Uutiset
02
elo
markkinakatsaus

Sivusto sisältää affiliate-linkkejä. Bitcoinkeskus voi olla oikeutettu kompensaatioon, jos vierailet yhteistyökumppaneiden sivuilla linkkiemme kautta. Saat lisätietoja mainoksista info-sivulta.

2.8. Uutiskatsaus: Nomad, Craig Wright, Yhdysvallat, Ethereum, CryptoPunks

Taas uusi token-sillan hakkerointi! Tällä kertaa tappiot 200 miljoonaa dollaria. Bitcoin SV:n keulahahmo Craig Wright on otsikoissa oikeudenkäynnin vuoksi. Yhdysvalloista saatiin tärkeää talousdataa. Ethereumin The Merge lähestyy. CryptoPunks NFT:n avulla voi pian saada Tiffanyn valmistaman korun.

Nomad token-sillan hakkerointi

Aloitetaan uutiskatsaus raportoimalla suuren kokoluokan hakkeroinnista DeFi-maailmassa. Maanantain ja tiistain välisenä yönä on paljastunut peräti 200 miljoonan dollarin isku Nomad token-siltaan.

Token-silta on nimensä mukaisesti silta kahden eri lohkoketjun välillä. Usein toisessa päässä on Ethereum, mutta Nomadin tapauksessa silta mahdollisti token-siirrot myös usean muun lohkoketjun välillä.

Token-siltoihin on tehty valtavia hakkerointeja vuoden 2022 aikana: Horizon 100 miljoonaa, Wormhole 300 miljoonaa ja Ronin 600 miljoonaa. Ei myöskään unohdeta syksyn 2021 Poly Networkin 600 miljoonan hakkerointia, joka sai sentään onnellisen lopun.

Twitter-nimimerkki samczsun niputtaa yhteen viime yön tapahtumat alla olevassa ketjussa.

Ilmeisesti Nomad-sillan rakentanut tiimi muutti rutiinipäivityksen yhteydessä tiettyjä parametreja ohjelmakoodissa ymmärtämättä sen vaikutuksia. Virheen jälkeen hakkereiden oli mahdollista prosessoida uudelleen jo aiemmin lähetettyjä transaktioita vaihtamalla vastaanottajan osoite.

Jos joku oli siirtänyt siltaa pitkin aiemmin esimerkiksi 10 ETH, tuo transaktio voitiin copy-pastettaa prosessoitavaksi uudelleen ja vaihtaa vastaanottajaksi hakkerin osoite. Tämä toimenpide toistettiin lukuisia kertoja, kunnes siltaan lukitut varat oli tyhjennetty.

Hakkeroinnin tekee erikoiseksi se, että Nomad-siltaa tyhjensi ilmeisesti myös joukko ulkopuolisia ihmisiä, kun sana haavoittuvuudesta levisi Discordissa.

Miksi token-sillat ovat yleisesti ottaen niin haavoittuvia? DeFi-maailmasta hyvin perillä oleva Tuomas Pigg kertoo:

Ensinnäkin niissä on yleensä suuret määrät varoja, mikä tekee niistä erittäin houkuttelevan kohteen. Token-sillat ovat yleensä pohjimmiltaan melko keskitettyjä, kevyesti auditoituja ja vain heikosti monitoroituja. Kun kaikki nämä palaset laittaa yhteen niin lopputuloksena toistuvasti on anastettuja varoja.

Nomad-siltaa itse asiassa markkinoitiin turvallisena vaihtoehtona kilpailijoihin verrattuna. ”A security-first cross-chain protocol”. Kehitystiimi oli saanut myös tänä keväänä 22 miljoonaa dollaria rahoitusta kehitystyöhön.

Nomad tuskin jää viimeiseksi 100+ miljoonan taalan hakkeroinniksi tämän vuoden aikana.  Valitettavasti.

Craig Wright esillä oikeudenkäynteihin liittyen

Craig Wright on yksi kiistellyimmistä henkilöistä kryptovaluuttojen maailmassa. Kyseessä on Bitcoin SV -kryptovaluutan keulahahmo. BSV syntyi marraskuussa 2018 hard forkkina Bitcoin Cashista. Parhaiten Craig Wright on kuitenkin tunnettu siitä, että hän sanoo olevansa Satoshi Nakamoto.

Bitcoin SV:n keulahahmo on ollut viime vuosina esillä erilaisiin oikeudenkäynteihin liittyen. Niin myös tällä viikolla. Eilen saatiin tuomio Craig Wright vs. Peter McCormack -tapauksessa.

