Opas: mikä on Ripple (XRP)?

ripple xrp

Kryptovaluutta Ripple (nykyisin: XRP) nousi laajaan tietoisuuteen vuoden 2017 lopulla. Nykyisin sillä on sosiaalisessa mediassa jo suuri fanijoukko. Samaan aikaan XRP saa kenties enemmän negaa (etenkin Bitcoin-maksimalisteilta) kuin mikään muu kryptovaluutta. Miten XRP-token eroaa Bitcoinista, ja mihin sitä oikein käytetään? Tämä artikkeli kertoo kaikki oleelliset tiedot.

Ripple on fintech-yhtiö ja XRP on sen luoma token

Bitcoin on tunnetuin esimerkki lohkoketjuteknologiaa hyödyntävästä kryptovaluutasta. Sen roolina on toimia vain digitaalisena maksuvälineenä. Monet muut kryptoprojektit ovat kuitenkin paljon muuta kuin valuuttoja, ja XRP-token on yksi näistä. Ethereum ja NEO ovat monien tuntemia esimerkkejä ns. platformeista, jotka ovat kokonaisia ekosysteemejä tai ohjelmointialustoja.

Nimi Ripple on aiheuttanut hämmennystä etenkin kokemattomien sijoittajien joukossa. Kyseessä on siis amerikkalainen fintech-yhtiö, joka vastaa käytännössä XRP ledger -teknologian päälle tehtävästä kehitystyöstä. Kyseessä on lohkoketjun kaltainen järjestelmä, mutta Ripplen teknologiaa ei voi verrata suoraan esimerkiksi Bitcoiniin.

The XRP Ledger is an advanced blockchain-like system that was designed to let people transact in multiple currencies. Users of the XRP Ledger can seamlessly track, trade, and settle multiple currencies in an exchange that’s as decentralized as the network itself. Users can issue their own currency-like digital assets, which may or may not represent obligations owed outside the XRP Ledger.

Tying it all together is XRP, the XRP Ledger’s native cryptocurrency, which acts as a medium of exchange and serves anti-spam purposes. (Ripple.com)

XRP-tokenia kutsuttiin pitkään Ripple-nimellä, mutta yhtiö on halunnut tehdä pesäeroa Ripplen ja XRP:n välille vuoden 2018 aikana. Nykyisin nimi Ripple on hävitetty pois monista pörsseistä, ja esimerkiksi Coinmarketcap listaa tokenin nimellä XRP.

XRP ei ole puhdas kryptovaluutta kuten Bitcoin tai Litecoin, mutta toisaalta teknologia ei myöskään kilpaile samassa kategoriassa älysopimuksia tukevien ekosysteemien kanssa. Seuraavissa kappaleissa tutkitaan tarkemmin Ripplen kehittämää teknologiaa.

XRP on yksi vanhimmista kryptovaluutoista

Kuten edellä mainittu, sana Ripple tarkoittaa amerikkalaista fintech-yhtiötä. Sen perustajia ovat Chris Larsen sekä Jed McCaleb. Ripplen juuret 2010-luvun alkupuolella, ja RTXP-lyhenteellä tunnetun Ripple -protokollan kehitys alkoi virallisesti vuonna 2012 nimellä OneCoin. Yhtiö vaihtoi vuotta myöhemmin nimekseen Ripple Labs. Lokakuussa 2015 nimeksi tuli nykyisin käytössä oleva Ripple.

Yritykselle myönnettiin kesäkuussa 2016 historian toinen lisenssi virtuaalivaluutoilla toimimiseen. NYSDFS:n (New York State Department of Financial Services) kryptovaluuttalisenssi, BitLicense, on myönnetty vain muutamille yrityksille, joiden joukossa on mm. Coinbase.

Yhtiön toimitusjohtajana toimii nykyisin Brad Garlinghouse, joka on yksi kryptomaailman tunnetuimmista kasvoista. Mies on nähty usein myös CNBC:n vieraana. Alla olevassa videossa Garlinghouse kertoo Ripplen visiosta XRP-tokenin suhteen.

