Yhdysvalloissa valmistellaan uutta regulaatiota kryptovaluutoista. SEC:n kanta on yhä muuttumaton; suurin osa kryptoista on sen mielestä arvopapereita. Ethereumin The Merge tapahtuu parin päivän päästä! Bitcoin saavutti tärkeän merkkipaalun. Miksi Luna Classicin kurssi on noussut satoja prosentteja? Binance poistaa USD Coinin treidausparit.
Sisällysluettelo
SEC:n mielestä suurin osa kryptoista on arvopapereita
Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio SEC on varmasti maailman tunnetuin kryptojen regulaattori. Yhdysvalloissa on tällä hetkellä käynnissä useita prosesseja kryptoregulaation selkeyttämiseksi. SEC:n pomo Gary Gensler kommentoi aihetta viime viikolla.
Genslerin mielestä kryptot eivät tarvitse erillistä regulaatiota, vaan niitä pitää kohdella jo olemassa olevan lainsäädännön puitteissa. SEC:n linja on se, että suurin osa kryptoista on todellisuudessa arvopapereita (engl. security). Tämä pakottaisi kryptot (ja mm. kryptopörssit) saman regulaation alle kuin osakkeet.
Gensler on antanut kuitenkin lausunnon, jonka mukaan Bitcoin ei ole arvopaperi. Hän tukee myös ajatusta, että Bitcoinin regulaatiosta vastaisi CFTC eli hyödykkeiden (kulta, hopea, jne.) kaupankäyntiä valvova instanssi. Tsekkaa Genslerin ajatuksia alla olevasta Coindeskin haastattelusta.
Suurin kysymys on nyt se, että mitkä muut kryptovaluutat eivät ole arvopapereita? Gensler ei ole suostunut antamaan tähän selvää vastausta. SEC on linjannut jo vuonna 2018, että Ethereum ei ole arvopaperi, joten todennäköisesti se kuuluu Bitcoinin kanssa eri kastiin.
Viime viikolla julkaistiin raportti myös Bitcoinin louhintaan liittyen. Taustalla on Joe Bidenin keväällä asettama toimeenpanomääräys (executive order), jossa hän vaati eri hallinnon yksiköiltä raportteja kryptovaluutoista.
Kuten arvata saattaa, raportti alleviivaa Bitcoin-louhinnan negatiivisia ympäristövaikutuksia. Se nostaa jopa ilmoille ajatuksen Bitcoin-louhinnan bännäämisestä. Tähän on kuitenkin vaikea uskoa käytännössä.
Jopa EU äänesti PoW-bännin nurin aiemmin tänä keväänä, ja Yhdysvalloissa on todella paljon lobbausvoimaa Bitcoiniin liittyen. Lisäksi Yhdysvalloista on tullut maailman suurin Bitcoin-louhija. Tämän teollisuuden alasajo olisi valtavan kokoluokan virhe. Yhdysvallat tuskin seuraa tässä Kiinan jalanjälkiä.
Kryptovaluuttojen ja louhinnan lisäksi Yhdysvaltoihin saadaan pian myös regulaatiota stablecoineihin liittyen. Vastaava prosessi etenee myös EU-tasolla.
The Merge -päivitys tapahtuu tällä viikolla
Bitcoinkeskus on uutisoinut Ethereumin The Merge -päivityksestä useaan otteeseen tänä vuonna. Ja hyvästä syystä. The Merge on tärkein tekninen päivitys kryptovaluuttojen maailmassa sitten vuoden 2022 Bitcoin halvingin.
The Mergeä on valmisteltu koko kevät ja kesä. Päivitys on ajettu viime kuukausina kaikkiin Ethereumin testiverkkoihin, ja viikko sitten saavutettiin viimeinen etappi ennen The Mergeä. Kyseessä oli Bellatrix-niminen päivitys.
Bellatrix ajettiin Ethereum-verkkoon ilman suurempia ongelmia. Pari päivää sitten tehtiin vielä viimeinen shadow fork. Nämä ovat pienempiä päivityksiä, joiden tarkoituksena on testata The Mergen yksittäisiä osa-alueita.
Kaikki on nyt siis valmista kauan odotetulle The Merge -päivitykselle. Vuosia kestänyt työ on vihdoin päättymässä. Ethernodes.org-sivuston mukaan tarkka ajankohta asettuu torstaiaamuun (15.9.) Suomen aikaa. Myös Google on noteerannut The Mergen:
Hey @VitalikButerin @drakefjustin & other @ethereum folks, go google "the merge" for a fun little surprise & appreciation.