Peter McCormack on suositun What Bitcoin Did -podcastin perustaja. McCormack kommentoi keväällä 2019 Wrightin olevan huijari liittyen Wrightin väitteeseen, että hän on Satoshi Nakamotosta. McCormack toisti tämän lukuisia kertoja sosiaalisessa mediassa. Wright haastoi McCormackin tästä hyvästä oikeuteen.

Eilen julkistettu tuomio oli maallikon silmään varsin erikoinen: McCormack todettiin syylliseksi, mutta korvaussummaksi määrättiin yksi punta. Alla olevassa twiitissä on kuvakaappaus yhteenvetosivulta. Tuomari ei ilmeisesti ollut tyytyväinen Wrightin tarjoamaan todistusaineistoon.

Tapauksessa on huomioitavaa se, että McCormack luopui alussa ns. defense of truth -vaihtoehdosta. Eli oikeudenkäynnissä ei käsitelty kysymystä, onko Craig Wright Satoshi Nakamoto vai ei. Tapaus käsitteli näin ollen vain Wrightin kärsimiä vahinkoja.

Ilmeisesti juttu ei ole vielä täysin finaalissa. Somekeskustelun perusteella eri osapuolilla on hyvin eriäviä näkemyksiä siitä, kumpi joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulut ja kärsimään tapauksesta taloudellisen tappion. Tämä päätetään myöhemmin.

McCormack oli tyytyväinen oikeuden päätökseen. Hän pitäytyi kommentoimasta tapausta enempää, koska prosessi on yhä kesken. Wrightin asianajotoimisto Ontier sekä häntä tukeva miljardööri Calvin Ayre julistivat puolestaan tuloksen puolestaan voitoksi Craig Wrightille.

Syyskuussa käydään vastaava oikeudenkäynti myös Norjassa. Silloin toisena osapuolena on nimimerkki Hodlonaut, joka haukkui Wrightia Twitterissä McCormackin tavoin vuonna 2019. Aika näyttää, mitä merkitystä eilisellä tuloksella on tähän tapaukseen.

Superviikko takana talousdatan osalta

Viime viikko oli todellinen superviikko mitä tulee Yhdysvaltojen talousdataan. Globaalit teknologiajätit kuten Apple ja Amazon kertoivat Q2-tuloksen, Yhdysvaltain keskuspankki eli Fed piti kokouksen ja lisäksi maan Q2 BKT-lukema julkistettiin.

Kaikki tämä data vaikuttaa merkittävästi osakemarkkinoihin ja etenkin teknologiaosakkeisiin. Koska kryptovaluutat kulkevat ainakin Nasdaqin kanssa käsi kädessä, niin aihetta on syytä käsitellä. Bitcoinkeskuksen Youtube-kanavalla julkaistiin myös viime viikolla video aiheesta.

Aloitetaan Fedin päätöksestä nostaa ohjauskorkoa 0,75 prosenttiyksikköä. Miksi aggressiivinen koronnosto sai keskiviikkona markkinat lentoon? Taustalla olivat pääjohtaja Jerome Powellin kommentit siitä, että Fed siirtyy pois autopilotilta ja tekee päätökset jatkossa dataan perustuen.

Koska Yhdysvaltojen talousdata heikkenee jatkuvasti, sijoittajat tekivät selkeän johtopäätöksen: Fed ei voi enää kiristää pitkään. Tällä hetkellä koronnostojen odotetaan loppuvan vuoden 2022 jälkeen. Kun tuo piste saavutetaan, voidaan todennäköisesti siirtyä kohti uutta bull-markkinaa.

Yhdysvaltojen BKT oli myös negatiivinen (-0,9 %). Tämä tarkoittaa sitä, että maan talous on teknisesti taantumassa. Perinteisesti taantuman määritys on ollut kaksi negatiivista kvartaalia peräkkäin. Viime viikkoina on nähty mielenkiintoista poliittista teatteria, kun Yhdysvaltain johto on kiistänyt taantuman olemassaolon ja yrittänyt muuttaa sen määritelmän.

Fakta on kuitenkin se, että talousdata näyttää koko ajan heikommalta. Myös asunto- ja työmarkkina alkaa kehittyä huonoon suuntaan. Loogisesti ajatellen tämä on huono juttu osakkeille. Elämme kuitenkin keskuspankkivetoisessa taloudessa, jossa huonot uutiset ovat hyviä uutisia.

Mitä enemmän Yhdysvaltojen talous alkaa sakkaamaan, sitä enemmän maan keskuspankin on sitä tuettava. Tämä tarkoittaa jopa korkojen laskua ja sen kuuluisan dollariprintterin käynnistystä. Se on puolestaan hyvä juttu osakkeille ja sitä kautta kryptovaluutoille.

