Cardano suoritti viime viikolla merkittävän päivityksen. FIFA julkaisi uuden NFT-kokoelman yhteistyössä Algorandin kanssa. Wintermute kärsi 160 miljoonan dollarin hakkeroinnin. Nasdaq tarjoaa pian kryptojen custody-palveluita instituutioille. Fed-pomo Jerome Powell jatkoi kovaa linjaansa.
Sisällysluettelo
Cardanon Vasil hard fork suoritettiin onnistuneesti
Syyskuun suurin puheenaihe on ollut Ethereumin The Merge -päivitys. Viime viikolla suoritettiin myös toinen merkittävä tekninen päivitys, kun Cardano sai Vasil-nimisen hard forkinsa maaliin.
Vasil on jäänyt mediassa hyvin vähälle huomiolle verrattuna aiempiin hard forkeihin (Alonzo, Mary, Shelley). ADA-token on myös perinteisesti raketoinut jo kuukausia ennen Cardanon suuria päivityksiä. Vasil sai hyvin vähän palstatilaa eikä se liikuttanut myöskään ADA:n kurssia merkittävällä tavalla.
Teknisesti kyseessä oli kuitenkin Cardanon vaativin päivitys tähän mennessä. Perustaja Charles Hoskinsonin mukaan Vasil vaati noin puoli miljoonaa työtuntia ohjelmoijilta. Hoskinson olisi itse halunnut suorittaa päivityksen jo aiemmin, mutta yhteisö päätyi suorittamaan kesällä vielä uusia testejä.
Voit tsekata perustaja Charles Hoskinsonin ajatuksia alla olevalta videolta alkaen 5:30.
Mitkä ovat Vasil hard forkin vaikutukset? Kyseessä on erittäin tärkeä päivitys Cardanon DeFi-ekosysteemin kannalta.
Noin vuosi sitten suoritettu Alonzo hard fork toi älysopimukset vihdoin Cardano-alustalle. Se on ollut kuitenkin pettymys etenkin sijoittajien näkökulmasta. Cardanon sovelluskehittäjät ovat törmänneet moniin teknisiin rajoitteisiin, mikä on estänyt DeFi-ekosysteemin kukoistamista.
Vasil hard fork nopeuttaa älysopimusten prosessointia ja tuo myös päivityksiä Plutus-ohjelmointikieleen. Cardano on Vasil hard forkin myötä vihdoin valmis haastamaan muut älysopimusalustat. Näin moni sijoittaja kuvitteli jo vuosi sitten. Kun totuus nopeasti valkeni, ADA-tokenin kurssi koki rajun romahduksen.
Cardanon skaalauspäivitykset eivät suinkaan ole tässä. Seuraavaksi vuorossa on Hydra, joka tuo Layer 2 -ratkaisut Cardano-alustalle. Vasil ja tuleva Hydra-päivitys ovat osa Basho-vaihetta Cardanon roadmapissa. Sen jälkeen luvassa on vielä Voltaire-vaihe, mikä keskittyy projektin hallintoon.
FIFA lanseerasi NFT-kokoelman
Jalkapallon kattojärjestö FIFA lanseerasi viime viikolla NFT-kokoelman. Ajoitus ei ole sattumaa, sillä tuleviin MM-kisoihin on aikaa enää pari kuukautta.
Monien yllätykseksi FIFA:n tekninen partneri on Algorand. Kyseessä on vasta markkinoiden 29. suurin kryptovaluutta ja varsin pieni tekijä myös älysopimusalustojen markkinassa, kun verrataan esim. Ethereumiin, BNB Chainiin tai Solanaan.
Viime viikolla (22.9.) julkaistiin Genesis Drop. Se sisältää 532980 eri pakettia, ja jokainen paketti sisältää kolme NFT:tä. Paketin ostaja saa satunnaisesti common, rare tai epic-tasoisen NFT:n. Yksi NFT on video aiempien MM-kisojen tähtihetkistä.
