Uutiskatsaus 6.7: Binance & Syscoin, Verohallinnon päätös, Suomen pankki, Monaco card

kryptovaluutta-verotus-uusi-ohje

Perjantain uutiskatsauksen aiheena on viikolla kohua aiheuttanut Syscoin-manipulointi Binance-pörssissä. Tämän lisäksi Suomen Verohallinto on julkaissut sijoittajille todella raskaan ohjeistuksen virtuaalivaluuttojen verotuksesta. Aiheina ovat myös Suomen pankin artikkeli Bitcoinista sekä Monaco Cardin uudelleenbrändäys.

Syscoin -hyökkäys Binancessa

Binance on ollut otsikoissa liittyen Syscoin -nimiseen kryptovaluuttaan. Syscoinin kurssissa nähtiin tiistaina valtava piikki, mikä johtui hintamanipuloinnista Binance-pörssissä. Tämän lisäksi Syscoinin oman lohkoketjun epäiltiin joutuneen hakkeroinnin kohteeksi.

Binancen kohdalla kyse oli API-hyökkäyksestä, joka on enemmän isku Binancen käyttäjiä kohtaan. Vastaava hyökkäys tehtiin myös neljä kuukautta sitten, josta on kerrottu tarkemmin tässä artikkelissa.

API on lyhenne sanoista Application Programming Interface, eli kyseessä ohjelmointirajapinta. API:n avulla on mahdollista rakentaa oma ohjelma, joka lukee tietoja Binance-pörssistä ja suorittaa treidejä sinne. Nykyisin jokaisella pörssillä on oma API, jonka avulla ammattitreidaajat rakentavat botteja ym. työkaluja kryptovaluuttojen treidaamiseen.

Kun verkkorikolliset olivat saaneet API-avaimia haltuunsa, he asettivat omalle Syscoinilleen järjettömän myyntipyynnön (1 Syscoin = 96 Bitcoinia). Tämän jälkeen he asettivat API-avaimien avulla vastapuolelle yhtä järjettömän ostopyynnön, eli rikoksen uhrit maksoivat yhdestä Syscoinista satoja tuhansia dollareita.

Binance pysäytti treidauksen sekä kotiutukset havaittuaan tilanteen. Tämän jälkeen pörssi myös peruutti rikollisten suorittamia transaktioita.

Binance on myös perustanut tapaukseen liittyen SAFU-nimisen rahaston, joka on lyhenne sanoista Secure Asset Fund for Users. Sen avulla voidaan tulevaisuudessa kompensoida käyttäjiä, jotka joutuvat rikosten uhriksi – vaikka kyseessä ei olisikaan Binancen omasta tietoturvasta.

“To protect the future interests of all users, Binance will create a Secure Asset Fund for Users (SAFU). Starting from 2018/07/14, we will allocate 10% of all trading fees received into SAFU to offer protection to our users and their funds in extreme cases. This fund will be stored in a separate cold wallet.”

Rahaston nimi on viittaus toimitusjohtaja Changpeng Zhaon aiempaan twiittiin, jossa hän kommentoi Binancen järjestelmäpäivitystä. CZ:n tavaramerkkinä on teksti “Funds are safe”, silloin kun järjestelmä on syystä tai toisesta pois käytöstä. Pari viikkoa sitten hän kuitenkin teki typon ja kirjoitti Twitteriin Funds are safu! Sana safu jäi elämään sosiaaliseen mediaan, ja nyt Binance otti sen hauskalla tavalla myös viralliseen käyttöön.

Verohallinnon raskas päätös

Suomen kryptoskene on ollut alkuviikon suoranaisessa shokissa johtuen Verohallinnon tuoreesta ohjeistuksesta. Kyseessä ei ole mikään pieni asia, sillä uusi virtuaalivaluuttojen verotusmalli poikkeaa merkittävästi entisestä.

Tähän asti Suomi on verottanut kryptovaluutoilla saatuja voittoja vasta siinä vaiheessa, kun ne on vaihdettu fiat-valuutaksi (eli useimmiten Euroiksi). Jos olet ostanut Bitcoinilla Litecoineja tai vaihtanut markkinoiden laskuvaiheessa Bitcoinisi Tetheriin, nämä treidit eivät ole olleet verotuksen piirissä.

