Bitcoinin kurssi näyttäisi löytäneen pohjan – ainakin lyhyellä tähtäimellä. Altcoinit ovat heränneet viime päivinä. Älysopimusalustat vetävät markkinaa ylös yhdessä suosittujen NFT-sektorin tokenien kanssa. DeFi-sektorissa ei ole nähty suurempia muutoksia.
Sisällysluettelo
Onko Bitcoinin kurssi löytänyt pohjan?
Bitcoinin kurssi on artikkelin kirjoitushetkellä noin 38.500 dollaria. Lukema oli viikko sitten vain 36.300 taalaa, joten Bitcoin on pitkästä aikaa nousu-uralla. Takana on positiivinen viikko todella tuskaisen tammikuun päätteeksi.
Alla olevassa grafiikassa näkyy Bitcoinin kurssikehitys sekä 50 päivän (sininen) että 200 päivän (purppura) liukuvat keskiarvot. Yksi kynttilä vastaa yhtä päivää.
Moni kryptosijoittaja on piristynyt kuluneen viikon aikana. Peräti kahdeksan edellisestä yhdeksästä päiväkynttilästä on vihreitä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että 24. tammikuuta nähty 33.000 dollarin kurssitaso olisi tämän laskumarkkinan pohja.
Bitcoin selvisi kuivin jaloin myös viime viikon tärkeimmästä tapauksesta eli Jerome Powellin puheesta. Fedin pääjohtaja kertoi keskiviikkoiltana näkemyksensä markkinasta. Lausuntoa seurattiin hyvin tarkkaan ympäri maailmaa. Voit katsoa sen alla olevalta videolta alkaen kohdasta 22:00.
Powell pysyi lopulta tiukkana ja kertoi Fedin pitävän kiristystoimet ennallaan. Arvopaperiostot ajetaan nollaan ja korkoja nostetaan maaliskuussa. Tämä säikytti hieman markkinoita, mutta viikon lopulla nähtiin jo mukavasti vihreää väriä.
On hyvin mahdollista, että markkinat lähtevät useamman viikon mittaiseen nousuralliin. Tämä ei vielä tarkoita, että vaara olisi ohi. Maaliskuuhun on aikaa vain neljä viikkoa, eli koronnostot ovat pian edessä. Tämän lisäksi Yhdysvaltojen talousdata näyttää huolestuttavalta.
Kaikki viittaa nyt siihen, että Fed aikoo kiristää rahapolitiikkaa samaan aikaan kun talous kääntyy laskuun. Tämä on pahin mahdollinen temppu. Maaliskuussa voidaan hyvin nähdä uusi osakemarkkinoiden syöksy vielä nykyistä tasoa alemmas.
Kaikella tällä on merkitystä, koska kryptovaluuttojen kohtalo on sidottu hyvin tiukasti osakemarkkinoihin ainakin lyhyellä tähtäimellä. Sijoittajat ovat epävarmassa tilassa Bitcoinin kurssikehityksen suhteen myös laajemmassa kuvassa.
Nelivuotisten syklien teoria on mennyt nyt rikki, joten markkinoilla kokeillaan nyt erilaisia teorioita. On pidentyvää sykliä ja lyhyempiä ralleja. Mitään yhtenäistä näkemystä ei ole kuitenkaan syntynyt. Kun tähän lasketaan mukaan Fedin tulevat kiristystoimet, niin kokonaisuus on hyvin sekava.
Toivottavasti markkinoilla nähtäisiin hieman positiivista menoa. Edeltävät 2,5 kuukautta ovat olleet todella raskaita sijoittajille. Bitcoinkeskus kehottaa kuitenkin varovaisuuteen. Bitcoin on vasta esittänyt heräämisen merkkejä, mutta uuteen bull-markkinaan tarvitaan paljon korkeampia kurssilukemia. Lisäksi horisontissa siintää maaliskuun koronnostot ja potentiaalinen uusi kuoppa.
Olemme varovaisen positiivisia helmikuun suhteen, mutta isommasta bull-markkinasta ei ole vielä riittävästi merkkejä. Bitcoinin kurssi on myös reippaasti sekä 50 että 200-päivän keskiarvon alapuolella.
Bitcoinin dominanssi pysynyt ennallaan
Bitcoinin markkinaosuus on tällä hetkellä 42,16 prosenttia. Viikko sitten lukema oli 42,40 prosenttia, joten dominanssissa ei ole nähty suurempaa muutosta.
Altcoinit olivat todella synkässä syöksyssä tammikuun 16. päivästä 28. päivään saakka. Bitcoinin dominanssi nousi tuona aikana lähes neljä prosenttiyksikköä. Altcoinit ovat alkaneet kiriä hieman viime päivinä.
Näyttää siltä, että altcoinien markkinaosuus alkoi toden teolla laskea vasta aivan pahimmassa paniikissa. Kun katsotaan isoa kuvaa, niin Bitcoinin dominanssi itse asiassa putosi marraskuun alusta lähtien, vaikka koko markkina meni alas. Tähän toki vaikuttaa stablecoinien iso markkinaosuus, kuten on aiemminkin todettu.
Kun katsotaan yksittäisten altcoinien kurssia Bitcoiniin verrattuna, nähdään Bitcoinin vahvuus hieman paremmin. On kuitenkin selvää, että altcoinit eivät romahda Bitcoiniin verrattuna entisaikojen malliin. Ne pitävät pintansa todella hyvin. Lisäksi suuretkin altcoinit palautuvat todella nopeasti, kun markkinoilla näkyy vähänkin vihreää väriä.
