BNB Chainin token-siltaan tehtiin suuren kokoluokan hakkerointi. SEC nosti somepersoona Kim Kardashianin silmätikuksi. EU:n tärkeä MiCa-regulaatio otti askeleita eteenpäin. FTX lanseeraa krypto debit-kortit 40 uuteen maahan. Bitcoin-louhinnan suosio kasvaa karhumarkkinasta huolimatta.
Sisällysluettelo
BNB Chainin token-silta joutui hakkeroinnin kohteeksi
BNB Chain on tällä hetkellä Ethereumin suurin kilpailija älysopimusalustojen sektorissa. BNB Chain nousi otsikoihin viime viikon lopulla, kun sen token-silta joutui suuren hakkeroinnin kohteeksi.
Kyseinen tapaus uutisoitiin väärin sekä ulkomaisessa että kotimaisessa mediassa. Esimerkiksi HS kirjoitti, että Binance-pörssistä olisi hakkeroitu yli puolen miljardin dollarin edestä varoja. Saman virheen teki myös moni ulkomainen toimija.
BNB Chain koostuu teknisesti kahdesta lohkoketjusta: BNB Beacon Chain ja BNB Smart Chain. Näiden välillä on token-silta, johon hakkeri iski viime viikolla. Token-sillan funktiona on siirtää nimensä mukaisesti tokeneita lohkoketjujen välillä.
Hakkeri onnistui luomaan tyhjästä kaksi miljoonaa BNB-tokenia BNB Smart Chainin päähän. Hakkeroinnin arvo oli tapahtumahetkellä 570 miljoonaa dollaria. Tämän jälkeen hakkeri siirsti kolikot DeFi-palveluun ja otti niitä vastaan yli 100 miljoonan dollarin edestä stablecoin-lainaa. Seuraavaksi hän siirsi lainatut kolikot ulos BNB Smart Chainista.
Binance-pörssin perustaja Changpeng Zhao oli haastateltavana CNBC:llä heti tapahtuneen jälkeen.
Kuten Zhao videolla kertoo, tappiot saatiin minimoitua lopulta alle 100 miljoonaan dollariin. Tämä johtuu siitä, että osa hakkerin lainaamista stablecoineista jäädytettiin mm. Tetherin (USDT) toimesta. BNB Chain suljettiin myös nopeasti tapahtuneen jälkeen, ja sinne jääneet varat ovat nyt lohkoketjun ylläpitäjien hallinnassa.
Tapauksen virheellinen uutisointi ei ole sinänsä yllättävää, sillä BNB Chain on tunnettu aiemmin Binancen lohkoketjuna ja BNB-token nimellä Binance Coin. Uudelleenbrändäys on suoritettu vasta helmikuun lopulla. Kuvaavaa on myös se, että hakkeroinnista haastateltiin CNBC:llä Binancen toimitusjohtajaa eikä BNB Chainin edustajaa.
Binance on halunnut tehdä pesäeroa pörssin, lohkoketjun sekä BNB-tokenin välille. Tämä hakkerointi osoittaa, että työtä on vielä paljon tehtävänä. Suuri yleisö näkee BNB Chainin yhä Binancen lohkoketjuna. On myös vaikea arvioida, miten iso osa lohkoketjun validaattoreista on Binancen kontrollissa.
Tavallisen käyttäjän kannalta tapauksella ei ole suurempaa merkitystä. Edes BNB:n kurssi ei romahtanut merkittävästi hakkeroinnin jälkeen. Kyseinen isku ei siis liittynyt Binance-pörssiin millään tavoin. Myös BNB Chain toimii täysin oikein, eli hakkerin kohteena oli haavoittuvuus nimenomaan token-sillassa.
BNB Chain on uusin nimi pitkässä listassa token-siltojen hakkerointeja. Suuren kokoluokan (100+ miljoonaa) iskuja tuntuu tapahtuvan parin kuukauden välein. Edellinen tapaus nähtiin elokuun alussa.
Kim Kardashian sai sakot SEC:ltä
Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio SEC on tullut viime vuosina tutuksi jokaiselle kryptoskeneä seuraavalle. Kyseinen instituutio on jahdannut kryptoprojekteja, yksittäisiä henkilöitä ja alan yhtiöitä milloin mistäkin syystä.
SEC:n nykyinen pomo, Gary Gensler, on saanut virastonsa toimintatavasta paljon kritiikkiä. Sen mukaan SEC ei ole luonut selkeitä pelisääntöjä alalle, minkä lisäksi syytettävien kohteiden valinta herättää ihmetystä. Tästä keskusteltiin jälleen viime viikolla, kun tapaus SEC vs. Kim Kardashian nousi julkisuuteen.