NOW LIVE: @FIFAcom makes digital history with the launch of @FIFAPlusCollect powered by #Algorand! Fans around the world will now have the opportunity to affordably own the greatest moments in football 👉 https://t.co/2Pk9NdBGB5 pic.twitter.com/uN5k2hfBeu
— Algorand (@Algorand) September 22, 2022
Voit tutustua kokoelmaan osoitteessa collect.fifa.com.
Uusi NFT on mahdollista hankkia Algorand-lohkoketjun USDC-stablecoinilla (USDC-A) tai tavallisella debit/credit -kortilla. Ostajalta ei vaadita teknisiä taitoja tai aiempaa Algorand-lompakkoa. Oston yhteydessä luodaan automaattisesti Algorand-lompakko, johon NFT:t tallennetaan.
FIFA:n sivuilta löytyy myös markkinapaikka, jonka kautta NFT-kokoelmaa on mahdollista kasvattaa treidaamalla. NFT-kokoelma on myös aikanaan mahdollista siirtää ulos FIFA:n järjestelmästä omaan Algorand-lompakkoon.
Jalkapallon MM-kilpailut ovat maailman seuratuin urheilutapahtuma. Ei mikään ihme, että FIFA on lähtenyt liikkeelle hyvissä ajoin NFT-kokoelmalla. Todennäköisesti kisojen aikana (ja kisojen jälkeen) nähdään myös uusia droppeja.
Huom. Muistathan, että Bitcoinkeskus ei jakele sijoitusvinkkejä. Tämä uutinen ei ole sijoitussuositus FIFA:n NFT-kokoelmaan.
Wintermute joutui hakkeroinnin kohteeksi
DeFi-maailman hakkeroinnit ovat olleet viime vuosien suurimpia puheenaiheita. Olemme todistaneet lukuisia satojen miljoonien dollareiden hakkerointeja eri palveluihin ja etenkin token-siltoihin liittyen. Viime viikolla saatiin taas uusi nimi tälle listalle: Wintermute.
Kyseessä ei ole perintinen DeFi-hakkerointi, sillä Wintermute on ns. markkinatakaajan (market maker) roolissa toimiva yhtiö. Wintermute tarjoaa likviditeettiä myös moniin DeFi-palveluihin ja treidaa päivittäin miljardeja dollareita. Yhtiöllä on myös 200 miljoonaa dollarin edestä lainoja eri DeFi-alustoilta.
Wintermuten toimitusjohtaja Evgeny Gaevoy julkaisi viime viikolla Twitter-ketjun aiheesta.
Short communication on the ongoing Wintermute hack
— wishful cynic (@EvgenyGaevoy) September 20, 2022
Gaevoyn mukaan hakkerointi liittyy Wintermuten DeFi-operaatiohin. Yhtiön varallisuus on tästä huolimatta kunnossa, sillä taseessa on assetteja tuplasti hakkeroitu määrä. Wintermute menetti hakkeroinnissa noin 160 miljoonan dollarin arvosta kryptovarallisuutta. Konkurssivaaraa ei siis ole – ainakaan toistaiseksi.
Wintermuten tapaus osoittaa, että suuren luokan hakkerointeja tapahtuu kryptomaailmassa edelleen. Vuodesta 2022 on tulossa selvästi edeltävää pahempi, vaikka vuonna 2021 menetettiin jo 1,3 miljardia dollareja erilaisiin DeFi-hakkerointeihin.
Nasdaq alkaa tarjota custody-palveluita instituutioille
Yhdysvaltain toiseksi suurin osakemarkkinoiden operaattori, Nasdaq, haluaa myös osansa kryptovaluuttamarkkinasta. Viime viikolla julkaistun uutisen mukaan Nasdaq aikoo tarjota ns. custody-palveluita institutionaalisille sijoittajille.
Custody-palvelu tarkoittaa etenkin kryptovaluuttojen säilytystä, mutta siihen voi liittyä myös muuta konsultointia sekä ostojen & myyntien suorittamista asiakkaiden puolesta. Tällaiset palvelut on suunnattu instituutioille, jotka haluavat sijoittaa kryptovaluuttoihin, mutta ulkoistavat käytännön prosessit.
NEW: Nasdaq has been plotting a move into institutional crypto custody services, according to several people briefed by the company. The firm is waiting for a green light from regulators.
