iota token

IOTA:n perustaja myöntää: Microsoft ei ole virallinen partneri

Uutiset

IOTA on ehdottomasti yksi viime aikojen kuumimmista kryptovaluutoista. Lähes jokainen aktiivinen kryptosijoittaja on hypännyt IOTA-junaan joulukuun aikana. Kurssin noustessa pitkälle päälle neljän dollarin moni kokenut sijoittaja on alkanut myydä omistuksiaan pois. Toisaalla aloittelevat kryptosijoittajat tuskailevat hankalasti hankittavan tokenin kanssa, jota saa tällä hetkellä vain muutamasta pörssistä.

loading...

Kulunut viikko on ollut yleisellä tasolla altcoinien juhlaa. Ether, Ripple, Litecoin, Dash ja monet muut isot nimet ovat rikkoneet ATH-lukemia yksi toisensa perään. IOTA on kuitenkin liikkunut aivan toiseen suuntaan. Kuumana käyneen tokenin kurssi on pudonnut viimeisen 7 päivän aikana viisi prosenttia. Samalla monet kilpailijat ovat lähes tuplanneet kurssinsa.

Kuluneen 24 tunnin aikana IOTA:n arvo on pudonnut noin 13 prosenttia. Tämä on todennäköisesti seurausta perustaja Dominik Schienerin lausunnosta, jonka mukaan aiemmin mainostettu partneri Microsoft ei olekaan virallisesti IOTA:n ”partneri”.

“We have never mentioned that any of the companies which are participating in the marketplace are our ‘partners. We call them participants. We are in touch with multiple divisions at Microsoft (Chicago, Paris, Munich). We are hosting two meetups today in Chicago and on Thursday in Paris which are hosted at the Microsoft offices.”

Onko IOTA antanut markkinoille vääriä signaaleja vai ei – sitä voi jokainen arvioida itsekseen. Microsoftin blockchain-spesialisti Omkar Naik julkisti vähän aikaa sitten lausunnon yrityksenä suunnitelmista:

“This next generation technology will accelerate the connected, intelligent world and go beyond blockchain that will foster innovation real world solutions, applications and pilots for our customers.”

IOTA:n puolelta yhteistyötä kommentoitiin seuraavasti. IOTA:n kehitystiimi aikoo tavata Microsoftin blockchain-porukan ja rakentaa yhteyden, jonka avulla softajätti voi myydä omaa dataansa IOTA:n markkinapaikalla.

Näiden yhteistyöuutisten jälkeen IOTA:n markkina-arvo yli nelinkertaistui 2,95 miljardista 13 miljardiin dollariin. Ehkä yhtiö on jatkossa tarkempi sanankäänteissään… Tapaus on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miten kryptokolikot päätyvät välillä tolkuttomiin kurssiliikkeisiin hyvin vajavaisen tiedon perustella.

IOTA:n perustajat ovat tehneet viime aikoina myös positiivisia tempauksia. Yksi projektin perustajista, norjalainen David Sønstebø, pyysi viime viikolla ihmisiä keskittymään Redditissä olennaiseen. Keskustelu alkoi pyöriä hänen mielestään liikaa IOTA-tokenin kurssin ympärillä, minkä ei pitäisi olla fokuksena vielä tässä vaiheessa projektia.

“Now that everyone has enjoyed the festivities it is time to refocus back on IOTA itself. It’s fine to rejoice and celebrate milestones such as ‘the volume flippening’ of Ethereum to IOTA, but IOTA is fundamentally not about the market cap.

The thing that made IOTA great in the first place is its insistence on focusing on actual progress and the cutting edge technology that it is. I want more brainstorming about use cases, see more meetups arranged, more discussions about the technology itself, the different modules etc.”

