vechain VEN VET

Opas: mikä on VeChain?

Kryptovaluutat

VeChain on yksi vuoden 2018 kohutuimmista projekteista kryptovaluuttojen maailmassa. Kyseessä on kiinalaistaustainen teknologiayhtiö, joka on noussut suuren yleisön tietoisuuteen vuoden 2017 lopulla. Tässä artikkelissa pureudutaan tarkemmin VeChainin toimintaan.

VeChain-brändin takana on blockchain-teknologiaa kehittävä yhtiö BitSe (Bit Service Expert). Singaporessa päämajaansa pitävä BitSe on käytännössä kiinalaisvetoinen yhtiö. Se on yksi maailman ensimmäisistä BaaS eli Blockchain-As-A-Service -alan yrityksistä. BitSe on perustettu jo vuonna 2013. Yhtiön perustajat ovat peräisin globaaleista jättiläisistä IBM, Alibaba sekä Louis Vuitton. Tällä hetkellä toimitusjohtajana toimii yksi perustajajäsenistä, Sunny Lu.

BitSe on tehnyt tiivistä yhteistyötä PwC:n eli PricewaterhouseCoopers kanssa jo usean vuoden ajan. PwC on yksi maailman suurimmista tilintarkastusta, veropalveluita ja liikkeenjohdon konsultointia tarjoava ketju. Tämän tiedotteen mukaan BitSe ja PwC ovat muodostaneet strategisen allianssin vuonna 2016. Toukokuussa 2017 BitSe liittyi myös PwC:n yrityshautomo-ohjelmaan, jonka tarkoituksena on vahvistaa entisestään yhtiön VeChain-brändin ja lohkoketjuteknologian kehitystä Aasiassa.

VeChain -brändi on julkistettu vuonna 2015. BitSe / VeChain on rakentanut viime vuosien aikana jo useita käytännön toteutuksia sen lohkoketjuteknologian avulla. Vaikka VeChain Foundation on perustettu vasta 2017 ja VeChain ICO järjestettiin loppusyksystä, niin kyseessä ei ole mikään kaukainen haave paperilla. Juuri tästä syystä VeChain on noussut sijoittajien suosioon. Jotain kertoo se, että ICO myytiin loppuun kolmessa minuutissa…

Mitä VeChain teknologia sitten tarjoaa? VeChain on ensinnäkin platform, aivan kuten Ethereum, NEO, ICON ja monet muut vastaavat. Käytännön tasolla kyse on Ethereum-platformin forkista, jonka päälle VeChain-tiimi on rakentanut omat komponenttinsa. VEN-lyhtenteellä löytyvä token on loogisesti myös Ethereumin ERC-20 standardin mukainen. VeChainin reaaliaikainen kurssi:

 

VeChain on projektina suunnattu enterprise-asiakkaille, eli puhutaan suuryrityksistä tai jopa valtioista. VeChainin käytännön toteutukset pyörivät hyvin vahvasti sanan tuotantoketju ympärillä. Yhtiö on kehittänyt itse tuotantoketjun valvonnassa käytettävät RFID-sensorit. Nämä voidaan upottaa valmistettavien tuotteiden materiaaliin, jolloin niiden poistaminen tai väärentäminen on käytännössä mahdotonta.

VeChainin yksi tärkeä sektori liittyykin piratismin kitkemiseen. Tämä tarkoittaa erityisesti kalliita brändejä sekä vaateteollisuutta. Yksi VeChainin merkittävistä asiakkaista on Direct Imported Goods (DIG), joka on Kiinan suurin viinien maahantuoja. DIG on asentanut VeChainin seurantakoodit jo yli miljoonaan viinipulloon.

VeChain on käytännössä yhdistelmä lohkoketju-infraa sekä IoT (Internet of Things)-ratkaisuja.

Tuotantoketjun valvonta on VeChainin ydinosaamista. Yhtiö hyödyntää RFID, NFC-siruja sekä QR-koodeja tuotteiden seuraamisessa. Tuotteiden yksilölliset koodit on yhdistetty taas lohkoketjuun, mikä varmistaa datan oikeellisuuden kaikissa tilanteissa.

