bitcoin nasdaq

Nasdaq tuo Bitcoin-futuurit markkinoille vuoden 2018 alussa

Wall Street Journalin mukaan Nasdaq aikoo tuoda Bitcoin-futuurit pörssiin vuoden 2018 alkupuolella. Nasdaq on New Yorkissa toimiva ja erityisesti teknologiayritysten osakkeita listaava arvopaperipörssi. Emoyhtiö Nasdaq Inc:iin kuuluu Nasdaq-US:n lisäksi myös esimerkiksi Nasdaq Nordic, Nasdaq Baltic ja kasvuyritysten First North -markkinat monine paikallisine pörsseineen.

loading...

Tämä uutinen on jälleen yksi esimerkki siitä, että Bitcoin (sekä muut kryptovaluutat) kiinnostavat yhä enemmän perinteisiä sijoittajia. Maailmaan on syntynyt pelkästään tämän vuoden aikana satoja erilaisia sijoitusrahastoja, jotka keskittyvät kryptovaluuttojen treidaamiseen.

Tähän asti monet finanssialan instituutiot ovat pysyneet poissa kryptovaluutoista markkinan epävarmuuden sekä korkean volatiliteetin vuoksi. Bitcoinin marraskuussa tekemä kurssinousu on kuitenkin kiihdyttänyt eri tahojen tuloa markkinoille. Parin viikon sisällä nähdään myös markkinoiden ensimmäiset Bitcoin futuurit CME Groupin lanseeraamana. Tämän odotetaan nostavan Bitcoinin arvoa ja treidausvolyymia entisestään.

Bitcoinin kurssi on rikkonut viimeisen viikon aikana ennätyksen toisensa jälkeen. Aiemmin tänään se ylitti jopa 11.000$ rajan. Reaaliaikainen kurssi:

 

Bitcoin on nostanut viimeisen viikon aikana koko kryptomarkkinaa mukanaan. Artikkelin kirjoitushetkellä 31 / 50 suurimmasta kryptovaluutasta on noussut viimeisen seitsemän päivän aikana yli 20 prosenttia. Kymmenen suurinta kryptovaluuttaa ovat kaikki nousseet viikon aikana alkaen 17% - 68%. Koko markkinan arvo on tällä jo 328 miljardia dollaria ja se jatkaa koko ajan tasaista kasvuaan. Viime kuukausina Bitcoinin sekä altcoinien kurssit ovat usein liikkuneet samaan suuntaan. Jos Bitcoinin kurssi on nousussa, niin koko kryptomarkkina on ollut yleensä kirkkaan vihreänä - ja päin vastoin.

Myös perinteiset rahastot, jotka hallinnoivat kultaa tai hopeaa, ovat tulossa markkinoille. Nämä rahastot saattavat sijoittaa esimerkiksi 5-10% varoistaan kryptovaluuttoihin, ja kasvattavat mahdollisilla voitoilla kulta- sekä hopeavarantoja entisestään.

Finanssialan instituutioiden tuloa markkinoille on helpotettu myös uusilla palveluilla. Näistä tunnetuin on Coinbasen lanseeraama Custody Service, joka tarjoaa isoille pelureille kustomoituja palveluita. Custody Service sisältää mm. astetta tiukemmat turvallisuusasetukset, puhelintuen, nopeutetut rahansiirrot, mahdollisuuden luoda eritasoisia käyttäjiä ja niin edelleen.

Bitcoin on tällä hetkellä hurjassa kiidossa, ja monet alan pioneeritkin ihmettelevät sen kurssinousua. Mainstream-julkaisujen kupla-otsikoiden lisäksi monet kryptovaluuttojen asiantuntijatkin alkavat hieman kauhistella viime viikkojen kurssinousuja. Korjausliike voi hyvinkin olla kulman takana, mutta pitkällä tähtäimellä Bitcoin näyttäisi olevan matkalla kohti kymmenien tuhansien dollareiden kurssitasoja.

Lähde: Cryptovest.com | Kuva: Flickr / bfishadow

Tule keskustelemaan aiheesta lisää Bitcoinkeskuksen foorumille!

Leave a reply