23.12. Uutiskatsaus: Markkinat, Ripple, Libra, Kryptoskenen henkilöt, Quadriga

kryptovaluutat

Jouluviikon uutiskatsaus aloitetaan markkinoilta, joilla on näkyvissä pientä nousua. Onko vuoden 2019 pohjat nyt saavutettu? Ripple keräsi 200 miljoonaa rahoitusta. Libra ei ole kuollut, päinvastoin. Käymme läpi kryptoskenen vaikutusvaltaisimmat henkilöt. Lopuksi vielä tapaus Quadriga.

Markkinakatsaus: Onko vuoden 2019 pohjat nähty?

Aloitetaan uutiskatsaus tuttuun tapaan markkinatilanteen analysoinnilla. Edellinen katsaus oli markkina-analyysin osalta varsin hiljainen, sillä joulukuun alkupuolella ei tapahtunut oikeastaan yhtään mitään.

Viime viikolla nähtiin sitten pientä draamaa, kun Bitcoinin kurssi jatko syöksyään kohti 6000 dollarin rajaa. Kunnes yhtäkkiä tapahtui jotain.

bitcoinin-kurssi-2019-12-23

Yllä olevassa kuvassa näkyy Bitcoinin vääjäämätön alamäki kohti tutuksi tullutta 6K:n tukitasoa (punainen viiva). Kurssi laski noin 6500 dollariin saakka, kunnes se hyppäsi keskiviikkona lähes tuhat taalaa ylemmäs lähes 7500 dollariin. Edelliset viisi päivää on edetty lähinnä vaakasuoraan.

Viime viikon kurssiliike oli klassista Bitcoinia. Mitä vahvemmaksi yleinen mielipide muodostuu tietystä kehityksestä, sen varmemmin kurssi menee täysin päin vastaiseen suuntaan. Tämä on nähty lukemattomia kertoja viime vuosina. Lähes jokainen analyytikko tuntui odottavan 5500-6000$ kurssia sosiaalisessa mediassa.

Kurssin palautumiselle voidaan kaivaa triggereitä teknisen analyysin puolelta, mutta käytännössä kukaan ei tiedä, mitä lopulta tapahtui. Bitcoin on edelleen pieni ja helposti manipuloitavissa oleva markkina molempiin suuntiin.

Kurssigraafi näyttää joka tapauksessa huomattavasti paremmalta kuin viikko sitten. Todella pitkä alamäki on nyt katkaistu, mutta vielä ei ole aihetta riemuun. Kurssi teki täysin vastaavan nousun marraskuussa, kunnes ”karhut” ottivat tilanteen haltuunsa.

Nykyisestä alamäestä syytetään mm. Kiinan Plus Token -ponzia, joiden perustajille on edelleen hallussaan valtavat määrät Bitcoinina ja Ethereumia, joita yritetään myydä jatkuvasti pörsseihin ja otc-välittäjille. Boxmining-kanava käy aihetta läpi.

Osa analyytikoista on taas sitä mieltä, ettei tällä määrällä ole käytännön vaikutusta kurssiin. Toinen teoria on Kiinan manipulointi, jonka tarkoituksena on ajaa länsimaiset louhintafarmit pois markkinoilta.

Kiinan louhintafarmien break-even kurssi on eri arvioiden mukaan noin 3000 dollaria lähes ilmaisen sähkön vuoksi, kun taas länsimaissa puhutaan noin 6000 taalan tasosta. Tuoreiden selvitysten mukaan Kiina kontrolloi tällä hetkellä jo kaksi kolmasosaa Bitcoinin louhinnasta.

Chico Crypto -kanava käy alla olevalla videolla läpi Bitcoinin, Bitcoin Cashin ja Bitcoin SV:n tilannetta louhinanna osalta.

Mitään yleisesti hyväksyttyä teoriaa viime aikojen kurssikehityksestä ei ole olemassa, mikä on usein tilanne Bitcoinin maailmassa.

On kuitenkin syytä muistaa yksi asia, jonka totesimme myös viime viikon katsauksessa: Bitcoinin kurssi on tälläkin hetkellä täysin linjassa PlanB:n Stock-To-Flow -mallin kanssa, joka ennustaa parin vuoden sisällä jopa 100 000 dollarin lukemia.

Suurimpien altcoinien osalta ei ole mitään erikoisempaa raportoitavaa. Bitcoinin viime viikon kurssiheilunta ravistutti altteja hieman negatiiviseen suuntaan, eli BTC:n markkinaosuus on kasvanut 69 prosenttiin.