Ethereumin viimeinen testi ennen The Merge -päivitystä

Ethereumin The Merge -päivitys on taatusti syksyn 2022 suurin puheenaihe kryptovaluuttojen maailmassa. Tämän vuoksi Ethereum on myös Bitcoinkeskuksen uutisotsikoissa tiuhaan tahtiin. Viime aikoina on saatu taas tärkeää informaatiota.

The Merge on Ethereumin historian suurin päivitys ja siirtää älysopimusalustan Proof of Workinsta Proof of Stake -konsensukseen. Toisin sanoen, nykyisin käynnissä oleva louhinta päättyy. The Mergellä on myös mittavia positiivisia vaikutuksia mm. Ethereumin inflaatioon. Lue lisää tästä Bitcoinkeskuksen oppaasta.

Uutisoimme aiheesta edellisen kerran kaksi viikkoa sitten. Silloin The Merge sai päivämäärän syyskuun lopulle eli vain reilun kuukauden päähän. Viime viikolla lyötiin lukkoon toinen tärkeä päivämäärä.

The Merge -päivitys ajetaan Goerli ja Prater -testiverkkoihin alkaen 6.8. eli tulevana lauantaina. Nämä kaksi testiverkkoa yhdistyvät Goerliksi. Kyseessä on viimeinen testi ennen Ethereum MainNetin päivitystä!

Viime viikolla saatiin myös infoa, että kymmenes shadow fork on suoritettu onnistuneesti. Shadow forkit ovat pienemmän kokoluokan testejä, joissa päivitetään koko verkon sijasta sen yksittäisiä osia.

Yksi The Mergen odotetuista vaikutuksista on instituutioiden lisääntyvä mielenkiinto. Tämä johtuu kahdesta syystä. Monia instituutioita ohjaa ESG. Nämä kestävän sijoittamisen periaatteet eivät katso hyvällä louhinnasta aiheutuvaa tehonkulutusta. Ethereumista tulee The Mergen jälkeen ESG-yhteensopiva.

Sen Proof of Stake -lohkoketju on pyörinyt jo joulukuusta 2020 lähtien nimellä Beacon Chain. Steikkaus kiinnostaa instituutioita, mutta moni odottaa The Mergen onnistunutta läpimenoa. Tähän liittyen saatiin uutisia eilen. Coinbase alkaa tarjota yhdysvaltalaisille instituutioille Ethereumin steikkausmahdollisuutta.

Vastaavia uutisia nähdään taatusti lisää vuoden 2022 lopulla.

Tiffany & Co lanseeraa CryptoPunksiin liittyvän NFT-kokoelman

Lopuksi uutinen NFT-maailmasta. Tällä kertaa digitaalinen sekä fyysinen maailma yhdistyvät!

CryptoPunks on Bored Apesin ohella yksi maailman suosituimmista NFT-kokoelmista. Kyseessä on pikseligrafiikalla tehtyjä kuvia erilaisten hahmojen kasvoista. Punkseilla on käyty viime aikoina kauppaa tyypillisesti noin 50–100 ETH / kpl hinnoilla. Nykykurssilla se tarkoittaa noin 75.000–150.000 dollaria per NFT.

Tiffany & Co on puolestaan yhdysvaltalainen pörssiyhtiö, joka on tunnettu kalliista koruista. Sen uusin kokeilu yhdistää fyysisen maailman korut CryptoPunks NFT-kokoelmaan. Tsekkaa alla oleva video.

Tiffany aikoo lanseerata uniikin NFT-kokoelman nimeltään NFTiff. Pointti kokoelmassa on se, että jokaisella Tiffanyn NFT:n omistajalla on oikeus yhtiön luomaan koruun. Mutta. Tämä onnistuu vain, jos sinulla on myös hallussasi CryptoPunks NFT.

NFTiff-kokoelman floor price on 30 ETH eli päivän kurssilla yli 45.000 dollaria. Yhteensä näitä koruiksi muutettavia NFT:tä julkaistaan vain 250 kappaletta. Todennäköisesti ne myydään kaikki parissa minuutissa. Varsinainen koru on mitoiltaan noin 3 cm pitkä ja 2-3 cm leveä. Se sisältää kultaa sekä muita jalokiviä.

Uutinen on jo vaikuttanut merkittävästi CryptoPunks-kokoelman suosioon; niiden treidausvolyymi nousi 248 prosenttia uutista seuraavana päivänä.


Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!