Coinbase julkisti Q4-tuloksen sekä Ethereum Layer 2 -ratkaisun. Blur syö OpenSean markkinaosuutta NFT-kaupankäynnissä. Bitget on noussut yhdeksi suosituimmista pörsseistä aktiivitreidaajien keskuudessa. Solanan lohkoketju oli jälleen alhaalla. Divly on hyvä vero-ohjelmisto suomalaiselle kryptosijoittajalle.
Sisällysluettelo
Coinbasen Q4 -tulos, Base ja BUSD
Coinbase on yhä markkinoiden ainoa kryptopörssi, jonka osake on listattuna myös perinteisessä pörssissä. Coinbasen osake on ollut julkisesti treidattavissa hieman alle kaksi vuotta. Statuksensa vuoksi yhtiön on julkistettava toiminnan avainluvut joka kvartaalin jälkeen.
Olemme seuranneet Coinbasen Q4-raportteja sen pörssitaipaleen alusta asti. Ne ovat mielenkiintoista luettavaa, sillä luvut signaloivat hyvin koko kryptomarkkinan tilaa. Coinbase julkaisi viikko sitten vuoden 2022 Q4-raportin.
Alla olevassa taulukossa näkyy yhtiön liikevaihto sektoreittain.
Coinbasen liikevaihto oli hieman edellistä kvartaalia korkeampi. Kiitos tästä kuuluu Interest Income -riville, joka kasvoi lähes 80 prosenttia. Coinbase teki siis 30 prosenttia tienesteistään keräämällä korkoa fiat-talletuksille. Tästä voidaan kiittää Yhdysvaltain keskuspankkia, joka on ajanut korkoja ylös voimakkaasti.
Kokonaisuutena Coinbasen tulos jäi kuitenkin 557 miljoonaa dollaria pakkaselle. Lukema oli lähes identtinen kolmannen kvartaalin (545 milj.) kanssa. Vuosi 2022 toi yhtiölle kokonaisuutena 2,6 miljardin dollarin tappiot.
Asiakkaiden treidausaktiviteetissa nähtiin myös muutos. Ethereum nousi Q3:n aikana ensimmäistä kertaa Bitcoinin ohi treidausvolyymissa. Q4 aikana Bitcoin (35 %) ohitti jälleen Ethereumin (33 %). Taustalla vaikutti varmasti karhumarkkinan pohjan löytyminen viime vuoden lopulla. Mitä epävarmempi tilanne markkinoilla, sitä enemmän sijoittajat hakevat turvaa Bitcoinista.
Coinbase ilmoitti viime viikolla myös lanseeraavansa oman Ethereum Layer 2:n nimeltään Base.
1/ 🔵 We’re excited to announce @BuildOnBase.
Base is an Ethereum L2 that offers a secure, low-cost, developer-friendly way for anyone, anywhere, to build decentralized apps.
Our goal with Base is to make onchain the next online and onboard 1B+ users into the cryptoeconomy. pic.twitter.com/RmwZFJzGGs
— Coinbase 🛡️ (@coinbase) February 23, 2023
Base on rakennettu OP Stack:lla, joka on avoimeen lähdekoodiin pohjautuva koodikirjasto. Sen avulla on toteutettu myös Ethereum Layer 2 Optimism. Yhteistyöstä huolimatta, Base kilpailee (ainakin teoriassa) myös Optimism:n sekä muiden Layer 2 -projektien kanssa.
On tärkeää huomata, että Coinbase ei lanseeraa omaa natiivitokeniaan, vaan transaktiomaksut maksetaan Base-tasolla Etherillä. Moni analyytikko näkee Basen todella merkittävänä asiana, mutta tässä vaiheessa on vielä hankala arvioida Basen käytännön vaikutuksia Coinbaseen yhtiönä. Seuraamme kehitystä suurella mielenkiinnolla.
Lopuksi vielä uutinen liittyen BUSD-stablecoiniin. Uutisoimme kaksi viikkoa sitten SEC:n hyökkäyksestä Paxosta kohtaan, joka on BUSD (Binance USD) stablecoinista vastaava yhtiö. Paxos joutuu iskun seurauksena ajamaan BUSD:n alas seuraavan vuoden kuluessa.
Coinbase teki eilen virallisen ilmoituksen, jonka mukaan se poistaa BUSD:n kaupankäynnin kahden viikon kuluttua. Uutinen ei tullut varmasti kenellekään yllätyksenä. BUSD:n markkina-arvo on puolittunut kolmessa kuukadessa noin 23,3 miljardista dollarista 10,6 miljardiin dollariin.
