Toimintaohjeita Bitcoin-palveluiden ongelmatilanteissa

Kryptovaluuttoihin sijoittava henkilö tulee nopeasti tutuksi erilaisten ongelmatilanteiden kanssa. Monet palveluntarjoajat taistelevat tällä hetkellä serverikapasiteetin kanssa lähes päivittäin, sillä käyttäjämäärät sekä treidausvolyymit kasvavat kovaa vauhtia. Sivustojen jumittamiset ja kaatumiset saavat yleensä aikaan paniikkia keskustelufoorumeilla, mikä luonnollisesti vain pahentaa 01tilannetta.

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä ongelmissa on maailman suurin kryptovaluuttapörssi Bitfinex. Kyseinen sivusto oli lähes käyttökelvoton aamupäivällä, jolloin edes sisäänkirjautuminen ei onnistunut. Nyt tilanne on parantunut, mutta monille käyttäjille tuttu Cloudflare-error hyppää edelleen ruudulle sivuja selattaessa.

Ongelmatilanteet ovat luonnollisesti ärsyttäviä - hektisessä kryptomaailmassa ne voivat aiheuttaa myös tuntuvia taloudellisia menetyksiä. Yleensä palvelut ruuhkautuvat merkittävän kryptovaluutan rajujen kurssimuutosten aikana, eivätkä ihmiset eivät pääse suorittamaan haluamaansa osto- tai myyntioperaatiota.

Ongelmista seuraa yleensä paniikin- ja raivonsekaisia viestejä pitkin sosiaalista mediaa sekä keskustelufoorumeita:

- 1/3 käyttäjistä kirjoittaa palvelun olevan konkurssissa tai hakkeroitu
- 1/3 käyttäjistä raivoaa, kun ei voi ostaa tai myydä
- 1/3 käyttäjistä kysyy, milloin hänen paniikissa tehty kotiutuksensa käsitellään

Luonnollisesti kaikki edellä mainitut toimenpiteet vain pahentavat tilannetta jokaisen käyttäjän kohdalla. FUD:n levittäminen foorumeilla saa ihmiset panikoimaan ja tekemään kotiutuksia, mikä taas ruuhkauttaa sivustoa entisestään. Tämän seurauksena kaikkien kotiutukset ovat sitten jumissa. Lisäksi turhat yhteydenotot ruuhkauttavat supportin, minkä vuoksi kaikkien tiketit jäävät vastaamatta.

---

Mielestäni paras neuvo tällaisessa tilanteessa on ottaa iisisti ja välttää palvelun turhaa käyttöä, kunnes tilanne on selvitetty. Palvelut joutuvat aika ajoin myös ddos-hyökkäysten kohteeksi, mikä saattaa olla myös tarkoituksella suoritettu markkinamanipulointi. Esimerkiksi tänään IOTA-kryptovaluutta lähti kurssihuipun jälkeen laskuun, mutta Bitfinexin jumittaessa sen käyttäjät eivät voineet ostaa tai myydä sitä. Näin ollen suurin osa markkinasta oli pois pelistä.

Ethereum-lohkoketju on jumittanut viime päivinä crypto kitties -pelin aiheuttamien transaktioiden vuoksi. Uusien käyttäjien vyöry on saanut myös Coinbase-palvelun tukkoon. Kuukausi sitten tapahtuneen Bitcoin-sisällissodan aikana bittirahan siirrot olivat puolestaan jumissa päiväkausia, kun lohkoketjun transaktioiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti.

Kryptovaluuttoja käsittelevillä palveluilla voi olla siis olla hyvin erilaisia ongelmia. Jos pelkäät jonkun palvelun olevan hakkeroitu tai menneen konkurssiin, niin olet joka tapauksessa myöhässä. Pidä huoli koko ajan siitä, että säilytät varoja asianmukaisella tavalla, jolloin tilapäiset katkokset eivät aiheuta yöunien menetystä. Jos yksi Cloudflare-error saa sinut paniikkiin, niin säilytät siinä tapauksessa aivan liikaa varoja ko. palveluntarjoajalla.