Suurimmista kolikoista Tezos on mennyt markkinaa vastaan negatiivisessa mielessä, mutta XTZ-token nousi joulukuun alussa täysin päin vastaiseen suuntaan muiden alttien laskiessa.

Kryptomarkkinoilla ollaan taas tilanteessa, jossa analyytikot yrittävät löytää kuumeisesti seuraavaa trendiä.

Ripple on 10 miljardin arvoinen

Viime viikolla saatiin mielenkiintoisia uutisia Rippleen liittyen. Kyseessä on jo vuonna 2012 perustettu fintech-yhtiö, joka on myös XRP-tokenin taustalla. Ripple keräsi äskettäin 200 miljoona dollaria ns. C-sarjan rahoitusta, mikä nosti sen arvon aivan uudelle tasolle.

Uusi rahoituskierros tarkoittaa sitä, että Ripple on nyt sijoittajien mielestä 10 miljardin dollarin arvoinen yhtiö. Vertailun vuoksi, Helsingin pörssistä ei löydy kuin kourallinen vastaavan valuaation yrityksiä.

Samalla Ripple vahvisti asemaansa koko kryptoskenen arvokkaimpana toimijana. Lokakuussa 2019 julkaistun listan mukaan kärkipaikkaa piti kiinalainen louhintalaitteiden valmistaja Bitmain 12 miljardin arvolla. Kakkosena oli yhdysvaltalainen Coinbase-pörssi 8 miljardilla.

ripple - brad garlinghouse - bloomberg
Kuvassa Ripplen toimitusjohtaja Brad Garlinghouse Bloombergin haastattelussa.

Ripple nousi siis listan kakkospaikalle. Tuohon aikaan yhtiön arvostus oli paperilla 5 miljardia, eli Ripple oli jo ennestään yksi skenen arvokkaimpia yhtiöitä.

Yhtiön myynnit koskien XRP-tokenia puhuttivat jälleen. The Blockin mukaan Ripple on myynyt edellisen neljän kvartaalin aikana XRP-tokenia 260 miljoonan dollarin edestä. Yhtiö on dumpannut XRP:tä markkinoille todella paljon jo vuoden 2017 lopulta lähtien.

Toimitusjohtaja Garlinghousen mukaan Ripple ei suoranaisesti edes tarvinnut rahaa, vaan ”myynnit turvaavat tarvittavaa joustoa Ripplen taseeseen”.

Jos XRP-token kiinnostaa sijoituskohteena, niin pidä tämä mielessä. Myyntipaine tuskin katoaa lähitulevaisuudessa mihinkään, sillä suurin osa tokeneista on yhä Ripplen ja sen avainhenkilöiden hallussa.

Libra ei luovuta

Facebookin Libra on ollut kiistatta vuoden 2019 suurin uutisaihe. Se nousi tapetille juhannuksen tienoilla, jolloin projektin white paper julkistetiin. Samalla Libra aiheutti osaltaan Bitcoinin kurssirallin, kun kryptoskene alkoi spekuloimaan adoptiosta parille miljardille ihmiselle.

Libran tie on sittemmin ollut todella ohdakkeinen. Projektin johtoa on kutsuttu Yhdysvaltain kongressiin aina Mark Zuckerbergia myöten. Alla oleva video on heinäkuulta, jolloin Zuckerberg oli kongressin grillattavana.

Myös EU on uhannut kieltää Libran, ja kova paine on ajanut projekin tärkeimpiä yhteistyökumppaneita pois (Visa, Mastercard, PayPal).

Turha kuitenkaan luulla, että Libra olisi tästä huolimatta kuopattu. Projekti julkaisi ensimmäisen roadmapin lokakuussa, ja viime viikolla saatiin sen toinen versio. Kaiken lisäksi, kehitystyö etenee täysin aikataulussa.

”In Roadmap #2, we will focus on three main things: 1) delivering mainnet features in priority order, 2) defining launch criteria for going from Libra pre-mainnet to mainnet, and 3) educating and including the Libra community so that they can be valuable contributors to the Libra project.

Roadmap #2 goals are to execute to our roadmap, define requirements for v1 launch, modify our pre-mainnet approach for non-technical members, and increase community involvement.” (Libra Roadmap #2)

Löydät kyseisen roadmapin ja tarkempaa tietoa Libran sivuilta.

Tällä hetkellä toiminnassa on ns. pre-mainnet, eli verkon testiversio. Verkossa on tällä hetkellä kahdeksan yhteistyökumppanin validaattori-nodet. Libra uskoo yhä pääsevänsä alkuperäiseen tavoitteeseensa, jonka mukaan jäseniä olisi Libra MainNetin käynnistyessä 100 kappaletta.