Supersuosittu somepersoona Kim Kardashian maksoi 1,26 miljoonan dollarin sakot SEC:lle promottuaan Ethereum Max -nimistä kryptovaluuttaa. Tämä ”rikos” tapahtui kevään 2021 kryptorallin aikana. Monien mielestä kyseessä oli täysin Gary Genslerin tekemä julkisuustemppu. ” What a shame this is all so stupid.” kirjoittaa mm. Fortune.
Mies oli kommentoimassa tapausta tuoreeltaan CNBC:llä.
Miksi Kardashian sai sakot SEC:ltä, vaikka hänen Instagram-postauksessaan oli hashtag #ad? Tämä on yleinen tapa mainita somepostauksen olevan maksettu mainos.
Käytännössä SEC on todennut Ethereum Max -kryptovaluutan olevan arvopaperi. Tämä mahdollistaa Kardashianin syyttämisen arvopaperilain pohjalta. Sen pykälissä nimittäin mainitaan, että arvopaperia suosittelevan on kerrottava myös tarkka summa, jonka hän on promosta saanut. Kardashian ei näin tehnyt (kuten ei tee kukaan muukaan). Hän sai palkkioksi Instagram-postauksestaan 250.000 dollaria.
Kim Kardashianin postaus ei eroa miljoonien some-influenssereiden shillauksesta millään tavoin. Sakoilla ei ole myöskään suurempaa merkitystä Kardashianille, jolla on hyvin varaa maksaa ne. Tapaus haisee todellakin mediatempulta. Tikun nokkaan nostettiin tunnettu henkilö varoituksena muille influenssereille? Ethereum Max on myös sen verran tuntematon (ja kuollut) kryptovaluutta, ettei ketään kiinnosta, onko sen status arvopaperi vai ei.
Yhdysvalloissa säädetään parhaillaan regulaatiota nimenomaan kryptovaluuttojen arvopaperistatukseen liittyen. Genslerin virallisen lausunnon mukaan vain Bitcoin ei ole arvopaperi. Hän ei ole kuitenkaan antanut selvää vastausta muiden statukseen.
EU:n kryptoregulaatio (MiCa) etenee
Tällä hetkellä on käynnissä suuren kokoluokan prosesseja kryptoregulaation säätämiseksi Atlantin molemmin puolin. EU:ssa lakipakettia on säädetty jo kahden vuoden ajan. Se tunnetaan nimellä Markets In Crypto Assets eli MiCa.
EU:n kryptovaikuttajat olivat vielä varsin huolestuneita keväällä 2022. EU äänesti tuolloin jopa Proof of Work -bännistä, ja ensimmäiset draftit regulaatiosta eivät näyttäneet hyvältä. Kesän aikana tapahtunut lobbaus ja hienosäätö on kuitenkin vienyt paketin oikeaan suuntaan.
Eilen (ma 10.10.) otettiin tärkeä askel, kun lakiesitys hyväksyttiin EU:n talous- ja raha-asioiden komiteassa (ECON). Seuraavaksi se menee koko EU:n parlamentin äänestykseen kuun lopulla.
Coin Bureau -kanava kävi läpi paketin sisältöä pari viikkoa sitten, jolloin se oli vuotanut jo julkisuuteen. Tsekkaa lisää alla olevalta videolta.
Kyseessä on yli 1000-sivuinen dokumentti, joten sen yksityiskohtien perkaaminen ei ole aivan helppo juttu. Kryptoskenen edustajat vaikuttavat olevan kuitenkin tyytyväisiä kokonaisuuteen. Pahimmat ylilyönnit ovat poissa, mutta MiCa jättää vielä muutamia kysymyksiä auki mm. DeFi- ja NFT-sektorin osalta.
Lokakuun lopun äänestys parlamentissa lienee vain muodollisuus. Tämän jälkeen regulaatio kirjoitetaan laiksi, mikä hyväksytään todennäköisesti vuoden 2023 alussa. Siitä seuraa 12–18 kuukauden siirtymäaika. Uusi regulaatio otetaan käyttöön vuoden 2024 aikana. Tosin pörssit ja muut toimijat alkavat varmasti noudattaa sen pykäliä jo aiemmin.
Tällä hetkellä ei näytä siltä, että uudella regulaatiolla olisi mitään merkittäviä vaikutuksia tavallisen kryptosijoittajan arkeen, mikä on hyvä juttu!
FTX lanseeraa Visa-kortit 40 uuteen maahan
Krypto debit-korttien kisa on kuumentunut rajusti viime vuosina. Pitkään alaa dominoinut Crypto.com on saanut kilpailijakseen kymmeniä merkittäviä kryptopörssejä. Alan johtavat toimijat Binance, FTX ja Coinbase ovat tarjonneet Visa debit-kortteja jo jonkin aikaa.
