monero

Opas: kryptovaluutta Moneron toiminta

Kryptovaluutat

Kryptovaluutta Monero on kasvattanut nopeasti suosiotaan vuoden 2017 lopulla. Privaattikolikoiden ykkönen on jopa nelinkertaistanut arvonsa marraskuun ja joulukuun aikana! Monet kryptomaailman ammattilaiset ovat myös nostaneet Moneron yhdeksi suosikeistaan, joten XMR-virtuaalivaluutan tulevaisuus näyttää valoisalta. Mikä tarkalleen ottaen tekee Monerosta niin erilaisen verrattuna esimerkiksi Bitcoiniin? Tämä artikkeli kertoo kaiken.

Monero on tällä hetkellä markkina-arvoltaan suurin virtuaalivaluutta ns. privaattikryptojen (privacy coins) ryhmässä. Monero on perustettu vuonna jo 2014 – sen nimi tarkoittaa rahaa esperanton kielellä. Perustajan henkilöllisyys on tuntematon Bitcoinin tavoin.  Kyseessä on open source -projekti, mikä erottaa Moneron sen tunnetuimmasta kilpailijasta, ZCashista. Muita saman kategorian kryptovaluuttoja ovat PIVX, NAV sekä viime aikoina pinnalle noussut Verge. Mitä ominaisuuksia nämä privaattikryptot sitten tarjoavat?

Jokaisella kryptovaluutalla on lähtökohtaisesti joku erityisominaisuus. Tai ainakin pitäisi olla, sillä muussa tapauksessa kolikko häviää ajan myötä markkinoilta täysin turhana. Litecoin ja Bitcoin Cash ovat tunnettuja nopeista ja halvoista transaktioista. Ripple on puolestaan ratkaisu finanssialan instituutioille. Neo, Ethereum, Cardano ja vastaavat ovat kokonaisia platformeja. Moneron myyntivalttina on sen sijaan yksityisyys.

Privaattikryptojen ymmärtämiseksi on ensin hahmotettava julkisten lohkoketjujen idea. Bitcoinin lohkoketju (blockchain) on siis julkinen tilikirja, jota kuka tahansa voi katsella milloin tahansa blockchain.info -sivustolta. Voit klikata tästä linkistä minkä tahansa lohkon detaljeihin ja tutkia sen sisältämiä transaktioita. Voit klikata jokaisesta transaktiosta löytyvää lähettäjän ja vastaanottajan osoitetta, jolloin näet kyseisten Bitcoin-osoitteiden transaktiohistorian.

Lähettäjän ja saajan yksityisyyttä suojaa ns. julkinen avain, jota ei voida linkittää suoraan kenenkään henkilön tietoihin. Voit siis tutkia lohkoketjun transaktioita, mutta et tiedä kenen transaktioista on kyse. On kuitenkin monia tilanteita, joissa henkilö voidaan linkittää tiettyyn osoitteeseen. Jos kaverisi esim. lähettää sinulle Bitcoineja, näet omasta transaktiohistoriastasi mistä osoitteesta lähetys on tullut. Voit saman tien tarkistaa kyseisen osoitteen transaktiohistorian ja saldon.

Tästä syystä on selvää, että Bitcoin (ja muut julkiset lohkoketjut) eivät ole rikollisten suosiossa. Jos yksi Bitcoin-osoite saadaan linkitettyä tiettyyn henkilöön, sen transaktiohistoriasta voidaan kaivaa esiin muita rikollisessa käytössä olevia osoitteita. Tämän lisäksi Bitcoinista ja muista julkisista lohkoketjuista voidaan muodostaa rich list ­-taulukoita ja paljon muuta koottua dataa varsin helposti.

Monero sekä muut privacy coin -kategorian kryptovaluutat ratkaisevat lohkoketjun julkisuusongelman. Tämän kategorian sisällä olevat valuutat toimivat hieman eri tavalla, eikä esim. ZCash sisällä täysin samoja ominaisuuksia.

Bitcoinin tapauksessa transaktiot suoritetaan julkisesta avaimesta (eli käytännössä Bitcoin-lompakon osoitteesta) toiseen. Nämä osoitteet ovat näkyvissä edellä kuvatulla tavalla Bitcoinin lohkoketjussa. Privaattiavain on vain lompakon haltijan tiedossa, jonka avulla hän pääsee käsiksi ko. osoitteessa oleviin Bitcoineihin.

Monerossa on sen sijaan käytössä kolme eri avainta: privaattiavain, julkinen avain sekä ns. view key. Privaattiavain ja julkinen avain toimivat samalla idealla kuin Bitcoinin tapauksessa. View key on avain, joka on oletuksena vain käyttäjän itsensä tiedossa. Se voidaan kuitenkin antaa kolmannelle osapuolelle esimerkiksi auditointia varten, jolloin ko. osoitteen transaktioita ovat näkyvissä view keyn haltijalle.