Toinen Ripplen perustajista, Jed McCaleb, on myös monille tuttu nimi kryptovaluuttojen maailmassa. Hän oli mm. yksi (surullisen) kuuluisan Mt. Gox -pörssin perustajista, jonka hakkerointi on yhä tänäkin päivänä yksi Bitcoinin ja koko kryptomaailman tunnetuimmista tapahtumista. Vuonna 2014 McCaleb perusti Stellar-nimisen yhdistyksen, ja alkoi kehittää Stellar Lumens -nimellä tunnettua kryptovaluuttaa. Stellar pohjautui alun perin Ripplen teknologiaan, joka on open source, eli kaikkien hyödynnettävissä.

Ripple on siis projektina yksi kryptomaailman vanhimmista.

Mikään muu kryptovaluutta ei aiheuta niin paljon sekaannusta markkinoilla, kuin XRP. Tämä johtuu pitkälti siitä, että ihmiset eivät ymmärrä Ripple-yhtiön käyttämiä teknologioita. Sosiaalinen media on mm. täynnä sekavia ja virheellisiä viestejä siitä, että Ripplen kehittämä järjestelmä ei edes käytä XRP-tokenia.

Käydään seuraavaksi läpi, miten Ripplen teknologiat ja XRP oikein toimivat.  Muista, että sana Ripple tarkoittaa amerikkalaista teknologiayhtiötä. Kryptovaluutta/token on puolestaan XRP.

Ripplen teknologiat: xCurrent, xRapid, xVia

Ripple on kehittänyt kolme erilaista tuotetta, jotka ovat nimeltään xCurrent, xRapid sekä xVia. Käydään seuraavaksi läpi xCurrent-tuotetta. Monet amatöörisijoittajat ymmärtävät Ripplestä sen, että yhtiö kehittää teknologiaa pankeille. Tämä on totta. Sekaannusta aiheuttaa se, että sijoittajat eivät osaa asettaa XRP-tokenia tähän yhtälöön.

Ripplen visiona on rakentaa ratkaisu uuteen internet-of-value -ympäristöön. Tämä tarkoittaa sitä, että yhtiö haluaa ratkaista nykyisen pankkijärjestelmän ongelmat. Ripplen toimitusjohtaja Brad Garlinghouse käyttää usein seuraavaa esimerkkiä kuvaamaan nykyistä mallia: Jos haluat siirtää 10.000 dollaria New Yorkissa olevasta pankista Lontooseen, nopein tapa on laittaa rahat matkalaukkuun, hypätä lentokoneeseen ja kuljettaa ne perille.

Pankit käyttävät nykyisin SWIFT-järjestelmää, joka on jo kymmeniä vuosia vanha. Se ei sovellu enää uuden internet-of-value -ympäristön vaatimuksiin, jossa tarvitaan nopeita ja luotettavia maksuja ympäri maailman. Ripplen ratkaisu on tähän RippleNet -verkko ja xCurrent-teknologia.

ripple xcurrent

Jos kaksi eri maissa olevaa pankkia haluaa lähettää toisilleen varoja, kyseessä on hidas ja kallis prosessi. Se kulkee useiden eri välikäsien kautta, jotka mahdollistavat mm. valuutanvaihdot. Siirtojen käsittelyyn tarvitaan ajan lisäksi kallista työvoimaa. Ripplen avulla osapuolet voidaan yhdistää saumattomasti toisiinsa, jolloin siirto saadaan suoritettua muutamissa sekunneissa.

Tämä järjestelmä perustuu teknologiaan nimeltään ILP – interledger protocol. Kyseessä on mielenkiintoinen ratkaisu, jota kuvaillaan interledger.org -sivulla seuraavasti:

“ILP is an open protocol for sending payments across different ledgers. Like routers on the Internet, connectors route packets of money across independent payment networks. An open architecture and minimal protocol enable interoperability for any value transfer system. Furthermore, ILP has no ties to any one company, blockchain or currency.”