Bitcoinkeskus on saanut myös viime päivinä pari kyselyä liittyen IOTA-tokeniin. Monilla tuntuu olevan suuri into ostaa kyseistä kryptovaluuttaa, joten seuraavassa yksityiskohtainen ohje sen hankintaan. IOTA:n reaaliaikainen kurssi:

Yleisiä ohjeita:

  • Coinmarketcap.com -sivuston kautta saat helposti selville minkä tahansa kryptovaluutan myyntipaikat. Klikkaa tästä linkistä itsesi valuuttalistaan. Sen jälkeen klikkaa hinta (price) -saraketta. Saat auki sivun, jossa on listattuna kyseisen valuutan volyymi eri pörsseissä.
  • Tunnetuimmat ja pörssit ovat: Bitfinex, GDAX. Bithumb, Bittrex, Poloniex, Binance, Kraken, Bitstamp
  • Suositeltavat online-lompakot ovat Blockchain.info, Coinmotion sekä Coinbase
  • Pääset aina helpoimmalla, kun ostat Bitcoineja yhdestä lompakosta euroilla. Tämän jälkeen vain siirrät Bitcoineja tästä lompakosta haluamaasi pörssiin, sillä maailman jokaista kryptovaluuttaa ostetaan nimenomaan Bitcoineilla.

Miten ostan IOTA-kryptovaluuttaat

  • Jos sinulla ei ole vielä yhtään Bitcoineja tai edes Bitcoin-lompakkoa, suosittelen avaamaan tilin suomalaiseen Coinmotion-palveluun. Tilin avauksen jälkeen talleta Coinmotion-tilillesi haluttu summa rahaa ja osta sillä Bitcoineja.
  • IOTA:n suositellut markkinapaikat ovat Bitfinex ja Binance. Tilin avaus Binanceen käy tällä hetkellä todella nopeasti – tarvitset vain sähköpostiosoitteen. Sinun ei tarvitse varmentaa Binance-tiliäsi tällä hetkellä passikuvalla tai muulla henkilötunnuksella, sillä Binancesta voi kotiuttaa max 2 Bitcoinin arvosta / päivä ilmankin.
  • Siirrä Coinmotion-tililtä Bitcoinit Binanceen (tai Bitfinexiin)
  • Tämän jälkeen voit ostaa Binancesta (tai Bitfinexistä) IOTA-tokenia
  • Normaalisti seuraava operaatio olisi siirtää rahat turvaan sopivaan lompakkoon. Jos kryptovaluuttojen eri lompakot eivät ole tuttuja, niin lue tämä artikkeli. IOTA:n tilanne on kuitenkin artikkelin kirjoitushetkellä ongelmallinen, sillä valuutan lompakko on aiheuttanut ongelmia myös kokeneille käyttäjille. Jotkut ovat hukanneet jopa kymmeniä tuhansia dollareita. Löydät lisätietoa IOTA-lompakosta täältä. Voit myös hakea lisäinfoa IOTA:n reddit-langasta.
  • Monet säilyttävät IOTA-tokeneita edellä mainitusta syystä yhä siinä pörssissä, josta ovat ne myös ostaneet (Bitfinex tai Binance). Tämä ei ole missään nimessä suositeltava tapa, mutta joidenkin sijoittajien mielestä se on pienempi riski, kuin IOTA-lompakon käyttäminen. Jokaisen IOTA-tokenia ostavan täytyy itse pohtia, mikä on juuri itselle sopivin säilytystapa.

Yhteenvetona: kaikissa kryptovaluutoissa on tällä hetkellä isoja riskejä. IOTA on vielä potenssiin kaksi johtuen hankalasta ostotavasta sekä beta-asteella olevasta lompakosta. Se ei sovellu aloittelevan kryptosijoittajan ensiostoksi. Bitcoinia, Litecoinia ja monia muita kryptovaluuttoja on huomattavasti helpompi hankkia, ja niille löytyy myös helppokäyttöisiä lompakoita. Mieti siis kaksi kertaa, ennen kuin hyppäät IOTA-junaan mukaan!

Pitkässä juoksussa IOTA:n teknologia voi hyvinkin olla todella menestyksekäs. Voit lukea aiheesta lisää tästä aiemmin julkaistusta artikkelista. Lähitulevaisuudessa IOTA julkaisee varmasti toimivamman lompakon, jolloin kyseiseen tokeniin sijoittaminen muuttuu  pykälää turvallisemmaksi.

Lähde: cryptocoinnews.com | Kuva: Wikipedia commons

Tule keskustelemaan aiheesta lisää Bitcoinkeskuksen foorumille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *