Aloittelijan ohjeet kryptovaluutat

Näin vältät aloittelevan kryptosijoittajan virheet

Kryptovaluuttojen markkinat ovat houkutteleva vaihtoehto aloittelevalle sijoittajalle. Korkeat historialliset tuotot ovat mahdollistaneet merkittäviä voittoja pienilläkin sijoituksilla. Osakemarkkinoiden tarjoama viiden tai kymmenen prosentin vuosituotto houkuttelee harvaa sijoittajaa, jonka portfolio on alle tuhannen euron kokoinen.

Kryptomarkkinoilla tilanne on toinen. Tunnettujen kryptovaluuttojen kurssit nousivat tuhansia prosentteja vuoden 2017 aikana. Tämä olisi tehnyt jo tuhannen euron portfoliosta kymmenien tuhansien arvoisen. Markkinoilla nähdään myös jatkuvasti yli sadan prosentin päivänousuja. Tällaiset tuotot houkuttelevat mukaan piensijoittajia, joilla ei ole kokemusta perinteisistä sijoituskohteista.

Seuraavassa on listattuna yleisiä virheitä, joihin aloitteleva kryptosijoittaja sortuu. Jos pystyt välttämään tämän listan ongelmakohdat, olet oikealla tiellä.

Virhe 1: ostopäätös tehdään muiden hehkutusten perusteella

Kryptomaailman tärkein sääntö tiivistyy neljään kirjaimeen: DYOR, eli do your own research. Aloittelevat sijoittajat unohtavat tämän valitettavan usein. Moni tekee ostopäätöksen yhden Facebook- tai Reddit-postauksen perusteella ilman tarkempaa analyysiä. Tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että kyseisen virtuaalivaluutan kurssi on ostohetkellä hyvin lähellä huippua.

On täysin normaalia kiinnostua sijoituskohteesta mielenkiintoisen some-postauksen perusteella. Tämän pitäisi olla vain triggeri omalle tiedonhankinnalle - ei ostosignaali. Pistä kryptokolikon nimi ylös ja aloita omat tutkimuksesi aiheesta, kun sinulle sopii. Jos sinua ärsyttää lukea Facebookissa ihmisten tuottohehkutuksia, niin eroa tällaisesta ryhmästä kokonaan tai blokkaa kyseisten käyttäjien viestit.

Fiksu sijoittaja voi todeta myös oman tutkimuksensa jälkeen seuraavaa: tämä kolikko näyttää mielenkiintoiselta, mutta odotan parempaa ostopaikka, koska hinta on noussut niin paljon viime päivinä. Mikään kurssi ei nouse loputtoman kauan - jokaista nopeaa nousua seuraa myös nopea lasku. Uusia ostopaikkoja ja markkinoiden korjausliikkeitä tulee aina. Tämä on tullut hyvin todistettua tammikuun 2018 aikana.

Virhe 2: Paniikkimyynti pohjalla

Tämä virhe on hyvin ajankohtainen artikkelin kirjoitushetkellä, koska markkinat ovat laskusuunnassa. Se liittyy myös olennaisesti edelliseen kappaleeseen.

Jos sijoittaja on lähtenyt mukaan kryptovaluuttoihin ilman asianmukaista perehtymistä, hän joutuu helposti paniikkiin kurssilaskujen aikana. Kryptovaluutat kirotaan huijaukseksi, kun 100% pikavoiton sijaan portfolio näyttääkin viikossa 50% laskua. Ongelma korostuu silloin, jos kolikkoa on ostettu muiden hehkutuksen perusteella lähellä kurssihuippua. Kun pakollinen korjausliike saapuu, sijoittajan portfolio sulaa nopeaa tahtia.

Paniikkiin joutumista voi estää parhaiten näin:

  • Sijoita kryptoihin alun perinkin vain sellaisen rahamäärä, jonka voit hävitä ilman tunnontuskia
  • Ymmärrä mistä kryptovaluutoissa on todella kyse ja muodosta visio alan kehityksestä vuosien mittaisessa aikajaksossa
  • Vältä edellä kuvattua kryptovaluutan ostoa muiden hehkutusten perusteella. Mitä heikomman diilin olet saanut ostovaiheessa, sen rajumpi on portfoliosi romahdus, kun laskukausi alkaa.

Moni aloittelija myös yliarvio oman riskinsietokykynsä. Toleranssi selviää toden teolla vasta sitten, kun markkinaromahdus iskee. Käytännössä siihen on mahdoton valmistautua, joten parempi tehdä sijoitus alun perin hieman ala- kuin yläkanttiin.

Jos sinulla on taustaa ammattimaisesta vedonlyönnistä tai pokerista, olet valtavassa etulyöntiasemassa muihin aloitteleviin kryptosijoittajiin nähden.