Ripplen järjestelmässä ei ole louhijoita, jotka hidastavat perinteisiä lohkoketjuja. Tämä mahdollistaa huikean skaalautuvuuden verrattuna esimerkiksi Bitcoiniin ja Ethereumiin. Ripplen järjestelmä pystyy käsittelemään 1500 transaktiota sekunnissa, mikä mahdollistaa sen käytön finanssialan instituutioissa.

Ripplen verkossa on tällä hetkellä jo yli 100 pankkia ympäri maailman. Kyseessä ei siis ole mikään beta-tason testaus, vaan järjestelmä on ollut käytössä jo vuosien ajan. Mukaan liittyy koko ajan uusia ja yhä suurempia pankkeja.

Monet kryptovaluuttaisjoittajat ostavat XRP-tokenia kuulleessaan uutisen, että RippleNet-verkkoon on liittynyt jälleen uusi pankki. Tässä kohtaa mennään metsään. Edellä kuvattu ratkaisu on xCurrent-teknologiaan pohjautuva, joka ei tarvitse XRP-tokenia toimiakseen. Teknologian avulla voidaan siirtää fiat-valuuttaa sekä muuta aiheeseen liittyvää informaatiota pankista toiseen nopeasti ja luotettavasti. Nämä ratkaisut eivät vaikuta suoranaisesti XRP-tokenin kysyntään.

XRP-token ja xRapid-teknologia

Mihin XRP-tokenia sitten tarvitaan? Tässä kohtaa mukaan tulee xRapid-niminen teknologia. Se liittyy osittain xCurrentiin, mutta kyseessä on kaksi eri palaa samasta palapelistä. Sijoittajan on syytä ymmärtää asia näin: RippleNet-verkon “selkärankana” on xCurrent-teknologia. Sen lisäksi tarjolla on xRapid, joka tarjoaa pankeille pääsyn likvidiin valuuttapooliin hyvin pienillä kustannuksilla.

Ripplen toimitusjohtaja Brad Garlinghouse kertoo tällä videolla (alkaen 03:00), mistä xRapid-teknologiassa on kyse.

Olennainen ero xCurrent-ratkaisuun tulee siitä, että Ripplen ydintuote xCurrent mahdollistaa reaaliaikaiset siirrot pankkien hallussa olevilla varoilla, mutta xRapid tulee mukaan valuutanvaihdoissa. Brad Garlinghousen sanoin “xCurrent is enabling real-time messaging and real-time settlements between banks. xRapid is solving a liquidity problem.” 

ripple xrapid

Mikä on tämä likviditeettiongelma, jonka xRapid oikein ratkaisee?

Valuuttasiirrot eri pankkien välillä muuttuvat potenssiin x monimutkaisemmksi, kun instituutiot toimivat eri valuuttoja käyttävien pankkien kanssa. Jos amerikkalainen pankki suorittaa maksuliikennettä esimerkiksi argentiinalaisen pankin kanssa, se joutuu ostamaan dollareilla pesoja ja pitämään niitä paikallisessa pankissa likviditeettinä. Tämä aiheuttaa puolestaan valuuttariskiä amerikkalaiselle pankille, jos peso halpenee dollaria kohtaan (kuten juuri nyt on tilanne).

Financial institutions must pre-fund nostro accounts on each side of a transaction in that country’s native currency. These account balances in a local currency improve liquidity by lowering the risk for the parties transacting.

However, these accounts come at a high cost. According to a 2016 McKinsey Global Payments report, there is approximately $5 trillion dollars sitting dormant in these accounts around the world – tying up capital that could be used in more productive ways. They also must be actively managed to ensure balances are commensurate with transaction volume.

The cost and complexity of holding these accounts around the world is one reason why only a handful of banks can process global transactions. The burden of maintaining nostro accounts worldwide is simply unsustainable for most organizations.

(Lähde: Ripple)

Kuten yllä oleva lainaus Ripplen sivuilta kertoo, tilanne on hyvin ongelmallinen. Järjestämässä on sidottuna valtavasti rahaa, ja se keskittää transaktiot vain muutamien suurien toimijoiden haltuun.