Blur haastaa OpenSean NFT-treidauksessa
Helmikuun aikana on saatu merkittäviä uutisia NFT-maailmasta. Tapahtumien keskiössä on NFT-markkinapaikka nimeltään Blur. Kyseessä on keväällä 2022 avattu platform, mutta Blur nousi tässä kuussa otsikoihin satojen miljoonien dollareiden airdropin vuoksi.
Blur on haastanut alusta asti markkinajohtaja OpenSean tarjoamalla treidausta ilman välityspalkkioita. Se palkitsi kaksi viikkoa siten aktiivisimmat käyttäjät airdropilla, ja pian on luvassa lisää herkkua yli 300 miljoonan dollarin arvosta.
300M+ BLUR will be distributed to the community in Season 2.
What’s the secret to maximizing rewards? Loyalty.
Users with 100% loyalty have the highest chances of Mythical Care Packages, which are worth 100x Uncommon Care Packages.
Here are 3 ways to maximize your loyalty👇 pic.twitter.com/Cgiemrvpxh
— Blur (@blur_io) February 21, 2023
Uudet airdropit ja bonukset toimivat insentiivinä treidata Blur-alustalla – nollakulujen lisäksi. Mitä enemmän käyt kauppaa, sitä suuremman airdropin saat tulevaisuudessa.
Blur on generoinut treidausvolyymia dappradar-sivuston mukaan peräti 1,2 miljardia dollaria edeltävän 30 päivän aikana. OpeaSean lukema on samalta ajalta 439 miljoonaa eli hieman yli kolmannes Blurin volyymista.
Uusi haastaja on pistänyt OpenSean niin ahtaalle, että markkinajohtaja joutui luopumaan 2,5 prosentin treidauspalkkiostaan ainakin toistaiseksi. OpenSea on tehnyt näillä palkkioilla yli 300 miljoonan dollarin tienestit vuodessa, joten kyseessä on iso ongelma.
Blur-platformin tulo markkinoille on nostanut NFT-sektorin suosiota. Oman osansa buumiin on tuonut myös Bitcoinin Ordinals-protokolla, jonka olemme maininneet edellisissä uutiskatsauksissa. Se mahdollistaa NFT-kuvien talletuksen Bitcoinin lohkoketjuun.
Bitget-pörssin suosio kasvussa
Kryptovaluuttapörssien markkinasta ei kuulunut vuonna 2022 juuri mitään positiivista. Kaikki muistavat lähinnä valtavat konkurssit, jotka huipentuivat marraskuussa FTX-pörssin romahdukseen. Uusia ja mielenkiintoisia palveluita ei ole juuri nähty. Bitget-pörssi on kuitenkin muuttanut tilanteen.
Bitget on perustettu jo vuonna 2018, mutta pörssin suosio on lähtenyt rajuun nousuun juuri FTX:n kaatumisen jälkeen. Tähän löytyy muutama hyvä syy, joista ensimmäinen on Proof of Reserves.
Etenkin ammattitreidaajat ovat vaatineet pörsseiltä todistuksia asiakasvaroista FTX-kokemusten jälkeen. Bitget oli yksi ensimmäisistä pörsseistä, jotka julkaisivat PoR:n. Sen reservistatus on myös yli 200 prosenttia, minkä lisäksi pörssillä on erillinen 300 miljoonan dollarin Protection Fund.
Bitget on suunnattu aktiivi- ja ammattitreidaajille. Tähän sektoriin jäi iso aukko FTX:n romahdettua, ja Bitget on onnistunut täyttämään sen hyvin. Bitget on noussut jo top 5 -johdannaispörssiksi, ja joidenkin mielestä se kuuluu jopa top 3 -listalle. Bitgetin suurimpia kilpailijoita ovat markkinajohtaja Binancen lisäksi mm. KuCoin, ByBit ja Deribit.
Bitget teki myös suuren mainoskampanjan futiksen MM-kisojen aikaan. Yhtiö on futistähti Leo Messin sekä Serie A -seura Juventuksen virallinen partneri. Tämä näkyvyys on nostanut osaltaan Bitgetin suosiota.
Bitcoinkeskus on myös tutustunut pörssiin vuoden 2023 alussa. Julkaisimme viime viikolla kattavan Bitget aloittelijan oppaan, jossa käydään läpi pörssin tärkeimmät ominaisuudet. Jos sinua kiinnostaa valtava altcoin-tarjonta, matalat kulut sekä yli sata treidausparia futuureissa, niin Bitget on tutustumisen arvoinen.
Bitget mainostaa olevansa myös markkinoiden suurin krypto CopyTrader-platform. CopyTrader on ominaisuus, jossa voit seurata hyvää tulosta tekeviä sijoittajia kopioimalla heidän treidinsä.