VeChain haluaa yhdistää tuotantoketjun lähteen loppukäyttäjään. Kuluttaja voi varmistaa tuotteissa olevien koodien avulla koko tuotantoketjun sekä skannata tuotteen muuta informaatiota. Tällaisilla sovelluksilla on valtavat markkinat luksusbrändien lisäksi myös lähiruoan tyyppisillä tuotteilla, joiden kuluttajat haluavat varmistua sen alkuperästä.

VeChainin tekee myös yhteistyötä Renaultin sekä Microsoftin kanssa. Ideana on rakentaa lohkoketjuteknologiaan perustuva järjestelmä, joka yhdistää saumattomasti auton jälleenmyyjän, omistajan sekä tulevan ostajan toisiinsa.

VeChain RenaultLainaus aiheeseen liittyvästä uutisesta (renault.com)

”Currently, information about customers and their vehicles is spread across multiple information systems maintained by automakers, insurers, repair shops, and more. This new digital car maintenance book, with its open architecture, gathers all important information in one place accessible by the customer. For instance, if an owner wants to sell a vehicle, he/she can make information about the history of the vehicle more transparent by authorizing the potential buyer to access all the data in the digital car maintenance book, creating more trust between the buyer and the seller.”

Merkittävin yhteistyö on kuitenkin VeChainin sekä Kiinan valtion välillä, joka liittyy Gui’an nimiseen kaupunkiin. Kyseessä on Kiinan tuleva teknologiakeskus, jota kutsutaan myös nimellä blockchain city. Kannattaa muistaa, että Kiinan vihamielinen suhtautuminen koskee kryptovaluuttoja – ei suinkaan lohkoketjuteknologiaa. VeChainin yhteistyö on tässäkin projektissa vakaalla pohjalla:  VeChain is mandated to be the blockchain technology partner of the government of Gui’an” (Lähde)

Kuinka VeChain sitten toimii teknisesti? Yhtiön teknologia on tällä hetkellä murrosvaiheessa, sillä käynnissä on parhaillaan uudelleenbrändäys VeChain Thor -nimen alle. Tämän lisäksi VeChain Mainnetin julkaisu häämöttää aikataulun mukaan Q2-2018, eli se nähdään todennäköisesti puolen vuoden sisällä. VeChain Thor on käytännössä VeChainin tulevan lohkoketjun nimi. Kun Thor julkaistaan, nykyiset Nykyiset Ethereumin ERC-20 -standardiin pohjautuvat VEN-tokenit konvertoidaan tämän jälkeen VeChain Thor eli VET-lyhenteellä oleviksi tokeneiksi. Kyseessä on hieman vastaava prosessi kuin ICON-projektilla, jonka Mainnetin julkaisu tapahtuu 24. tammikuuta.

VeChain Thor -lohkoketju tulee olemaan skaalautuvuudeltaan samaa luokkaa kuin kilpailevat 3. sukupolven ratkaisut (esim. Cardano). VeChainin mukaan Thor skaalautuu jopa 10.000 transaktioon per sekunti. Eräs merkittävä ero Ethereumiin ja moniin kilpailijoihin on Thorin käyttämä konsensusalgoritmi. Se on nimeltään Proof of Authority, joka on päivitetty versio Bitcoinin ja Ethereumin käyttämästä Proof of Work -algoritmista.

Proof of Authority -järjestelmässä ei käytetä louhijoita, jotka ratkaisevat monimutkaisia matemaattisia yhtälöitä. Uudet blokit luodaan authority node -palvelinten avulla, joilla on ainoastaan oikeus vahvistaa niitä. VeChainin lohkoketju sisältää eri tasoisia node-palvelimia. Muiden PoA-järjestelmien tavoin niitä voi perustaa jokainen henkilö, jolla on riittävä määrä VEN-tokeneita tilillään. Nodet saavat sitten palkintona verkon ylläpidosta tokeneita.

Tässä kohtaa on vielä huomioitava eräs pieni twisti. Uusimpien tietojen mukaan VeChainin lohkoketju sisältää VEN (eli tulevaisuudessa VET)-tokenin lisäksi esim. NEO-platformista tuttua “bensaa”. Tämä ratkaisu on tehty siksi, että VeChain Thor -tokenin mahdollisten arvonmuutosten ei haluta sotkevan yrityksille suunnattuja ratkaisuja.