Rippen kehittämä xRapid-järjestelmä liittyy kuvaan seuraavasti. xRapid tarjoaa XRP-tokenin avulla digitaalisen valuuttapoolin, jota pankki voi hyödyntää. Amerikkalaispankin ei tarvitse enää pitää rahaa sidottuna argentiinalaispankin tilillä. Se voi ostaa dollareilla XRP-tokeneita, siirtää ne argentiinalaiseen XRP-välittäjään parissa sekunnissa, ja vaihtaa XRP-tokenit sitten paikalliseksi valuutaksi. Koko operaatio voidaan suoritaa alle minuutissa.

Jos xRapid-järjestelmä kasvattaa suosiotaan, se nostaa myös XRP-tokenin kysyntää merkittävästi. Tämä teknologia vaikuttaa siis XRP-tokenin hintaan.

Ripplen teknologia kiinnostaa sijoittajia

Tässä kohtaa jokainen lukija alkaa varmasti ymmärtää, miksi teknologia kiinnostaa pankkeja. Ripplen arvioiden mukaan xCurrent voi säästää pankkien kuluja yli 30 prosenttia verrattuna perinteiseen järjestelmään. Tämä siis valtavan nopeusedun lisäksi. Jos partnerit käyttävät lisäksi xRapid-teknologiaa, niin säästöt voivat kasvaa jopa 60-70 prosenttiin.

Artikkelissa mainittiin xCurrent ja xRapid -termien lisäksi myös xVia-teknologia. Tämä on ratkaisu, jonka avulla edellä kuvattu RippleNet saadaan pankkien lisäksi myös muiden toimijoiden käyttöön.

ripple xvia

Käytännössä xVia-ratkaisu tarjoaa API:n, jonka avulla toimija kuten Amazon voi hyödyntää Ripplen teknologiaa maksuissaan.

Ripplen transaktiot eivät ole täysin maksuttomia. Tällä pyritään estämään verkkospammi, ja sama ratkaisu on tehty myös monen muun platformin kohdalla. Transaktioiden hinta on tällä hetkellä luokkaa 0,001 dollaria, joka on mitättömän pieni verrattuna esim. Bitcoinin maksuihin.

Tässä kohtaa lukija voi kuitenkin herätä pohtimaan seuraavaa kysymystä: jos XRP-valuuttaa ei voi louhia lisää, mutta transaktiot eivät ole ilmaisia, niin loppuvatko ne joku päivä kesken? Ripplen mukaan tämä voi olla ongelma noin 50 vuoden päästä, mutta siinä vaiheessa teknologia on ehtinyt muuttua jo monta kertaa.

XRP-tokeniin sijoittaminen

Ripple ja XRP-token jakavat rajusti mielipiteitä kryptosijoittajien joukossa. Mitä enemmän kyse on Bitcoin-maksimalistista, sen suurempi inho kyseisellä henkilöllä on XRP-tokenia kohtaan. Mistä tämä johtuu? Kaksi selkeää syytä:

  1. Ripple kehittää teknologiaa pankeille, joita vastaan moni Bitcoin-sijoittaja kokee taistelevansa
  2. XRP-token on keskitetyn tahon (Ripple) luoma, ja suurin osa siitä on edelleen yhtiön hallussa.

Artikkelin kirjoitushetkellä XRP-tokeneista noin 40 miljardia on markkinoilla. XRP:n kokonaismäärä on 100 miljardia, joten missä loput 60 miljardia ovat? Ripple-yhtiön tilillä. Tämä yhtälö häiritsee monia sijoittajia. Kun XRP:n arvo nousi tammikuussa 2018 lähes kolmeen dollariin, se nosti paperilla Ripplen perustajat maailman rikkaimpien miesten joukkoon.

Voiko Ripple laskea yhtäkkiä 60 miljardia tokenia markkinoille ja romahduttaa XRP:n hinnan? Ei voi. Ripple ilmoitti tammikuussa 2018, että 55 miljardia tokenia on asetettu ns. escrow-tilille. Yhtiö voi vapauttaa sieltä maksimissaan miljardi tokenia joka kuukausi.

