työskentelee useita kryptovaluutoista kiinnostuneita henkilöitä. Mukana on myös vierailevia kirjoittajia, jotka eivät halua esiintyä omalla nimellään. Bitcoinkeskuksen pääanalyytikko on Antti Hyppänen.