VeChainin ja esim. Ethereumin lohkoketjussa raksuttavat älysopimukset tarvitsevat toimiakseen virtuaalista ’bensiiniä’. Mitä monimutkaisempi koodi, sen enemmän se kuluttaa virtuaalista menovettä. Jos VeChain-tokenia käytettäisiin bensana, sen arvonmuutokset voisivat sotkea ikävällä tavalla yritysten bisneslogiikkaa. VeChain haluaa luoda tätä varten toisen kolikon, jonka hintaa voidaan kontrolloida paremmin. Tämän ”bensakolikon” nimi tulee olemaan Thor Power.

Säilyttämällä VeChain-tokenia tietyissä pörsseissä, käyttäjä saa tililleen Thor Poweria ikään kuin osinkona osakkeista. Järjestelmä toimii täysin vastaavasti NEO:n kohdalla, jonka GAS-kolikko on listattu myös coinmarketcap.comissa omalla kurssillaan.

VeChainin lohkoketjussa rullaavat ohjelmat ovat siis käytännössä älysopimuksia, aivan kuin Ethereumin tapauksessa. VeChain käyttää myös samaa ohjelmointikieltä kuin Ethereum, joka on nimeltään Solidity.

Varsinainen VeChain -token saa puolestaan arvonsa käytännössä samalta pohjalta kuin sen kilpailijatkin. dApp-ohjelmien rakentajat käyttävät VeChain -tokenia edellä kuvatun Thor Powerin ostamiseen. Lisäksi kyseessä on valuutta, jonka avulla loppukäyttäjät ostavat erilaisten sovellusten tuottamia palveluita.

Lopuksi pieni yhteenveto artikkelin sisällöstä. VeChain on siis kiinalaisvetoinen projekti, jonka takana on käytännössä BitSe -niminen teknologiayritys. BitSe on perustettu jo vuonna 2013 ja VeChain brändi on myös pari vuotta vanha.

VeChainilla on olemassa jo ison kokoluokan partnereita sekä käytännön toteutuksia. Ei ole mikään ihme, että projektia pidetään monien asiantuntijoiden mielestä todella lupaavana.

“As of today, VeChain has established partnerships with PricewaterhouseCoopers, DNV GL, Renault Group, KUEHNE+NAGEL, D.I.G., China Unicom, etc., and accumulated extensive experience in an ever expanding list of industries including pharmaceuticalsliquorautoluxury goodsretaillogisticssupply chain,food and cold storage and more.”

Partnerilistaan saatiin uusin lisäys pari päivää sitten, jolloin VeChain ilmoitti yhteistyöstä Kiinan tupakkateollisuuden kanssa. Vuosi 2018 tulee olemaan VeChainille todella merkittävä sen oman VeChain Thor -lohkoketjun julkaisun myötä. Todennäköisesti projektin suosio lähtee kunnolla lentoon tulevan kesän aikana.

VeChain (VEN)-tokenia on mahdollista ostaa suosituista KuCoin sekä Binance-pörsseistä. Tällä hetkellä mitään virallista lompakkoa ei ole olemassa. Koska kyseessä on ERC 20 -standardin mukainen token, voit säilyttää sitä MEW -online lompakossa muiden vastaavien tokeneiden tavoin.

VeChain on sen verran laaja kokonaisuus, että tässä artikkelissa raapaistiin vasta sen pintaa. Loistava lähde lisätiedon hankkimiselle on tämä Reddit-lanka: VeChain All-in-one thread. Kyseisessä Reddit-viestissä on lukemattomia linkkejä tässä jutussa sivuttuihin aiheisiin ja Youtube-videoihin. Laita VeChain -projekti myös seurantaan Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla tulevista tapahtumista.

Muita hyödyllisiä linkkejä: cryptovest.com, bitcoincryptocurrency.com, The Guardian. VeChain Foundation löytyy myös medium.com -palvelusta handlella @vechainofficial. Löydät ko. linkin takaa hyödyllisiä uutisia sekä artikkeleita projektin tulevaisuuteen liittyen. Katso myös vecainfoundation.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *