Bitcoinin kurssilasku pysähtyi kriittiseen paikkaan. Markkinoiden näkymät ovat tästä huolimatta edelleen epävarmat, ja korrelaatio Bitcoinin sekä osakkeiden välillä pysyy vahvana. Stepn sekä Apecoin olivat altcoin-markkinan parhaat suorittajat. Terran DeFi-sovellukset jyräävät. Beanstalk kärsi puolestaan suuren kokoluokan hakkeroinnin.
Sisällysluettelo
Bitcoinin alamäki pysähtyi tärkeään paikkaan
Bitcoinin kurssi on artikkelin kirjoitushetkellä noin 41.500 dollaria. Kurssi oli viikko sitten 40.200 dollaria, joten takana on muutaman prosentin nousua. Tilanne näytti hyvin erilaiselta vielä pari päivää sitten. Bitcoinin kurssi oli valumassa uhkaavasti alle tärkeän tukitason.
Alla olevassa grafiikassa näkyy Bitcoinin kurssikehitys puolen vuoden ajalta. Sininen trendilinja on 50 päivän keskiarvo ja purppura trendi puolestaan 200 päivän keskiarvo.
Suurin osa analyytikoista seuraa kuvassa näkyvää kanavaa. Se on ohjannut Bitcoinin kurssikehitystä koko kevään ajan. Maanantaina näytti siltä, että kurssi syöksyy ulos kanavasta. Tämä olisi ollut heikko signaali myös toisesta syystä.
Kuvassa näkyvät päiväkynttilät ovat sulkeutuneet nousevaan trendiin tammikuun alusta lähtien. Jokainen pohja on aina aiempaa korkealla – tätä trendiä kutsutaan nimellä higher lows. Sen lisäksi nämä kurssilaskut ovat osuneet lähes täydellisesti kuvassa näkyvän kanavan pohjaan.
Jos päivätason kynttilä olisi sulkeutunut maanantaina alle 38.000 dollariin, tämä trendi olisi rikottu. ”Härät” eli ostajat tulivat kuitenkin näyttämölle viime hetkellä. Bitcoinin kurssi kävi alimmillaan 38.500 dollarissa, josta se nousi päivän päätteeksi noin 41.000 dollariin.
Nousu ajoittui jälleen yksiin osakemarkkinoiden liikkeiden kanssa. Yhdysvaltain Nasdaq-indeksi kääntyi maanantaina heikon alun jälkeen nousuun ja veti Bitcoinin mukanaan. Kryptovaluuttojen korrelaatio osakkeisiin onkin ollut kevään 2022 iso teema. Korrelaatio Nasdaq-indeksiin (teknologiaosakkeisiin) on juuri nyt erittäin korkealla.
#Bitcoin is behaving more like a tech stock and less like a safe haven.
ATH correlation with the Nasdaq, ATL correlation with gold… pic.twitter.com/NjB2ogcatZ
— Coin Bureau (guy.eth) (@coinbureau) April 20, 2022
Yllä olevassa grafiikassa näkyy selvä käänne marraskuussa 2021. DXY eli dollari-indeksi ja kulta lähtivät tuolloin eri suuntaan kuin Bitcoin & osakkeet. Tähän on myös selkeä syy. Tuo oli hetki, jolloin Yhdysvaltain keskuspankki (Fed) ilmoitti koronnostoista sekä taseensa pienentämisestä.
Korkojen nosto ei ole historiallisesti katsottuna mikään kuolemantuomio osakkeille. Tämä siksi, koska korkoja nostetaan perinteisesti hillitsemään ylikuumentunutta markkinaa. Nyt korkoja nostetaan kuitenkin raivoavan inflaation ja poliittisen paineen vuoksi. Jos inflaatio olisi nollissa, Fed pumppaisi markkinoita parhaillaan nousuun. Nyt se ei voi sitä tehdä.
Fedin suunnalta on kuultu jatkuvasti kommentteja, joiden perusteella se uhraisi osakemarkkinat (ja kryptomarkkinat) inflaation vastaisessa taistelussa. Korkoja nostetaan varmasti toukokuussa uudelleen. Moni analyytikko on kuitenkin sitä mieltä, että jossain vaiheessa Fedin on käännettävä kurssi, jos markkinat putoavat liikaa.
Lyhyellä tähtäimellä ei ole näkyvissä suurempaa muutosta vallitsevaan tilanteeseen. Markkinat hiljenevät myös yleisellä tasolla kesän ajaksi, mistä juontaa juurensa sanonta ”Sell in May and go away”. Emme odota Bitcoinin ja osakemarkkinoiden linkin katkeavan lähiaikoina.
Luvassa lienee kovaa heiluntaa ja pääosin sivuttaisliikettä ennen kuin markkinoille saadaan merkittäviä uutisia. Sodan loppuminen, inflaation kääntyminen laskuun, Applen ilmoitus Bitcoin-ostoista tai jotain vastaavaa.
Bitcoinkeskuksen Youtube-kanavalla julkaistaan tällä viikolla erillinen video aiheesta!
Stepn jatkaa hurjaa nousuaan altcoin-markkinassa
Tarkastellaan sitten kryptomarkkinaa laajemmin. Bitcoinin markkinaosuus on pysynyt käytännössä muuttumattomana viikon takaisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että suurimpien altcoinien kohdalla ei ole nähty merkittävää liikehdintää.
Alla olevassa listassa on kryptovaluuttojen top 15 -ranking sekä kolikoiden suoritus Bitcoiniin nähden (24 h, 7 pv, 30 pv).
Listalla on vain yksi kryptovaluutta, jonka kurssi on noussut Bitcoiniin verrattuna yli viisi prosenttia: Terra Luna. Kyseinen kolikko on mainittu lähes joka viikko maalis- ja huhtikuussa. Luna saa vauhtia Terran UST-stablecoinin jatkuvasta kasvusta.