Tämä artikkeli avaa toivottavasti kryptosijoittajan ymmärrystä Ripple + xCurrent + xRapid + XRP-kuviosta. On tärkeää ymmärtää tämän palapelin toiminta, ettet hyppää vahingossa XRP-tokenin kelkkaan merkityksettömien uutisten vuoksi.

Jos joku sijoittaja sanoo ostavansa Rippleä, se on merkki siitä, että hän ei ole vielä sisäistänyt koko kuviota. Tulevaisuudessa on mahdollista, että Ripple-yhtiö listataan pörssiin, jolloin siihen voisi sijoittaa osakkeiden kautta. Tällä hetkellä ostat vain ja ainoastaan XRP-nimistä tokenia.

ripple tuotteet

Yhteenvetona: Ripple on siis amerikkalainen fintech-yhtiö. XRP ledger on open source -teknologiaa, eli kuka tahansa voi teoriassa kehittää omia sovelluksiaan sen päälle. Käytännössä kehitystyö on tällä hetkellä lähes täysin Ripplen varassa.

Yhtiö kehittää ratkaisuja finanssimaailmaan, jotka korvaavat hitaat ja kalliit legacy-järjestelmät. Ripplen ydintuote on nimeltään xCurrent, jonka tarkoituksena on mahdollistaa reaaliaikaiset fiat-valuutansiirrot sekä viestinvälitys. XRP-tokenia käytetään xRapid-järjestelmässä, joka ratkaisee likviditeettiongelmia.

XRP-token on tehnyt todella rajuja nousuja sekä laskuja viimeisen vuoden aikana. Kyseessä on ns. penniosake, jonka halpa yksikköhinta houkuttelee erityisesti amatöörisijoittajia. XRP:n kurssia on manipuloitu ylös monta kertaa kuluneen vuoden aikana, ja se tuntuu houkuttelevan joka kerta paljon amatöörisijoittajia mukaansa.

Bitcoinkeskus suosittelee käyttämään suurta varovaisuutta XRP-tokenin kanssa. Älä missään nimessä lähde mukaan hehkutuksiin kurssihuipuissa. Voit katsoa XRP:n kurssikäyrästä, miten näille sijoittajille on käynyt kuluneen vuoden aikana.

Ripplen reaaliaikainen kurssi:

XRP:n ostaminen on helppoa, sillä kyseinen token löytyy käytännössä jokaisesta tunnetusta pörssistä, kuten Binance tai KuCoin (katso koko lista täältä). Jos haluat ostaa XRP:tä esimerkiksi Binancesta, sinun on tehtävä se Bitcoineilla. Et voi tällä hetkellä ostaa XRP:tä suoraan euroilla. Polku kulkee seuraavasti:

  1. Osta Bitcoineja euroilla esimerkiksi Coinmotion tai Coinbase-palveluista.
  2. Avaa tili Binancelle
  3. Siirrä ostamasi Bitcoinit Coinmotionista tai Coinbasesta Binanceen
  4. Osta XRP-tokenia Binancesta
  5. Siirrä XRP-tokenit Binancesta haluamaasi lompakkoon

XRP:n hallintaan löytyy helppokäyttöinen online-lompakko osoitteesta gatehub.net. Jos ostat XRP:tä kryptovaluuttapörssistä, on suositeltavaa siirtää ne turvallisempaan paikkaan pitkäaikaista säilytystä varten. Siirto tapahtuu pörssin ja XRP-lompakon välillä käytännössä alle minuutissa. Toinen hyvä vaihtoehto on Ledger Nano -hardware wallet, joka tukee monien altcoinien lisäksi XRP-tokenia.

Jos haluat lisää tietoa, niin kirjoita Youtubeen hakusanat ripple explained, tai klikkaa osoitteeseen ripple.com. Seuraamalla Ripplen virallista reddit-sivua pysyt kärryillä uusimmista tapahtumista.

Lähteitä: How XRP Fits Into Ripple’s Payments Products Explained, xRapid explainedlivebitcoinnews.com , Ripple.com, Ripple explained, Medium.com | Kuva: kuvakaappaus tästä videosta, Wikimedia commons

Tule keskustelemaan aiheesta lisää Bitcoinkeskuksen foorumille!

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*