Uusi ohjeistus on annettu jo 29.5.2018, mutta Ylen uutisen mukaan siitä informoitiin Verohallinnon sivuilla vasta 2. heinäkuuta käännöstyön vuoksi.

Suomen aikaisempi malli on poikennut selvästi monista muista maista, sillä krypto <> krypto -treidaus on verotuksen alaisuudessa lähes kaikkialla. Verohallinnon ohjeessa on kuitenkin yksi merkittävä päätös, joka rasittaa suomalaisia todella paljon: tappiot eivät ole edelleenkään vähennyskelpoisia. Alla oleva esimerkki selittää hyvin tilanteen.


Esimerkki 1:

Anulla on omistuksessaan 200 kpl virtuaalivaluutta A:ta, joiden hankintahinnat ja järjestys ovat seuraavat:

  1. 100 kpl 1.1.2017 hankitut à 25 € (yhteensä 2 500 €)
  2. 100 kpl 1.2.2017 hankitut à 10 € (yhteensä 1 000 €)

Anu on myynyt 1.8.2017 yhteensä 200 virtuaalivaluutta A:ta hintaan 20 € kpl eli myyntihinta yhteensä on 4 000 euroa.

Luovutetut virtuaalivaluutat on hankittu useassa erässä. Virtuaalivaluutat katsotaan luovutettavan siinä järjestyksessä, jossa Anu on ne hankkinut.

Anu on ensin myynyt 100 kpl 1.1.2017 hankittua virtuaalivaluutta A:ta. Hänelle muodostuu tästä myynnistä verotuksessa vähennyskelvoton menetys, koska virtuaalivaluutan hankintahinta (á 25 €/kpl) on suurempi kuin myyntihinta (á 20 €/kpl)

Anu on sitten myynyt 100 kpl 1.2.2017 hankittua virtuaalivaluutta A:ta. Anulle kertyy myynnistä veronalaista pääomatuloa 1.000 €, koska virtuaalivaluutan myyntihinta (á 20 €/kpl yht. 2.000 €) on suurempi kuin virtuaalivaluutan hankintahinta (á 10 €/kpl yht. 1.000 €).


Kyseessä on lainaus Verohallinnon virallisesta tiedotteesta. Sen sisältö voi ajan myötä muuttua, joten tarkista ohjeistuksen tuoren versio aina Verohallinnon sivuilta.

Henkilö voi esimerkiksi tehdä isot tappiot myydessään pakon edessä joulukuussa ostettuja Bitcoineja -50% hintaan. Mutta samaan aikaan hän joutuu silti maksamaan verot jollain toisella kryptovaluutalla tehdyistä voitoista.

Aiheesta käydään nyt kovaa keskustelua Bitcoin ja kryptovaluutat Facebook -ryhmässä. Kannattaa osallistua ja pyrkiä vaikuttamaan asiaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry järjestää myös aiheesta keskustelun maanantaina 9. heinäkuuta.

https://twitter.com/OmniFinn/status/1014590497556520960

Tästä aiheesta tehdään vielä laajempi artikkeli ensi viikon kuluessa. Jokaisen kryptovaluuttasijoittajan kannattaa juuri nyt aktivoitua ja selvittää, miten asiaan voisi parhaiten omalta osaltaan vaikuttaa.

Suomen pankki ei usko kryptovaluuttoihin

Yksi asia jaksaa hämmästyttää Suomessa kuukaudesta toiseen. Kyseessä on suomalaisten viranomaisten sekä pankkien suhtautuminen kryptovaluuttoihin. Suomesta tuli mm. Nokian nousukauden vanavedessä yhteiskunta, jossa digitaaliteknologiaa hyödynnetään monin eri tavoin. Maasta löytyy tällä hetkellä lukemattomia koodareita ja innovaattorieta, ja eri arvioiden mukaan 50.000-100.000 kryptosijoittajaa.

Tästä taustasta huolimatta viranomaisten sekä pankkien suhtautuminen kryptovaluuttoihin on suorastaan vihamielistä. Esimerkiksi Coinmotion-palvelu on kertonut ongelmistaan eri pankkien kanssa, Nordea on kieltänyt kryptosijoittamisen työntekijöiltään jne. Tällä viikolla Suomen pankki on tehnyt oman julkaisunsa aiheesta, jossa kryptovaluutat tuomitaan hyödyttömiksi.