Panikoiminen voi johtaa myös ikäviin ongelmatilanteisiin. Jos yrität tehdä kotiutuksen palvelun ollessa kaatumisen partaalla, saatat aiheuttaa itsellesi todella paljon ongelmia. Jos kotiutus-napin painamisen jälkeen ruudulle tulee erroria, vahvistussähköposti ei tule perille tai muuta vastaavaa, niin mitä silloin teet? Palvelun ollessa jumissa ei apua tule myöskään asiakaspalvelusta. Muista, että erityisesti pörssien asiakaspalvelut ovat lähes tavoittamattomia myös toiminnan ollessa normaalitilassa!

---

Kryptovaluuttojen kohdalla saat yleensä parhaiten lisätietoa Redditin kautta. Löydät käytännössä kaikkien suurten palveluiden Reddit-tilin osoitteesta reddit.com/r/palvelunnimi. Klikkaamalla NEW-tabia pääset katsomaan uusimmat viestit. Ongelmatilanteissa löydät tätä kautta aina kymmeniä muita käyttäjiä, joilla on sama ongelma kuin sinulla. Voit tutkia viestiketjuja läpi löytääksesi mahdollisia vastauksia tai lisätietoa tilanteeseen.

Toinen hyvä tietolähde on Twitter, tosin viralliset tilit ovat yleensä ongelmatilanteissa varsin hiljaa, sillä support-henkilöillä on yleensä parempaakin tekemistä kuin some-tilin päivittely. Käyttäjän kannalta olisi mukava saada jotain kommenttia sivuston ongelmista, mutta monilla yrityksillä on selkeä politiikka ongelmatilanteiden raportoinnista: mitään ei kerrota ennen kuin syy on 100% varmaa ja korjausaikataulu on tiedossa. Voit kuitenkin hakea kaikkia twiittejä tietyllä hakusanalla, niin löydät muiden käyttäjien ihmettelyä samasta ongelmasta.

Lopuksi yksi hyvä vinkki kotiutuksiin. Jos sivusto toimii muuten, mutta et saa pörssistä ulos kotiutusta tietyllä valuutalla -> suorita vaihto johonkin toiseen. Suurimmat kryptot kuten Bitcoin ja Ether ovat ongelmatilanteissa usein eniten jumissa. Nopean transaktion omaavat kryptot kuten Litecoin, Ripple ja Dash toimivat lähes poikkeuksetta parhaiten. Vaihda esimerkiksi Bitcoinisi Litecoiniin -> suorita kotiutus Exodus-lompakkoon (tai vastaavaan) -> vaihda Litecoinit takaisin Bitcoineiksi.

---

Muista, että kryptovaluuttojen ostamiseen sekä säilyttämiseen liittyy riskejä. Koko markkina on vielä varsin nuori, ja moni palvelu on ollut alalla vasta vähän aikaa. Kryptovaluutat houkuttelevat tällä hetkellä paljon uusia sijoittajia, mikä ruuhkauttaa palveluita. Palvelunestohyökkäyksiä nähdään myös tasaisin väliajoin, eikä edellisestä hakkerointitapauksesta ole montaakaan viikkoa aikaa.

Suosittelen lukemaan tämän oppaan erilaisista kryptovaluuttojen säilytysmahdollisuuksista. Fiksu sijoittajaa jakaa varansa niin, että kaikki munat eivät ole yhdessä korissa. Avainsana on siis varautuminen ongelmiin jo ennen niiden muodostumista. Jos jokin käyttämäsi palvelu on sitten hetken aikaa pois käytöstä, niin odota tilanteen rauhoittumista ja vältä FUD-spämmäystä sosiaaliseen mediaan. Näin et ole omalta osaltasi ainakaan pahentamassa tilannetta.

Kuva: Pexels

Tule keskustelemaan aiheesta lisää Bitcoinkeskuksen foorumille!

Leave a reply