Firm is also launching a new crypto-focused division, Nasdaq Digital Assets.
— Frank Chaparro (In Europe) (@fintechfrank) September 20, 2022
Nasdaq hyökkää sektoriin, jossa mm. Coinbase on kova tekijä. Näyttää siltä, että yhä useampi perinteinen broker-talo alkaa tarjota kryptosijoittamista ensin instituutioille ja sitten myös retail-sijoittajille. Kirjoitimme viikko sitten vastaavasta uutisesta Fidelityyn liittyen.
Nasdaqin aikoo lanseerata kryptopalveluihin liittyen kokonaan uuden yhtiön, Nasdaq Digital Assets. Sen vetäjäksi on rekrytoitu Gemini-pörssissä Ira Auerbach.
Fed jatkaa markkinoiden kurittamista
Yhdysvaltain keskuspankin eli Fedin kokous oli viime viikon seuratuin tapahtuma. FOMC:n kokous oli pidetty edellisen kerran heinäkuussa. Tuolloin pääjohtaja Jerome Powell antoi sijoittajille täysin väärän kuvan Fedin tavoitteista, mikä johti yllättävään markkinoiden nousuun.
Markkina ymmärsi Powellin puheet heinäkuussa siten, että Fed alkaa hillitä koronnostoja johtuen heikkenevästä talousdastata. Powell kuitenkin lanasi nämä näkemykset täysin muutaman viikon takaisessa Jackson Hole -puheessaan. Viime viikolla Powell jatkoi samalla linjalla.
Viesti sijoittajille oli hyvin selvä: Fed aikoo nostaa korkoja ja tiukentaa rahapolitiikkaa niin kauan kunnes inflaatio on saatu parin prosentin tasolle. Powell kertoi myös Fedin ymmärtävän, että tämä tulee aiheuttamaan kipua sijoittajille. Voit katsoa Powellin puheen ja pressitilaisuuden alla olevasta linkistä.
Jerome Powellin sanat saivat osake- ja kryptomarkkinat selvään laskuun. Yhdysvaltain suuret osakeindeksit ovat pudonneet takaisin karhumarkkinan puolelle (laskua 20 % tai enemmän) ja lähestyvät kesäkuun pohjia. Tämä siitäkin huolimatta, että Powell kertoi 0,75 %-yksikön koronnostosta, mikä oli myös markkinan odotus.
Bitcoinin kurssi on sinnitellyt olosuhteisiin nähden jopa yllättävän hyvin. Bitcoin on yhä lähes 10 prosenttia kesäkuun kuoppaa korkeammalla. Noin 18.500-19.500 dollarin välissä oleva tukitaso näyttää toistaiseksi pitävän. Riski sen murtumiselle kuitenkin kasvaa joka päivä, mikä huolestuttaa analyytikoita.
Viime viikon perjantaina markkinoilla oli jo sellaista paniikkia, mitä ei ole nähty sitten maaliskuun 2020 romahduksen. “The speed at which foreign-exchange and rates markets are breaking is breathtaking…” kommentoi suosittu makroanalyytikko Raoul Pal.
Suosittelemme katsomaan tämän Real Vision Daily Briefing -videon viime perjantailta, jossa makrotalouden tilannetta käydään hyvin läpi.
Moni analyytikko on puhunut jo kuukausia siitä, miten Fed nostaa korkoja ”kunnes jotain menee rikki”. Voi olla, että tämä piste alkaa olla pian lähellä. Jerome Powell voi käyttää kyllä kovia sanoja, mutta hänenkin toimintaansa ohjaa lopulta poliittinen paine.
Kuten olemme moneen kertaan todenneet, kryptovaluuttojen kurssit seuraavat vahvasti Yhdysvaltain osakemarkkinoita. Ja osakemarkkina ei lähde nousuun ennen kun Fedin koronnostot loppuvat ja rahapolitiikkaa kääntyy löysempään suuntaan. Tämän vuoksi myös kryptosijoittajat seuraavat jatkuvasti Jerome Powellin kommentteja.
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!