Edellä mainittu FTX on noussut viime vuosina Binancen ja Coinbasen rinnalle globaalien jättiläisten joukkoon. Samalla perustaja Sam Bankman-Friedista on tullut yksi alan rikkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista henkilöistä.
FTX haluaa nyt isomman siivun debit-korttien bisneksestä. Tähän asti vain Yhdysvalloissa kortteja tarjonnut pörssi laajentaa niiden saatavuutta 40 uuteen maahan.
FTX:n laajennus koskee Etelä-Amerikan, Aasian ja Euroopan maita. Tällä hetkellä korteissa ei ole vielä bonuksia tai cashbackia. On kuitenkin helppo uskoa, että tällaisia ominaisuuksia tuodaan mukaan, kun kortteja lähdetään markkinoimaan uusiin maihin.
FTX:stä löytyy odotuslista, johon voi liittyä klikkaamalla päävalikosta Wallet -> FTX Card.
Visa on lähtenyt kryptokorttien bisnekseen todella vahvasti viime vuosina. Maailman tunnetuin korttien tarjoaja tekee nykyisin yhteistyötä jo 70 platformin kanssa. Suurin este laajemmalle käytölle lienee yhä verotuksessa sekä kryptojen asemassa sijoituskohteena.
Harva haluaisi maksaa lähikaupassa laskun myymällä esim. siivun Teslan osakkeistaan, ETF-rahastostaan tai maksamalla kultakolikolla. Miksi haluaisit maksaa myöskään bitcoineilla eurojen sijasta? Tämän lisäksi jokainen transaktio on Suomessa (ja suurimmassa osassa länsimaita) verotettava tapahtuma.
Kryptokortteja käytetään pääasiassa cashbackien ym. etujen hyödyntämiseksi. Maksut suoritetaan käytännössä euroilla.
Bitcoinin louhinta vaikeampaa kuin koskaan
Bitcoinin louhintaa tarkastellaan koko verkon tasolla usein kahden mittarin kautta. Hash rate kertoo kaikkien Bitcoin-louhijoiden yhteenlasketun laskentatehon. Vaikeustaso (difficulty) puolestaan sen, miten vaikea uusia lohkoja on löytää.
Nämä kaksi mittaria kulkevat käsi kädessä. Mitä enemmän verkkoon tulee louhijoita, sitä korkeampi on hash rate ja vaikeustaso. Jos vaikeustasoa ei nostettaisi, louhijat löytäisivät uusia lohkoja pikkuhiljaa nopeammin. Difficulty adjustment pitää siis Bitcoinin lohkoajan keskimäärin 10 minuutissa.
Louhinnan vaikeustasoa säädetään 2016 lohkon välein mikä tarkoittaa noin kahta viikkoa. Eilen verkkoon tehtiin todella suuri vaikeustason säätö ylöspäin. Vastaavaa ei ole nähty yli vuoteen.
Bitcoin just experienced a huge difficulty adjustment, the largest in over a year.
This reflects how aggressively new rigs have come online & competition heating up. Only the most efficient miners will survive these low BTC price, high energy price, high difficulty conditions. pic.twitter.com/nzp0XeVT8K
— Will Clemente (@WClementeIII) October 10, 2022
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Bitcoinin louhinta on karhumarkkinasta huolimatta suositumpaa kuin koskaan. Bitcoin-verkon hash rate eli louhintateho on noussut uusiin ennätyslukemiin. Hash rate on noin 50 prosenttia korkeamalla kuin kalenterivuoden alussa.
Samalla bisnes muuttuu yhä haastavammaksi pienille toimijoille. Louhinnan keskimääräinen päivätuotto on laahannut jo pitkään hieman yli 20 miljoonan dollarin tasolla. Tämä on alle puolet siitä, mitä viisi vuotta sitten buumin huipulla ja vain neljännes kevään 2021 huipusta. Yhä useampi louhintafarmi haluaa osansa kakusta, jonka koko ei kasva.
Tuottoon vaikuttaa luonnollisesti matala Bitcoinin kurssi. Lisäksi monia yksityisiä louhijoita piinaa nouseva sähkön hinta. Suuret louhintafarmit on sijoitettu suoraan tuotantolaitosten läheisyyteen, joten esim. Euroopassa nähty kriisi ei vaikuta niihin.
Bitcoin-louhintafarmeihin tehtävät sijoitukset ovat jopa satojen miljoonien dollareiden luokkaa. Ainakin näillä sijoittajilla on vahva usko Bitcoinin tulevaisuuteen ja kurssin nousuun. Muuten näin rajuja investointeja ei tehtäisi.
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!