Everyone is so excited for what is coming and appreciative of the work that has been going into this for years. pic.twitter.com/3bgifV6Ywn
— Sam Padilla (@theSamPadilla) September 9, 2022
The Merge ei ole toistaiseksi aiheuttanut suurta liikettä markkinoilla. Ethereumin kurssi on pärjännyt hyvin Bitcoinia vastaan kesäkuusta lähtien, mutta viime viikkoina ei ole nähty merkittävää raketointia. Todennäköisesti syynä on käynnissä oleva karhumarkkina.
On tyypillistä, että hyvätkään uutiset eivät nosta kryptovaluuttojen kursseja karhumarkkinan pohjalla. Sijoittajat reagoivat rajusti lähinnä negatiivisiin tapahtumiin. Jos The Merge viivästyy tai jopa epäonnistuu, sillä olisi taatusti iso vaikutus Ethereumin kurssiin.
Tällä hetkellä on vaikea uskoa suureen draamaan. The Mergeä on valmisteltu ja testattu niin kauan. Jos kaikki menee hyvin, saatamme hyvin nähdä pienen ”relief rallyn” , luokkaa 10-20 prosenttia. On vaikea uskoa suurempaan kurssireaktioon markkinan yleisilmeen vuoksi.
The Mergen vaikutukset näkyvät tulevina kuukausina ja vuosina. Voit lukea niistä tarkemmin Bitcoinkeskuksen The Merge -oppaasta.
Bitcoin saavutti 5000 päivän merkkipaalun
Käydään seuraavaksi läpi muutamia Bitcoiniin liittyviä uutisia.
Aloitetaan tasaluvusta, eli Bitcoinista tuli eilen (12.9.) 5000 päivän ikäinen! Satoshi Nakamoto käynnisti Bitcoinin lohkoketjun 3. tammikuuta vuonna 2009. Vastoin yleistä virhekäsitystä, Bitcoin ei ole ollut toiminnassa 100 prosenttisesti sen syntymäpäivästä lähtien.
Bitcoin-verkko on ollut pois käytöstä kaksi kertaa: vuonna 2010 ns. value overflow -bugin vuoksi (8h 27 min) ja vuonna 2013, jolloin kaksi eri versiota Bitcoin client-ohjelmistosta aiheutti lohkoketjun jakaantumisen 6h 20 min. ajaksi.
Viime viikolla juhlittiin myös Bitcoin-vallankumouksen vuosipäivää El Salvadorissa!
✨ Exactly 1 year ago today, El Salvador becomes the first country to adopt #Bitcoin as legal tender 🇸🇻 pic.twitter.com/DxcROGEAHQ
— RIZZO (@pete_rizzo_) September 7, 2022
El Salvador otti 7.9.2021 käyttöön Bitcoin-lain, jossa bitcoinista tehtiin virallinen maksuväline. El Salvador on kadonnut otsikoista vuoden 2022 karhumarkkinan aikana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Bitcoin-vallankumous olisi epäonnistunut. Tällaiset prosessit ottavat aikaa.
Bitcoinkeskuksen reportteri Tuomas Laine kävi tänä kesänä paikan päällä El Salvadorissa ja vietti aikaa mm. kuuluisalla Bitcoin Beachilla. Lue lisää aiheesta Tuomaksen matkaraportista.
Bitcoin-verkon louhintateho eli hash rate on myös noussut uusiin ATH-lukemiin.
BOOM! #Bitcoin hash rate all time high 🔥🔥🔥 pic.twitter.com/4LEnzts82T
— Dylan LeClair 🟠 (@DylanLeClair_) September 12, 2022
Louhintatehon kasvu kertoo siitä, että maailmalle rakennettaan jatkuvasti uusia Bitcoin-louhintafarmeja. Tämä kertoo puolestaan suursijoittajien uskosta Bitcoinin tulevaisuuteen. Samalla toki louhijoiden tehokkuus kasvaa uusien versioiden myötä.
Tällä kolikolla on myös kääntöpuoli; hash raten voimakas kasvu yhdistettynä matalaan kurssiin tarkoittaa sitä, että louhijoiden tienestit (revenue per terahash) lähestyvät kaikkien aikojen pohjia. Yksi ASIC-maineri tuottaa jatkuvasti vähemmän voittoa dollareissa mitattuna, koska kilpailu kiristyy.
Aikanaan tilanne korjaantuu, kun Bitcoinin kurssi lähtee taas uuteen nousumarkkinaan.
Terra Luna Classic raketoinut satoja prosentteja syyskuussa
Yksi syyskuun oudoimmista tapahtumista on ollut Luna Classic (LUNC)-tokenin satojen prosenttien raketointi. Mistä on oikein kyse?