Luna ohitti samalla Cardanon ja siirtyi 8. sijalle. Tällä hetkellä XRP, Solana, Terra ja Cardano ovat kaikki 32–36 miljardin dollarin markkina-arvossa. Näiden projektien sijoitukset muuttuvat siis jatkuvasti.
Edellä mainittu UST-stablecoin saavutti myös tällä viikolla uuden merkkipaalun. UST ohitti Binance USD:n ja nousi kolmanneksi suurimmaksi stablecoiniksi. Sen markkina-arvo on kasvanut vuonna 2022 yli 70 prosenttia. Esimerkiksi USDC on kasvanut samaan aikaan 15 prosenttia ja USDT vain viisi prosenttia.
Top 100 -listan kovin nousija on Stepn-pelin GMT-token. Sen kurssi on noussut 58 % dollareissa ja 52 % Bitcoiniin verrattuna. Kyseessä on suosiotaan jatkuvasti kasvattava play-2-earn -peli Solana-platformilla. Stepn tekee yhteistyötä myös Binancen NFT -markkinapaikan kanssa.
Using the subscription mechanism allows every participant to have an equal opportunity to obtain an NFT and also the good user experience and onboarding process makes it a better and more enjoyable event for everyone. https://t.co/DrBR6cvDLq
— STEPN | Public Beta Phase III (@Stepnofficial) April 19, 2022
Viime viikolla julkaistiin uusi GST (Green Satoshi Token), mikä on vauhdittanut myös GMT:n kasvua. GMT on pelin hallintotoken. GST on puolestaan token, jota käyttäjät ansaitsevat pelaamalla.
Top 100 -listan toiseksi kovin nousija on Apecoin. Kyseinen valuutta tuli markkinoille kuukausi sitten, ja löydät siitä tarkemman esittelyn Bitcoinkeskuksesta. Se on noussut dollareissa mitattuna 33 prosenttia viikon aikana.
Apecoinia nostaa ilmeisesti Yuga Labs -yhtiön uusi metaversumi nimeltään Otherside. Huhujen mukaan Othersiden maa-alueista järjestetään pian huutokauppa, jossa maksuvälineenä toimii APE-token.
This info was sent to me by a reliable source, however is not confirmed or official news. Speculation at this stage so please DYOR as always! Just sharing what I was told. ✌️
— renegademaster / guccibayc.eth (@renegademasterr) April 20, 2022
Othersiden lanseerauksen pitäisi tapahtua kuun loppuun mennessä. Apecoinia käytetään kyseisessä metaversumissa maksuvälineenä.
Apecoinin ja Stepn-pelin lisäksi top 100 -listalta löytyy tusinan verran altcoineja, jotka ovat biitanneet Bitcoinin kurssinousun yli viidellä prosentilla.
DeFi-sektorissa pientä nousua
DeFi-markkinan likviditeetti on heijastellut jälleen muun kryptomarkkinan liikkeitä. TVL (Total Value Locked) on noussut viime viikon 210 miljardista hieman yli 216 miljardiin dollariin.
Tämän päiväinen mittaus on alle 20 prosenttia all-time high -lukemista, jotka saavutettiin joulukuun alussa. Tammikuun pohjista on noustu niin ikään noin 20 prosenttia.
Löydät ajankohtaiset lukemat osoitteesta defillama.com.
Mainitaan yksi DeFi-sektoriin liittyvä uutinen, ennen kuin mennään syvemmälle. Monille tuntematon protokolla Beanstalk joutui hakkeroinnin kohteeksi. Hyökkääjä onnistui viemään 182 miljoonan dollarin arvosta Etheriä, BEAN-stablecoinia sekä muita valuuttoja.
Kyseinen isku on DeFi-sektorin historian neljänneksi suurin. Se on kuitenkin jäänyt varsin vähälle huomiolle johtuen Beanstalkin vähäisestä tunnettuudesta. Protokollan BEAN-token on luottoon perustuva vakaavaluutta. Voit lukea lisää osoitteesta bean.money.
Protokollatasolla ei ole nähty yhtään muutosta top 10 -rankingissa. Instadapp oli viikko sitten ainoa vihreällä ollut DeFi-protokolla – nyt se on puolestaan ainoa miinuksella oleva dapp. Muutokset ovat kokonaisuutena hyvin maltillisia.
Lido ja Anchor ovat keränneet suurimmat nousut. Lidon TVL on jakautunut pääasiassa Ethereum ja Terra-alustalle, ja kasvua on tullut molemmissa. Anchor tarjoaa puolestaan kovaa tuottoa Terran UST-stablecoinille.
Lido ja Anchor ohittivat muutama viikko sitten Makerin ja näyttävät repivän eroa koko ajan lisää. Ne haastavat kohta pitkään ykköspaikkaa hallinneen Curven.
Tarkastellaan lopuksi sektoria myös lohkoketjujen tasolla.
Tällä listalla on nähty vain yksi muutos. Arbitrum on ottanut kymppipaikan haltuunsa Waves-platformilta. Waves oli kuukausi sitten kovassa nousussa, mutta nyt sen lento näyttää pysähtyneen. Wavesin TVL on pudonnut kuukaudessa enemmän kuin minkään muun top 30 -platformin.
Arbitrum on Ethereumin Layer 2 -ratkaisu. Sen TVL on tällä hetkellä karkeasti sanottuna suurempi kuin kilpailijoiden yhteenlaskettu likviditeetti. Sushiswap, Stargate, GMX sekä Curve ovat Arbitrumin suosituimpia DeFi-sovelluksia.
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!