Virhe 3: Ahneus iskee kurssinousuissa

Aloitteleva sijoittaja tekee virheitä kurssien romahtaessa, mutta harvalla on myöskään strategiaa kurssinousujen varalle. Jokainen sijoittaja toivoo löytävänsä sen ”uuden Bitcoinin”, jonka kurssi nousee rakettina kohti kuuta. Jos ostamasi kolikko nousee 100% tai 200% tai 300% lyhyessä ajassa, niin miten toimit?

Jokaisen sijoittajan täytyy muodostaa omaan riskiprofiiliinsa sopiva strategia. Ikiholdaajat voivat pitää kolikoitaan vuosikausia, eivätkä välitä kurssinousuista tai laskuista. Toiset elävät tietyn prosenttisäännön mukaan; jos sijoitus on noussut 50% tai 100%, niin kryptot pistetään myyntiin ja rahat kotiutetaan.

Yksi tyypillinen taktiikka on portfolion aktiivinen managerointi. Jos joku kryptovaluutoista nousee rajusti, siitä myydään esimerkiksi 20-30% siivu pois. Nämä varat käytetään joko uuden kryptovaluutan ostamiseen tai sellaiseen kolikkoon, joka on juuri nyt hintansa puolesta pohjalla.

Olipa strategiasi mikä hyvänsä, niin muista tämä: älä ole ahne.

Virhe 4: Sijoittaminen menee tunteisiin

Kryptovaluuttojen maailma voi tuntua teknisesti vaikealta aiheelta, jossa on paljon opittavaa lohkoketjuteknologian, louhinnan, algoritmien ym. aiheiden osalta. Kun harrastaja pääsee pintaa syvemmälle, hän löytää kryptomaailmasta selkeitä blokkeja, jotka taistelevat toisiaan vastaan suorastaan uskonnollisella vakaumuksella.

Yksi tunnetuimpia taisteluita on Bitcoin Core vs Bitcoin Cash -sota, joka on ollut käynnissä jo puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi kaikilla kryptovaluutoilla on omat hardcore-kannattajansa, jotka taistelevat somessa sitä dissaavia tahoja vastaan.

Kryptomaailmaan tutustuvan henkilön on helppo ajautua osaksi tällaista taistelua. Aloittelija sijoittaa helposti varojaan sellaiseen osapuoleen, jonka ideologia vetoaa omiin tunteisiin. Moni voi olla alun perinkin mukana taistellakseen pankkeja ja eliittiä vastaan.

Jos kryptovaluutat menevät liikaa tunteisiin, päädyt todennäköisesti tekemään huonoja sijoituspäätöksiä. Anarkismi voi olla jalo ideologia ja toimiva ärsyke lähteä kehittämään kryptovaluuttoja. Liian tunteellinen suhtautuminen on kuitenkin huono pohja järkevälle sijoitustoiminnalle.

Virhe 5: Halpojen kryptovaluuttojen harha

Halpojen kryptovaluuttojen harha on tuttu ilmiö myös perinteisiltä osakemarkkinoilta. Sijoittajien on helpompi uskoa rajuun kurssinousuun, jos osakkeen hinta on 0,1$ tai 1$. Harva taas uskoo Amazonin osakkeen kymmenkertaistuvan yli 1300 dollarin hintatasosta.

Kryptovaluuttojen markkinat ovat varsinainen ”penniosakkeiden” taivas. Coinarketcap.com -sivuston listalta löytyy satoja halpoja kryptovaluuttoja, joihin aloittelija voi sijoittaa rahansa. Ripple, TRON ja Cardano (ADA) ovat tyypillisiä esimerkkejä tunnetuimmista tokeneista.

Virtuaalivaluutalle saadaan näennäisesti halpa hinta, kun sen kierrossa oleva määrä on riittävän suuri. Ripplen XRP-tokenia on luotu lähes 39 miljardia kappaletta, mikä on yli 2300 kertaa Bitcoinin kierrossa oleva määrä. TRON-tokeneita on kierrossa yli 3900 kertaa Bitcoinia enemmän. ”Penniosakkeiden” kurssit olisivat aivan eri luokkaa, jos kierrossa oleva valuuttamäärä vastaisi Bitcoinin tasoa.

Halvat kryptovaluutat houkuttelevat aloittelijoita ja suorittavat myös rajumpia kurssiliikkeitä kuin Bitcoin – se on aivan selvää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kurssit menevät yhtä nopeasti myös alas. Moni halpiskolikko on romahtanut viime viikkoina 2-3 kertaa rajummin kuin Bitcoin.

Tärkein viesti on tämä: kryptovaluutan kurssihinta ei kerro mitään siitä, onko kyseessä halpa vai kallis sijoitus. Bitcoin voi olla esimerkiksi tällä hetkellä yksi markkinoiden halvimpia kohteita.