Suurin osa lukijoista muistaa varmasti Terra-projektin romahduksen toukokuun alussa. Koko platform romahti, kun sijoittajien pako UST-stablecoinista johti natiivitoken LUNA:n ”kuolonspiraaliin”. Yhteisö reagoi kuitenkin nopeasti ja perusti uuden Terra-platformin ilman algoritmista stablecoinia vain pari viikkoa myöhemmin.
Uuden Terra-platformin natiivitoken sai LUNA-tickerin itselleen. Vanhasta platformista tuli siten Terra Classic ja sen natiivitokenista Luna Classic (ticker LUNC). Syyskuussa raketoinut kolikko on siis Luna Classic, jonka pitäisi olla teoriassa kuollut ja kuopattu lohkoketju.
Näin ei kuitenkaan ole. Osa yhteisöstä seisoo yhä ”vanhan Terran” takana ja yrittää elvyttää Luna Classic -kolikkoa. Tämän vuoksi lohkoketjussa otetaan käyttöön 1,2 prosentin vero transaktioiden yhteydessä. Käytännössä tämä vero tarkoittaa token burnia eli tokenien tuhoamista.
Terra Classic -yhteisö on yrittänyt saada pörssit implementoimaan veron myös spot-treidaukseen, mutta tuloksetta. Tarkoituksena on siis luoda keinotekoisesti deflaatiota, mikä nostaisi tokenin arvoa pitkässä juoksussa.
Todellisuudessa lopputulos on tuskin menestys. Alla oleva Twitter-ketju tiivistää hyvin aiheen.
/1 some thoughts on the LUNC burn catalyst —
Or, how I learned to stop worrying and love the pump and dump.
— light (@lightcrypto) September 11, 2022
Veron vaikutus on lopulta täysin riittämätön, jotta se pienentäisi merkittävästi Luna Classicin kierrossa olevaa määrää. Todennäköisesti se vain tuhoaa verkon jo muutenkin vähäistä aktiviteettia. Lainaus yllä olevasta ketjusta:
” LUNC has virtually no real development activity with which to sustain interest or usage. The 1.2% tax will kill almost all network usage, almost immediately. And LUNC will become yet another ghost chain.”
LUNC-tokenin kurssi on romahtanut lähes 50 prosenttia viiden päivän takaisesta huippulukemasta. Todennäköisesti suurimmat hyötyjät tästä tilanteesta ovat spekuloijat, jotka ovat tienanneet rahaa Luna Classicin kurssinousulla.
Binance lopettaa USDC-treidausparit
Maailman johtava kryptovaluuttapörssi Binance ilmoitti viime viikolla mielenkiintoisesta toimenpiteestä. Binance aikoo poistaa maailman toiseksi suurimman stablecoinin treidausparit. Tämä tarkoittaa siis USD Coinia. Samassa yhteydessä poistuvat myös USDP ja TUSD -treidausparit.
Binancen ilmoitus uutisoitiin ensin USDC-tuen loppumisena. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Binance poistaa ainoastaan USDC, USDP ja TUSD treidausparit ja konvertoi olemassa olevat saldot 1:1 suhteessa sen omaan Binance USD (BUSD) stablecoin-saldoon.
Binancen asiakkaat voivat yhä tallettaa ja kotiuttaa USDC-stablecoineja. Niiden saldo vain näkyy BUSD-saldona Binance-palvelussa. USDC:n taustayhtiö Circlen pomo Jeremy Allaire ei ollut Binancen päätöksestä huolissaan.
Sharing some perspective on Binance forced conversion of USDC. Lots of misleading headlines and interpretations. Binance is not ending support for USDC, and change will likely lead to more USDC flowing to Binance. Here’s why. 1/
— Jeremy Allaire (@jerallaire) September 6, 2022
Onko Binance aloittanut nyt laajemman stablecoin-sodan vahvistaakseen BUSD:n asemaa? Onko taustalla Yhdysvaltain tuleva stablecoin-regulaatio? Vaikea sanoa. Tällainen toimenpide ei ole sinänsä mitenkään poikkeuksellinen.
Binancen kilpailija FTX on tehnyt vastaavaa kaikille stablecoineille jo pitkän aikaa. Jokainen stablecoin-talletus konvertoidaan automaattisesti yhdeksi USD-saldoksi pörssissä. Näin ollen esim. Bitcoinille on yksi todella likvidi USD-treidauspari eikä USDT, USDC, BUSD, jne. treidauspareja.
Myös FTX:n USD-saldosta voidaan suorittaa kotiutus esim. USDT, USDC tai BUSD-stablecoineina.
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!