Todennäköisesti eri valtioiden paine Libraa kohtaan kasvaa keväällä entisestään, kun MainNet julkaisu lähestyy.

Changpeng Zhao on kryptomaailman vaikutusvaltaisin henkilö

Cryptoweekly.co -sivusto julkaisi äskettäin mielenkiintoisen listan kryptomaailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Löydät sen kokonaisuudessaan tästä osoitteesta.

Käydään seuraavaksi läpi kärkipäätä, sillä listan top 10 -henkilöt kuuluvat jokaisen kryptosijoittajan yleissivistykseen.

  1. Changpeng Zhao. Binance-pörssin perustaja ja toimitusjohtaja nousi skenen huipulle jo vuoden 2018 aikana. Tänä vuonna CZ on vain vahvistanut asemaansa Binancen julkaistua oman lohkoketjun, DEX:n sekä mm. futuurit. CZ:lla on lähes puolen miljoonan seuraajakunta Twitterissä, ja hän on yksi kryptoihin liittyvän somen näkyvimmistä hahmoista.
  2. Jihan Wu. Kyseessä on alaa pintapuolisesti seuraavalle täysin tuntematon nimi. Jihan Wu on Bitmainin perustaja, joka on koko kryptoskenen arvokkain ja tärkein yhtiö. Vaikka Bitmain on menettänyt markkinaosuuttaan, sen louhijoilla suoritetaan yhä valtaosa Bitcoin-louhinnasta.
  3. Jack Dorsey. Twitter on todella tärkeä some-kanava kryptoihin liittyen ja Jack Dorsey on Twitterin perustaja. Dorsey on ollut alusta asti suuri Bitcoinin puolestapuhuja. Tällä hetkellä hänen tavoitteenaan on viedä kryptovaluutat Afrikkaan, kuten uutisoimme äskettäin. Mies on myös suositun Cash Appin taustalla, joka tarjoaa amerikkalaisille helpon tavan ostaa kryptovaluuttaa.
  4. David Marcus. Kyseessä on Jihan Wu:n tapaan taustapeluri, mutta vahva sellainen. Marcus on entinen PayPal-pomo, joka on istunut myös Coinbasen hallituksessa ennen siirtymistään Faebookin riveihin. Marcus johtaa käytännössä Libra-projektia, mikä voi johdattaa kryptojen adoptiota parin miljardin ihmisen pariin.
  5. Brian Armstrong. Coinbasen perustaja ja toimitusjohtaja pyörittää yhtä alan arvostetuimmista ja vanhimmista pörsseistä. Kuten edellisessä uutisessa mainittiin, kyseessä on markkina-arvoltaan yksi kryptouniversumin arvokkaimmista yhtiöistä. Coinbasen hallussa on arvioiden mukaan noin miljoona bitcoinia.
  6. Vitalik Buterin. Moskovassa syntynyt ja nuorella iällä Kanadaan muuttanut ohjelmoija on kiistatta alan johtava ”kryptovaluuttapomo”. Koska Bitcoinilla ei ole virallista keulahahmoa, Ethereumin perustaja Buterin on selkeästi listan kärjessä. Mies on myös erittäin aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja osallistuu usein alan konferensseihin.
  7. Brad Garlinghouse. Ripplen toimitusjohtaja Brad Garlinghouse on Buterinin jälkeen selkeä kakkonen ”kryptovaluuttapomoista”. Garlinghousen Ripple kontrolloi valtaosan XRP-tokenia, joka on selkeällä marginaalilla markkinoiden 3. suurin kolikko.
  8. Charlie Lee. Entinen Googlen insinööri ja Litecoinin perustaja on menettänyt monien silmissä sädekehäänsä vuoden 2017 kohun jälkeen, jolloin Lee möi kaikki Litecoin-omistuksensa lähellä kurssihuippua. Tästä aiheutunut negatiivinen julkisuus on selkeästi näkynyt, minkä lisäksi Lee tuntuu myös ottaneen pari askelta sivummalle some-keskusteluista.
  9. Kelly Loefler. Listan ainoa nainen ja taatusti tuntemattomin nimi lukijoille. Loefler on Bakktin toimitusjohtaja, joka on puolestaan yksi syksyn 2019 kohutuimmista palveluista ja taatusti merkittävä markkinatoimija myös tulevaisuudessa. Bakkt avasi historian ensimmäiset Bitcoin-settled -futuurit, joiden povattiin tuovan merkittävää nostetta kursseihin.
  10. Roger Ver. Henkilö, joka tunnettiin vuosia sitten nimellä ”Bitcoin Jesus” on ollut tärkeä sijoittaja ja vaikuttaja Bitcoinin alkuvuosina. Sittemmin Ver on joutunut Bitcoin-fanien hampaisiin perustettuaan Bitcoin Cash -kryptovaluutan. Mies on tunnettu arveluttavista markkinointitempauksistaan. Kaikesta huolimatta kyseessä on yhä todella tunnettu ja vaikutusvaltainen hahmo kryptoskenessä.