Altcoinit nosteessa älysopimusalustojen johdolla
Viime viikko oli altcoinien osalta todella rumaa katsottavaa. Koko top 100 -listalta ei löytynyt yhtään kolikkoa, jotka olisivat dollareissa plussalla seitsemän päivän aikana. Nyt lähes jokainen kryptovaluutta vihertää dollareissa mitattuna. Sen lisäksi muutamat altcoinit ovat nousseet jo Bitcoiniakin enemmän.
Alla on tilannekuva top 15 -rankinglistasta sekä valuuttojen kurssikehitys Bitcoiniin verrattuna.
Viisi suuren kokoluokan altcoinia on vihreällä Bitcoiniin verrattuna: Ethereum, Solana, Polkadot, Avalanche sekä Polygon. Kaikki mainitut projektit ovat älysopimusalustoja. Tämä sektori oli todella suosittu koko vuoden 2021 ajan, joten ei ole mikään yllätys, että ne vetävät altcoin-markkinaa ylös kuopan pohjalta.
Mainitaan muuten se, että Terran UST stablecoin on noussut jo sijalle 16. Ensi viikolla voidaan olla tilanteessa, että top 15 -listalla on neljä stablecoinia!
Kun rankingia kelataan alaspäin, esiin nousee kolme NFT-sektoriin linkittyvää kolikkoa. Sandbox (+36 %), Decentraland (+35 %) sekä Flow (+45 %) ovat nousseet altcoineista eniten top 50 -listalla. Mainitut luvut ovat prosenteissa.
Flow-platformia nostaa UFC Strike -appi, joka on UFC:n virallinen NFT-kauppapaikka. Uutisoimme aiheesta jo viime viikolla. Sandbox on saanut vauhtia yhteistyösopimuksesta Warner Music Groupin kanssa, joka tuo mm. livekonsertteja Sandboxin metaversumiin.
Altcoin-markkina on todella positiivinen viime viikkoon verrattuna. Aika näyttää, saadaanko tästä myös pidempää nousua aikaan. Altcoinit liikkuvat samaan suuntaan kuin Bitcoin, ja Bitcoin puolestaan liikkuu samaan suuntaan kuin osakemarkkinat. Kaikki nämä sijoituskohteet on kytketty toisiinsa.
DeFi-sektorin TVL pysynyt paikallaan
DeFi-sektorin likviditeetti romahti viime viikolla muun markkinan mukana. Laskua nähtiin peräti 35 miljardia dollaria, mikä oli yksi suurimmista viikkotason montuista koskaan. DeFi-sektori ei ole palautunut tästä kuopasta kryptomarkkinan tavoin. TVL on yhä edeltävän viikon tasolla.
Tämän päivän mittaus on 194,44 miljardia dollaria. Viikko sitten oltiin tasolla 195,84 miljardia. Lukemat ovat edelleen huikean korkeita verrattuna vuoden takaiseen, jolloin TVL oli vain 33,5 miljardia.
Protokollatasolla nähtiin viime viikolla useita muutoksia. Tällä kertaa tilanne on pysynyt selkeämmin paikoillaan. Curve jatkaa edelleen ykkösenä, mutta sen TVL on selvästi huippulukemia (24,1 miljardia) alempana. Viime viikolla kakkospaikan napannut MakerDAO pitää edelleen pintansa.
Makeria ei edes hidastanut draama, jossa palvelu uhkasi likvidoida eli pakkomyydä 600 miljoonan dollarin edestä Etheriä. Taustalla oli valtava Ethereum-laina, jonka vakuusarvo oli putoamassa alle pakkomyyntirajan johtuen kurssien romahduksesta. Pakkomyynti olisi voinut aiheuttaa ison kuopan Etherin kurssiin.
Pakkomyynniltä vältyttiin lopulta hiuksen hienolla marginaalilla. Vain 65 miljoonaa ehdittiin pistää sileäksi, mikä oli toki Makerin kannalta hyvä juttu, sillä protokolla tienasi mukavat penaltit tästä tilanteesta.
Suurempi pakkomyynti olisi voinut olla huono asia, jos Makerin dumppaama Ether olisi romahduttanut markkinaa liikaa. Silloin protokolla ei olisi välttämättä saanut tarvitsemaansa dollarimäärää takaisin lainojen katteeksi ja jäänyt jopa miinukselle. Tällainen eventti tapahtui maaliskuun 2020 romahduksessa.
Katsotaan sitten lohkoketjujen tilannetta.
Lohkoketjujen tasolla ei ole nähty merkittäviä muutoksia. Viime viikolla oltiin tilanteessa, jossa Fantom näytti ohittavan Binance Smart Chainin ja siirtyvän kolmanneksi. Fantomin TVL on kuitenkin pudonnut selvästi seitsemän päivän aikana.
Defillama on myös muuttanut listaustaan siten, että se niputtaa esim. Ethereumin alle kaikki sen Layer 2 -ratkaisut. Samoin on tehty myös Polkadotin kohdalla. Polkadot on ilmestynyt myös ensimmäistä kertaa ranking-listalle!
Terra Luna on menettänyt likviditeettiään selvästi. Myös LUNA-token oli varsin syvässä kuopassa viime viikolla. Taustalla on niin sanottu Wonderland-kohu, joka sai aikaan värinöitä Terran UST-tokenin dollarikytköksessä Magic Internet Money (MIM) protokollan kautta. Kyseessä on todella sekava vyyhti tapahtumia. Voit lukea tarkemmin aiheesta esim. tästä linkistä.
Oletko jo tilannut Bitcoinkeskuksen uutiskirjeen? Jos et, niin klikkaa tästä ja liity postituslistalle! Tarjolla on joka viikko teknistä analyysia sekä katsauksia tärkeimpiin tapahtumiin!