Virhe 6: Eläminen uutispimennossa

Moni osakesijoittaja tekee portfolioonsa ostoja kerran kuukaudessa tai pari kertaa vuodessa. Osakkeita ei juuri myydä, sillä sijoitukset tehdään eläkepäivien varalle. Viiden-kymmenen prosentin keskimääräinen vuosituotto tarkoittaa myös sitä, että merkittävää portfolion kasvua nähdään lähinnä 3-5 vuoden välein.

Kryptomarkkinat liikkuvat yhden viikon aikana saman verran kuin perinteiset osakemarkkinat yhden vuoden aikana. Kaikki ostamasi kryptovaluutat ovat käytännössä sijoituksia teknologia-alan startuppeihin. Tämä ala muuttuu niin nopeasti, että yhden projektin loistava positio voi muuttua merkittävästi jo yhden kuukauden aikana.

Nopeat muutokset johtuvat siitä, että harvoilla projektilla on merkittäviä reaalimaailman toteutuksia. Sama koskee myös Bitcoinia, jolla on tällä hetkellä omat ongelmansa transaktiokustannusten kanssa. Yksikin merkittävä kumppanuussopimus voi muuttaa tietyn kryptovaluutan asemaa oleellisesti. Ja tällaiset uutiset tulevat yleensä täysin puskista.

Vaikka strategiasi olisi ikiholdaus, niin portfolion hallinta on silti fiksua toimintaa. Joku omistamasi kryptovaluutta voi nousta satoja prosentteja parin viikon aikana. On fiksua hyödyntää tällaiset tilanteet ja tasapainottaa kryptosalkkuasi. Voit myös nostaa osan tuotoista pois ja ostaa tilalle vaikka kultaa.

En suosittele sijoittamista kryptovaluuttoihin, jos et pysty uhraamaan 30 minuuttia päivästä kryptomaailman seuraamiseen. Tuossa ajassa pystyt kelaamaan läpi päivän puheenaiheet ja syventymään merkittäviin uutisiin hieman tarkemmin. Löydät hyviä uutislähteitä Bitcoinkeskuksen linkit-sivulta. Suosittelen myös seuraamaan Blokkimedian Youtube-kanavaa, joka auttaa pysymään kartalla kryptomaailman tapahtumista.

Yhteenveto

Sijoittaminen kryptovaluuttoihin eroaa monin tavoin perinteisestä osakesijoittamisesta. Kryptomarkkinat voivat tehdä sinut nopeasti rikkaan, mutta vielä nopeammin todella köyhän. Kryptovaluuttoihin sijoittaminen vaatii rautaisia hermoja niin ylä- kuin alamäessä. Aloittelevan sijoittajan on vaikea pitää tunteensa kurissa välttää sijoittamista kurssihuipulla siihen kolikkoon, jota kaikki tutut ja tuntemattomat hankkivat.

Sijoittajaa pelotellaan myös jatkuvasti erilaisilla uutisilla markkinoiden romahduksista, hakkeroinneista sekä eri maiden asettamista kryptobänneistä. Aloittelijan voi olla vaikea erottaa FUD ja faktat toisistaan. Portfolion nopea sulaminen saa helposti aikaan paniikinomaisia tunteita, joihin on mahdotonta valmistautua etukäteen.

Ihmiset yliarvioivat myös oman riskinsietokykynsä lähes poikkeuksetta. ”Sijoita vain se summa, jonka olet valmis häviämään.” on tuttu ohje, mutta kyseinen summa voi olla todellisuudessa paljon arvioitua pienempi. Ongelma on siinä, että kukaan ei usko sijoituksensa oikeasti putoavan 60% tai 70% parissa viikossa. Vaikka henkilö olisikin teoriassa valmis häviämään kaiken, niin harva on valmistautunut nopean romahduksen tuomaan olotilaan.

Yksi hyvä tapa välttää tässä artikkelissa mainittuja sudenkuoppia on ryhmätyö. Pyri löytämään rinnallesi mentori, joka on seurannut alaa pidempään kuin sinä. Saat silloin arvokasta henkistä tukea epävarmoissa tilanteissa. Sosiaalisen median yhteisöt auttavat luomaan nopeasti kontakteja samanhenkisiin ihmisiin.

Kryptovaluuttoihin sijoittaminen on äärimmäisen mielenkiintoista puuhaa. Lohkoketjuteknologia tulee mullistamaan monia eri aloja lähitulevaisuudessa. Sen ymmärtäminen on takuuvarmasti hyödyllistä, vaikka et sijoittaisi kryptovaluuttoihin yhtään euroa. Tätä alaa voi hyvin seurata myös ilman rahallista panosta ja aloittaa vaikka oman blogisi tai Youtube-kanavan aiheeseen liittyen.

Lähde: inspiraationa on käytetty tätä cryptovest.comin artikkelia | Kuva: iStock / peopleimages, iStock / BrianAJackson

Tule keskustelemaan aiheesta lisää Bitcoinkeskuksen foorumille!

Leave a reply