Bitcoinin kurssinousu on pysähtynyt kovaan vastustasoon. Altcoin-markkinan suurimmat nousijat ovat pienen markkina-arvon kolikoita. Ethereum näkyy todella vahvasti DeFi-sektorissa.
Sisällysluettelo
Bitcoinin kurssi ei päässyt tärkeän vastustason läpi
Bitcoinin kurssi on artikkelin kirjoitushetkellä noin 23.400 dollaria. Viikko sitten kurssi kohosi jo hieman yli 25.000 dollariin, joten takana noin kuusi prosenttia laskua. Koko alkuvuoden jatkunut nousutrendi stoppasi todella kovaan vastustasoon 25.200 dollarissa. Tämä näkyy alla olevassa grafiikassa keltaisella viivalla.
Purppura viiva on 200 päivän keskiarvo ja sininen puolestaan 50 päivän keskiarvo. Näiden leikkaus tapahtui kaksi viikkoa sitten. Tätä tapahtumaa kutsutaan nimellä Golden Cross, ja se on erittäin härkämäinen (bullish) signaali.
Edellä mainittu 25.200 dollaria ei ole mikään satunnainen piste, vaikka siltä voisi äkkiseltään tuntua. Tekninen analyysi selittää jälleen kerran markkinan käyttäytymistä. Bitcoinin kurssinousu on stopannut täsmälleen samalle tasolle, johon kurssi pysähtyi viime vuoden elokuussa.
Bitcoin on testannut 25.200 dollarin vastusta kolme-neljä kertaa edeltävän kahden viikon aikana. Myyntipaine on pakottanut kurssin laskuun joka kerta. Viime viikolla laskua saatiin hieman enemmän osakemarkkinan peesissä.
Krypto- ja osakemarkkinat ovat nousseet käsi kädessä alkuvuoden ajan. Jotkut eurooppalaiset osakeindeksit ovat jopa palanneet uusiin ATH-lukemiin! Sijoittajia alkaa kuitenkin hermostuttaa, sillä Yhdysvaltain inflaatio ei laske odotettua vauhtia, ja yhä useampi pelkää Fedin pitävän korkot korkealla ennakoitua pidempään.
Markkinoita on ajanut ylös narratiivi, jonka mukaan Fed kääntää korot laskuun vuoden 2023 aikana, koska inflaatio putoaa pian lähelle sen tavoitetta. Nämä skenaariot alkavat nyt näyttää epätodennäköiseltä. Korkeat korot ovat puolestaan myrkkyä riskiasseteille eli osakkeille ja kryptoille.
Sijoittajia kiusaa Fedin lisäksi myös toinen vanha vihollinen: Yhdysvaltain dollari. Sen vahvuutta kuvaava dollari-indeksi (DXY) on kääntynyt helmikuussa uuteen nousuun.
Ei ole sattumaa, että DXY laski rajusti marraskuusta helmikuun alkuun, jolloin osakemarkkinat olivat kovassa lennossa. Kryptomarkkinat olisivat myös nousseet jo vuoden 2022 lopulla ilman FTX-pörssin romahdusta. Nyt DXY on taas nousussa, mikä näkyy osake- ja kryptomarkkinoissa heti laskupaineena.
Bitcoin on kaikesta huolimatta yhtä selkeässä nousutrendissä. Vuoden 2023 jokainen huippu ja dippi on aina ollut edellistä korkeampi. Nyt pitäisi kuitenkin läpäistä tärkeä 25.2000 dollarin vastus, tai nousutrendi katkeaa, ja tuloksena voi olla pidempi laskukausi. Tuleva viikko näyttää todennäköisesti suuntaa koko kevään kurssikehitykselle.
SSV ja Stacks ovat viikon parhaat altcoinit
Altcoin-markkinassa ei ole nähty merkittävää liikettä edeltävän seitsemän päivän aikana. Yksikään top 15 -kryptovaluutoista ei ole noussut tai laskenut kymmentä prosenttia Bitcoiniin verrattuna.
Vanha kunnon Litecoin on ollut selkeästi paras top 15 -kryptovaluutoista. Litecoinin kurssi on noussut hieman yli seitsemän prosenttia Bitcoiniin verrattuna. Puhutaan kuitenkin hyvin maltillisesta liikkeestä, eli suurempaan juhlaan ei ole aihetta.
Vuonna 2023 hyvää tulosta tehnyt Polygon on laskenut top 15 -kryptovaluutoista eniten. Polygonin kurssi on hieman yli yhdeksän prosenttia pakkasella vrt. BTC. Moni sijoittaja on todennäköisesti kotiuttanut suuren kurssinousun voittoja. MATIC-token on yhä 60 prosenttia plussalla vuoden 2023 ajalta dollareissa mitattuna.
Mainitsimme uutiskatsauksessa Solanan, jonka lohkoketju on ollut jälleen pois toiminnasta. Solana-verkossa ilmeni lauantaina peräti 20 tunnin mittainen toimintahäiriö. Sen tarkka syy ei ole vieläkään tiedossa. Solanan kurssi on laskenut jopa yllättävän vähän – vain 6,7 prosenttia Bitcoiniin nähden.