Julkaisu on nimeltään “The great illusion of digital currencies”, ja sen kirjoittaja on digitaalisen talouden asiantuntija Aleksi Grym. Kyseessä on parikymmentä sivua pitkä PDF, jonka on kaikkien luettavissa tällä sivulla.

Grym käy artikkelissa läpi ensin perinteisen rahan sekä virtuaalivaluuttojen määrityksiä. Hänen päätelmänsä mukaan Bitcoinia ei ole olemassa – on vain kirjanpitoa kuvitteellisen tokenin transaktioista.

“Cryptocurrencies such as Bitcoin are often referred to as digital tokens. Such a description may seem intuitive, but it is fundamentally false. No tokens actually exist. A cryptocurrency system merely keeps record of imaginary token ownership. An account balance in a cryptocurrency system makes it look as if the account holder had a claim to tokens, but since no tokens exist in reality, the claim is ineffective.”

Tämän jälkeen hän pohtii, voiko Bitcoinilla olla luontaista arvoa ja voisiko bittiraha korvata joskus fiat-valuutan. Grymin mukaan kryptovaluuttojen hajautettu hallinta sekä anonymiteetti eivät ole riittävän vahvoja ominaisuuksia, jotta Bitcoin voisi ikinä korvata perinteistä rahaa.

Artikkelin sisältö kuvaa varsin tyypillistä keskuspankin lähestymistapa Bitcoiniin. Se kannattaa lukea läpi, ja samalla lukija tulee pohtineeksi eri väittämien todenperäisyyttä.

Monacon uudelleenbrändäys: crypto.com

Yksi kryptomaailman mielenkiintoisista uutisista liittyy Monaco-nimiseen projektiin. Löydät tarkemman esittelyn tästä linkistä: Opas: mikä on Monaco Card?

Lyhyesti sanottuna kyse on VISA-brändin alla toimivasta debit-kortista, johon on mahdollista ladata kryptovaluuttoja. VISA on todella merkittävä tekijä, sillä sen avulla Monaco kelpaa maksuvälineeksi jokaisessa kortit hyväksyvässä myyntopaikassa ympäri maailmaa.

Tämän päivän uutinen liittyy mielenkiintoiseen uudelleenbrändäykseen.

Monaco on käyttänyt miljoonia dollareita ostaakseen crypto.com -nimisen domainin.

“CRYPTO.com gives us a powerful new identity in line with our original vision to put cryptocurrency in every wallet. As the name we’re taking on is also representative of the entire space, it comes with a huge responsibility to carry the torch. We will strive to deliver impact worthy of the name and build infrastructure that enables growth of the ecosystem, delivering on the promise of a decentralized future.” (Kris Marszalek, Co-Founder and CEO of CRYPTO.com)

Sana “Monaco” poistuu siis käytöstä, mutta korttien nimessä sekä mobiilisovelluksessa säilyy tokenin lyhenne ”MCO”. Crypto-brändäyksen lisäksi Monaco-projekti on julkaissut uuden version whitepaperistaan. Löydät whitepaper 2.0:n tästä linkistä.

Projekti on julkaissut myös videoista toimivan MCO Visa -kortin käytöstä tässä medium.com -artikkelissa.

Projektit kuten Monaco ja Pundi X ovat tällä hetkellä erittäin arvokkaita massa-adoption saavuttamiseksi. Kryptovaluuttojen ostaminen, säilyttäminen ja käyttö on edelleen aivan liian vaikeaa tavalliselle kansalaiselle. Maksukortit ovat sen sijaan tuttuja jokaiselle, samoin kuin mobiilisovellukset. Kryptovaluuttojen lataaminen maksukorttiin on mainio tapa edistää niiden käyttöä maailmanlaajuisesti.

Kuva: Pixabay

Tule keskustelemaan aiheesta lisää Bitcoinkeskuksen foorumille!

1 Comment

  1. Ois se niin kiva osallistua seuraamaan bitcoin ja kryptovaluutat-ryhmässä, mutta kun sen verran pimee ryhmä, et ovat bannanneet suomen ekan KryptoKeskuksen.. tietääköhä ne ees ilmiöstä RELA-coin? nooh, me aiotaa porhaltaa kovaa kyytiä vaikka läpi harmaan kiven.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*