Jos tämä porukka ei ole sinulle tuttu, niin laita heidät seurantaan viimeistään tänään. Pääset ko. henkilön Twitter-tiliin nimeä klikkaamalla.

Quadrigan ex-toimari halutaan kaivaa haudasta

Quadriga CX on kenties historian omituisin kryptovaluuttapörsseihin liittyvä tapaus. Kyseessä oli yksi Kanadan suurimmista pörsseistä, ennen kuin omituisuudet alkoivat vuosi sitten.

Quadriga CX nousi julkisuuteen vuoden 2019 alkupuolella, jolloin uutiset alkoivat levitä pörssin perustajan, Gerard Cottenin, kuolemasta. Cotten menehtyi Intiassa ollessaan häämatkalla. Oudon tapauksesta teki se, että kaikki pörssin kylmälompakoiden avaimet olivat Cottenin henkilökohtaisella läppärillä. Kyseiselle koneelle ei ollut pääsyä edes hänen vaimollaan (= leskellä).

Alla on Boxmining-kanavan video aiheesta helmikuulta 2019, jolloin tapaus oli kuuma puheenaihe.

Pian alkoi selvitä, että Cohen oli ilmeisesti kavaltanut yhtiön varoja jo pidemmän aikaa ja käyttänyt niitä leveän elämäntyylinsä maksamiseksi. Mies osti vaimonsa kanssa kiinteistöjä, luksusjahdin, kalliita autoja jne. Lisäksi paljastui, että Quadriga CX:n kehitystyö oli käytännössä yhden miehen harteilla, ja pörssi onnistui hukkaamaan vahingossa yli 100 bitcoinia lähetettyään ne väärään osoitteeseen.

Yhä useampi henkilö on alkanut epäillä, että Gerard Cotten ei ole todellisuudessa edes kuollut. Spekulaatioiden mukaan mies lavasti oman kuolemansa ja pakeni maan alle ennen kuin koko scammi paljastui.

Uusin kohu liittyy juuri tähän. Nyt lakimiehet vaativat, että Quadrigan perustajan ruumis tutkitaan uudelleen. Cottenin hautajaisissa käytettiin suljettua arkkua, eikä tällä hetkellä ole kiistattomia todisteita siitä, että mies on ylipäätään kuollut.

Lopuksi vielä maininta hyödyllisestä artikkelista. Bitcoinkeskus tuotti Nordnetin blogiin viime viikolla analyysin, jossa käydään läpi vuoden 2019 tapahtumia sekä ennustetta kurssikehityksestä. Tästä artikkelista on taatusti hyötyä etenkin alaa vähemmän seuraaville. On lisäksi erittäin positiivista, että Nordnetin kautta saadaan jaettua laadukasta informaatioita Bitcoinista kiinnostuneille.

Bitcoinkeskus suosittelee myös kaikille Nordnetin Rahapodia, joka on kerran viikossa ilmestyvä podcast. Siinä käsitellään tavallisille piensijoittajille tärkeitä aiheita ymmärrettävässä ja viihdyttävässä muodossa. Kannattaa laittaa seurantaan!

Tsekkaa myös todella suosittu artikkelimme: mikä on paras kryptovaluutta vuonna 2020? Siinä käydään läpi kaikki markkinoiden tunnetuimmat kryptovaluutat sekä niiden potentiaali tulevan vuoden aikana. Julkaisemme pian myös perinteisen vuosikatsauksen, jossa käydään läpi merkittävimmät tapahtumat vuoden 2019 ajalta.

Mikä on paras kryptovaluutta vuonna 2020?

Photo by Worldspectrum from Pexels

Coinmotion


Disclaimer: Bitcoinkeskus ei anna sijoitusvinkkejä eikä suosittele ostamaan mitään tiettyä kryptovaluuttaa. Kryptovaluutat sisältävät suuren riskin sijoituksen menettämisestä. Vuoden 2018 aikana suurin osa tunnetuista kryptovaluutoista on pudonnut yli 90% kurssihuipustaan. Lue lisää info-sivulta.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*