Viikon suurin nousija on SSV Networkin SSV-token. Sen kurssi on yli 44 prosenttia korkeampi Bitcoiniin verrattuna.
🔬🧪🧑🔬🕓🚀🕢 ❗️
BREAKING: Confirmed consensus on time travelling formula by #ssvnetwork.
Human-testing opened with no predefined skillset: https://t.co/ey6sf7ZZ77
Define your stake in the game:
https://t.co/3Si3nwSl5e#SSV $SSV #EthDenver #DVT pic.twitter.com/0F0bql3hc4— ssv network 🤖💙 (@ssv_network) February 26, 2023
SSV Network rakentaa Ethereumin steikkaukseen liittyvää infrastruktuuria. Sitä kutsutaan usein teknisestä näkökulmasta termillä Layer 0, kun Ethereum on Layer 1 ja esim. Optimism on Layer 2.
SSV:tä vauhdittavat hyvät uutiset Ethereumin steikkauksesta. Keväällä toteutettavan Shanghai hard forkin valmistelu etenee hyvin, mikä poistaa steikatun Etherin lukituksen. Se kasvattaa steikkauksen (ja siihen liittyvien palveluiden) suosiota.
Myös likvidiä Ethereum-steikkausta tarjoava Lido on noussut 18 prosenttia Bitcoiniin verrattuna. Se on viikon viidenneksi paras nousija.
Toinen merkittävää nousua tehnyt altcoin on Stacks. Sen natiivitoken STX on hyötynyt merkittävästi Bitcoinin NFT-buumista. Olemme kirjoittaneet Bitcoin NFT:t mahdollistavasta Ordinals-protokollasta aiemmissa uutiskatsauksissa.
Stacks on Bitcoinin Layer 2 -ratkaisu, joka mahdollistaa älysopimukset ja DeFi-appien rakentamisen Bitcoinin turvallisuutta hyödyntäen. Kiinnostaus Stacksia kohtaan on lisääntynyt merkittävästä Ordinalsin aiheuttaman NFT-buumin myötä.
Lido dominoi DeFi-sektoria
DeFi-sektorin ykköspaikka on yhä vahvemmin Ethereumin liquid staking -protokolla Lidon hallussa. Ethereumin suosio näkyy myös lohkoketjujen puolella. Mitään erityisen merkittävää ei DeFi-sektorissa ole taaskaan tapahtunut.
DeFi-appien likviditeettiä kuvaava TVL on tällä hetkellä noin 49,5 miljardia dollaria. Lukema on ollut pienessä nousussa koko alkuvuoden ajan, mutta prosentuaalisesti muutos on kahdessa kuukaudessa vain noin +25 prosenttia. Toki tämäkin nousu on parempi kuin vuoden 2022 ajan nähty lasku.
Lidon asema näyttää protokollien ykköspaikalla todella vahvalta.
Lidon TVL on noussut top 10 -protokollista selvästi eniten sekä edeltävän viikon että kuukauden aikana. Ethereumin likvidi steikkaus kasvattaa tasaisesti suosiotaan. Tämä näkyy myös Lidon LDO-tokenin kurssissa, kuten aiemmin mainittiin.
Samaan aiheeseen liittyy uutinen Rocket Poolista ja Aaveesta. Rocket Pool on Lidon kilpaileva liquid staking -palvelu. Nyt sen rETH-tokenia voi käyttää Aaveessa lainan vakuutena.
gm @Rocket_Pool 👻 $rETH is now live on the Aave V3 market. https://t.co/A4TCnTRNNH
— Aave (@AaveAave) February 13, 2023
Voit steikata Etherisi Rocket Poolissaja saada sitä vastaan korkoa kerryttävää rETH-tokenia, jonka voit nyt myös siirtää lainan vakuudeksi Aave-palveluun.
Ethereumin Layer 2 -ratkaisut Arbitrum ja Optimism jatkavat vahvaa nousuaan lohkoketjujen listalla. Arbitrumin TVL on noussut 61 % ja Optimism-alustan 41 % edeltävän kuukauden aikana. Minkään muun lohkoketjun TVL ei ole noussut top 10 -listalla edes viittä prosenttia.
Bitcoinkeskus ennustaa, että Arbitrum ja Optimism ohittavat vuoden 2023 aikana BNB Chainin ja Tronin, jotka pitävät toistaiseksi sijoja 2 ja 3 hallussaan. Arbitrumilla ei ole vielä omaa tokenia, mutta Optimism-alustan OP-token on yli kolminkertaistanut kurssinsa vuoden 2023 aikana.
DeFi-markkinassa tapahtuu tällä hetkellä todella paljon juuri Ethereumin ympärillä: Layer 1 (Ethereum), Layer 2 (Arbitrum, Optimism) sekä Layer 0 (SSV) kasvavat kaikki kovaa vauhtia.
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!