Solanan lohkoketju alhaalla 20 tuntia
Solanan vaikeat ajat jatkuvat. Ethereum killeriksi vuonna 2021 nimetty projekti on kärsinyt jo kaksi vuotta lohkoketjun toimintakatkoista. Tämän lisäksi Solana sai valtavasti tukea FTX:n ja Alamedan suunnalta, mikä on nyt poissa.
On suoraan sanottuna pieni ihme, että Solana on yhä sijalla 11 kryptovaluuttojen rankingissa. Kiitos tästä kuuluu tammikuun alussa nähdylle kurssirallille. Projektin tulevaisuus näyttää silti epävarmalta. Asiaa ei auta se, että Solanan lohkoketju kärsi jälleen pitkästä toimintakatkosta.
Solana oli viikonloppuna alhaalla peräti 20 tuntia. Kaiken lisäksi Solanan kehitystyötä ohjaava Solana Foundation ei vieläkään tiedä syytä ongelmaan. Twitter-handle @DBCrypto0 on julkaissut oman näkemyksensä asiasta, joka on saanut paljon suosiota.
1/Yesterday #Solana had another 20 hour outage 🤯
Just one of about a dozen times the ⛓️ has gone down. But why? 🤔
All part of a massive design flaw that I will try to break down in this 🧵
So let’s get into it… pic.twitter.com/KmeUPnnlZJ
— DBCryptoX ⚡️ (@DBCrypt0) February 26, 2023
DBCrypto0:n mukaan Solanan infrassa on massiivinen ongelma: verkon validaattorit muodostavat konsensuksen kommunikoimalla Solanan lohkoketjun kautta. Toisin sanoen, Solanan ~4000 päivittäisestä transaktiosta noin 90 prosenttia on validaattoreiden viestejä toisilleen.
Tämä kuormittaa lohkoketjua ja tuo esiin toisen ongelman. Jos Solanan lohkoketju menee jumiin syystä tai toisesta, validaattoreiden kommunikointi ei ole mahdollista. Ongelmia on jouduttu tämän vuoksi selvittämään Discord-kanavalla.
Kyseessä oli jälleen yksi tahra Solanan maineeseen. ” Solana is like a lifestyle-friendly blockchain because you can have nights and weekends off.” Näin osuvasti kommentoi Twitter-käyttäjä Paul Brody aiheeseen liittyen.
Solanan kurssi kärsi ikävästä uutisesta yllättävän vähän. SOL-token putosi lauantaina reilut viisi prosenttia. Solanan kurssi on tällä hetkellä hieman yli 22 dollaria, mikä on noin 170 prosenttia korkeampi mittaus kuin joulukuun lopulla saavutettu karhumarkkinan pohja.
Bitcoinkeskus yhteistyöhön Divly vero-ohjelmiston kanssa
Auringonpaiste on varma kevään merkki, mutta niin on myös verotuksen kanssa säätäminen. On taas se aika vuodesta, kun jokaisen sijoittajan on kahlattava kryptojen transaktiot läpi ja laskettava edellisen verovuoden luovutusvoitot.
Jokainen aktiivisijoittaja on varmasti huomannut, että kynän ja paperin tai Excelin avulla ei pääse pitkälle. Jos tekee edes pari kymmentä myyntiä vuodessa, kannattaa suosiolla käyttää erillistä vero-ohjelmistoa. Ne laskevat luovutusvoitot puolestasi, kun tallennat ohjelmistoon transaktiot ja treidit.
Bitcoinkeskus on aloittanut yhteistyön Divly vero-ohjelmiston kanssa. Suosittelemme kyseistä ohjelmistoa kaikille kryptovaluuttasijoittajille.
Tutustu Divlyyn tästä linkistä
Kun käytät koodia BITCOINKESKUS23 tilauksen yhteydessä saat 15 % alennuksen!
Miksi Divly on hyvä vaihtoehto suomalaiselle kryptosijoittajalle? Selkeän käyttöliittymän lisäksi Divlyllä on kaksi merkittävää vahvuutta:
- Divly tukee sekä suomalaisten kauppapaikkojen (Coinmotionin & Northcrypton) raportteja
- Divly tukee Suomen verotuksessa käytettävää hankintameno-olettamaa
Moni markkinoiden kryptovero-ohjelmistoista ei tue kumpaakaan näistä, koska Suomi ei ole pienenä markkina-alueena erityisen houkutteleva. Divly on sen sijaan kustomoitu suomalaisten tarpeisiin. Tämän lisäksi ohjelma tukee yli 100 muutakin pörssiä ja yli 7000 kryptovaluuttaa.
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!