Monero-transaktio suoritetaan loppukäyttäjän näkökulmasta samalla tavalla kuin Bitcoinin. Lähetät valitsemasi määrän Moneroa osoitteeseen X, jossa X on vastaanottajan julkinen avain. Käytännössä tapahtuu kuitenkin seuraavaa. Transaktio lähetetään itse asiassa eri osoitteeseen, joka muodostetaan hajautusalgoritmin, vastaanottajan osoitteen sekä view keyn avulla. Tämä on nimeltään stealth address. Yksittäisen osoitteen transaktiohistoriaa on siis mahdoton tutkia Bitcoinin lohkoketjun tavoin. Vastaanottaja pystyy skannaamaan Moneron verkosta hänelle suoritetun maksun omalla privaattiavaimellaan.

Vastaanottajan lisäksi Monero suojaa myös transaktion lähettäjän. Tämä tapahtuu ns. ring signature ­-toimenpiteen avulla, jossa lähettäjän osoite sotketaan yhdistämällä siihen muita satunnaisia lohkoketjun osoitteita. Tämän jälkeen itse transaktio pilkotaan vielä eri osiin; esimerkiksi 12,5 Moneron lähetys voisi olla 10, 2,5 ja 0,5 Moneroa eli yhteensä kolme eri lähetystä. Tämän tekniikan kääntöpuolena on se, että transaktioiden summat eivät ole salattuja. Tämä oli tilanne vielä vuosi sitten, mutta nykyisin ongelma on ratkaistu.

Tammikuussa 2017 tehty Ring Confidential Transactions eli Ring CT -päivitys paransi Moneron yksityisyyttä vielä lisää. Ring CT:n avulla transaktioiden summat saatiin piiloon, minkä ansiosta sitä ei tarvinnut enää pilkkoa tietyn kokoisiin osiin. Tämä paransi myös ring signature -teknologian yksityisyyttä, sillä nyt Monero-lompakko voi poimia lähettäjän osoitetta sotkevat osoitteet mistä tahansa toisista lähetyksistä.

Moneron teknologia suojaa siis vastaanottajan, lähettäjän sekä itse transaktion tiedot. Nämä ominaisuudet tekevät siitä ainutlaatuisen kryptovaluutan.

Monero eroaa myös muista privaattikolikoista. Sen tärkein ero ZCashiin on projektin johtamisessa, sillä ZCash on yritysvetoinen tuote. Monero on sen sijaan open source -projekti, jonka perustajan tarkka henkilöllisyys ei ole tiedossa (Bitcoinin tapaan). ZCashin transaktioista vain pieni osa on salattuja ja lisäksi 20% louhituista kolikoista menee palkkiona sitä pyörittävälle yritykselle.

Verge on puolestaan näiden kahden sekoitus. Se on open source -projekti, mutta ZCsahin tapaan ”privacy by choice” -tyyppinen kryptovaluutta uusimman päivityksensä (wraith-protokolla) myötä. Lisäksi siihen on integroitu Tor ja I2P-verkot.

Moneron ainutlaatuiset ominaisuudet tekevät siitä houkuttelevan vaihtoehdon rikollisille, mikä on hieman heikentänyt sen julkisuuskuvaa. Toisaalta uusimmat yhteistyökuviot maailmanluokan artistien kanssa ovat osoitus siitä, että Monerolla on hyvät mahdollisuudet tulla myös paljon laajempaan käyttöön.

Tällä hetkellä Moneron ongelmana on ylimääräisen yksityisyyden tuoma painolasti. Monero ei ole integroituna mihinkään maailman suosituimmista lompakoista. Sen desktop-lompakko löytyy getmonero.org -osoitteesta, joka on myös hieman raskaampi käyttää verrattuna moniin muihin kryptovaluuttoihin. Edellä kuvattujen salausmekanismien vuoksi lompakko joutuu skannaamaan lohkoketjut läpi etsiessään käyttäjälle kuuluvia siirtoja, ja tämä kestää hetken aikaa ja syö tietokoneen resursseja. Itse lähetys ja vastaanotto ovat kuitenkin toimenpiteenä yhtä helppoa kuin Bitcoinin kanssa, joten Monero-lompakon käyttäminen ei vaadi mitään erityisiä teknisiä taitoja.

Moneron tulevaisuus näyttää tällä hetkellä valoisalta. Monet kryptoalan tunnetuimmat nimet uskovat Moneron menestykseen privaattikolikoiden genressä. Yksityisyys nousee vuosi vuodelta yhä suurempaan arvoon, ja monet eri tahot tarvitsevat Bitcoinin lohkoketjua parempaa suojaa. Moneron ominaisuuksia tarvitsevat aivan tavalliset henkilöt sekä yritykset – kyseessä ei ole mikään rikollisten luottovaluutta. Moneron reaaliaikainen kurssi:

 

Moneron kurssi on ollut myös erittäin positiivisessa nosteessa koko syksyn. Vielä vuosi sitten XMR-kryptovaluuttaa ostettiin 15 dollarin hintaan – nyt sen arvo on yli 25 kertaa korkeampi. Moneroa voi ostaa nykyisin kaikista tunnetuista pörsseistä, esimerkiksi Binance, Bitfinex tai Bittrex. Katso koko lista täältä.

Lisää luettavaa: What is Monero? | Monero vs Dash vs ZCash vs Verge | Youtube-videot Moneron toiminnasta  |  A low-level explanation of the mechanics of Monero vs Bitcoin in plain English | Kuva: Wikipedia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *